Miksi tällaiset vuokralaiset pilaavat meidän kunnollisten vuokralaisten vuokramarkkinat. Kohta aletaan vaatimaan sellaisia vaatimuksia että aika harvalla on esittää sellaisia.
http://www.uusisuomi.fi/asuminen/70925-ei-asunut-paivaakaan-asunnossa-joutui-maksamaan-4450-eu-vuokraa
Ennakkotapaus oikeudesta
2
361
Vastaukset
- nnnnnn12222
Se on vuokralaisten onni että hovi tulkitsi näin järkevästi.
Jos se olisi tuomittu vuokranantajan vahingoksi, olisi se askel siihen suuntaan että vakuus heti sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä tai ei tule sopimusta.
Minäkin olen aina antanut aikaa vakuuden hankkimiseen, useinhan se on kiinni vanhassa. - 11+3=
"Vuokralainen vaati, että yhtiön valitus hylätään. Vuokralainen kertoi saaneensa tiedotteen, jonka mukaan vuokrasopimus puretaan, mikäli vakuusmaksua ei suoritettu kahden viikon sisällä. Vuokralaisen mielestä hän ei ollut maksuvelvollinen asunnosta, joka ei ollut ollut hänen käytössään."
Oikeus ohitti kokonaan tämän kohdan ja pitäytyi sopimuksen ehdoissa. Jos vuokralaisella oli näyttää toteen, että tällainen tiedote oli hänelle annettu ja jos hän oli myös ollut yhteydessä vuokranantajaan ja ilmoittanut, ettei aiokaan hakea avaimia ja muuttaa, olisi pitänyt tuomita toisin. Uutisesta ei käy ilmi kaikki yksityiskohdat. Tavalliselta kansalaiselta ei mielestäni tule odottaa kirjaimellista laintuntemusta. Kummastuttaa erityisesti, miksi YRITYS odotti 4 kk, vaikka ei ollut saanut vakuutta eikä avaimia oltu noudettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1904343Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki313150Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma292851Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne592741PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist672723Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902605Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142341Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k902076- 871102
- 601062