Moni hankkii lapsia ihan tuulen huuhtomasta perseestä ja sitten tulee ero ja kaikkien elämä on viturallaan, lapset pelinappuloita ja kynnysmattona uudessa suhteessa yms. Kaikki tämä hätäily vain siksi, kun pitää ehtiä lisääntyä. Miksi ihmeessä pitää ehtiä lisääntyä? Mikä katastrofi se on jos ei lisäänny? Luuletteko oikeasti että täällä maailmssa ei ole jo liikaakin ihmisiä? Meillä on tieto ylikansoituksests ja siitä että ihmisiä ei todellakaan tarvita lisää, niin miksi lisääntyä?
Miksi pitää hankkia lapsia?
18
228
Vastaukset
- jhkhö
Miksi sinä hankit aikoinaan lapsia? Olisit jättänyt tekemättä.
- Isä
Hankin aikoinaan lapsia, koska oli tieto, että ihmisiä tarvitaan lisää. Nyt olisi eri tilanne. Liiasta ihmismassassa voitte syyttää niitä jotka tekee lapsia isoja määriä. Minulla on kaksi kappaletta.
- Hah hah..
Isä kirjoitti:
Hankin aikoinaan lapsia, koska oli tieto, että ihmisiä tarvitaan lisää. Nyt olisi eri tilanne. Liiasta ihmismassassa voitte syyttää niitä jotka tekee lapsia isoja määriä. Minulla on kaksi kappaletta.
Kummasti se maailma on muuttunut!! En ainakaan muista että lähivuosina olisi kirjoiteltu lehdissä että ihmisistä on pulaa vai oletko lisääntynyt joskus pronssikaudella kenties?
- Syntyvyyttä alas!
Hah hah.. kirjoitti:
Kummasti se maailma on muuttunut!! En ainakaan muista että lähivuosina olisi kirjoiteltu lehdissä että ihmisistä on pulaa vai oletko lisääntynyt joskus pronssikaudella kenties?
Vuonna 2000 uskovaistaustainen Matti Vanhanen julisti televisiossa lapsentekotalkoot alkaneeksi. Silloin oli myöskin it-buumi ja eläkepommin laukeamisesta vuonna 2015 puhuttiin ja tarvittiin veronmaksajia ja it-alalle työntekijitä lopuksi ikää. Ei huomioitu kuitenkaan sitä, että kun polkupyörä keksitään, se voidaan tuottaa halpatyömaissa. Lisäksi polkupyörät voidaan valmistaa automaatiotekniikalla. Nyt meillä on eläkepommi laukeamadsa ja it-ala lähtenyt pois eli ei veronmaksajia. On palvelunkuluttajia; lapset, työttömät ja eläkeläiset.
Palvelinkuluttajia ei pidä tehdä lisää. Lisäksi ilmastotutkijat ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, jota aiheuttaa Suomi verrattain paljon (googlaa), koska meillä on perheitä ja siksi yksityisautoilua.
Ymmärrätkö asian pointin?
Kannattaa todellakin lukea muutakin kuin Aku Ankkaa! - päätä itse
Syntyvyyttä alas! kirjoitti:

Kannattaa todellakin lukea muutakin kuin Aku Ankkaa!Eli sinä teet niinkuin toiset sanovat? Olitteko akan kanssa päiväkodissa silloin?
- gkhöhhh
Syntyvyyttä alas! kirjoitti:
Vuonna 2000 uskovaistaustainen Matti Vanhanen julisti televisiossa lapsentekotalkoot alkaneeksi. Silloin oli myöskin it-buumi ja eläkepommin laukeamisesta vuonna 2015 puhuttiin ja tarvittiin veronmaksajia ja it-alalle työntekijitä lopuksi ikää. Ei huomioitu kuitenkaan sitä, että kun polkupyörä keksitään, se voidaan tuottaa halpatyömaissa. Lisäksi polkupyörät voidaan valmistaa automaatiotekniikalla. Nyt meillä on eläkepommi laukeamadsa ja it-ala lähtenyt pois eli ei veronmaksajia. On palvelunkuluttajia; lapset, työttömät ja eläkeläiset.
Palvelinkuluttajia ei pidä tehdä lisää. Lisäksi ilmastotutkijat ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, jota aiheuttaa Suomi verrattain paljon (googlaa), koska meillä on perheitä ja siksi yksityisautoilua.
Ymmärrätkö asian pointin?
Kannattaa todellakin lukea muutakin kuin Aku Ankkaa!Vai kysyt sinä Matti Vanhaselta koska on hyvä aika tehdä lapsia? Ja erehdyit kuitenkin, eli teit lapsia vaikka ei olisi pitänyt tehdä. Eikö sinua kaduta?
- Ei se nyt niin ole
gkhöhhh kirjoitti:
Vai kysyt sinä Matti Vanhaselta koska on hyvä aika tehdä lapsia? Ja erehdyit kuitenkin, eli teit lapsia vaikka ei olisi pitänyt tehdä. Eikö sinua kaduta?
Eihän sitä nyt kukaan Matti Vanhadelta kysy, mutta se julisti lapsentekotalkoot 2000-luvulla. Joissakin kunnissa maksettiin synnyttäjille ka siellähän kaikki karkit synnytti.
Sitten ihmisiä oli jo liikaa ja alettiin tukia leikata. Ts. Vanhanen laski väärin tuolloin 2000-luvun nousukautena. Ei huomannut, että alamäen jälkeen tulee ylämäki. Tuolloin ei tunnettu ilmastonmuutosta. Nyt ollaan viisaampia ja syntyvyys laskee. Harmi vain kun ruoisakit lisääntyy edelleen eniten, mutta toisaalta kyllä maailma on menossa siihen, että hyysääminen loppuu ja luonto korjaa heikot. Kovat ajat vain edessä niillä joilla liuta lapsia eikä mitään tulevaisuutta millä elävät.
- Ne vietit
"Miksi ihmeessä pitää ehtiä lisääntyä?"
Salaisuus piilee ihmisten lisääntymisvietissä. Se kun on sisäänrakennettu meihin.
Toki viettiä voi tahdon- sekä järjenvoimalla torjua vaan kuka siihen pystyy tai haluaa. No kyllä aina joku pystyy/haluaa...
Noi sänkyhommat tuntuu niin mukavalta ;) Pitää "saada" vaikka sitten rahalla. Miehet osaa/haluaa jyskyttää, vaan lasten hoitaminen on sitten heikompaa.
Naisilla taas on kiire saada "joku mies" kun "kello" lähestyy 36 vuotta viimeistään. Silloin kelpaa lähes kuka tahansa.
Sitten kun lapsi on saatu voikin jo erota isästä tai ainakin jättää huomiotta koko isä. Näin isä lähtee unohdettuna kohta puoleen toisen naisen matkaan automaattisesti.
Jotkut eivät hommaa lapsia, koska ajattelevat eettisesti tai jotenkin muuten erilailla kuin muut (maapallon ylikansoitus jne.). Elikkä poikkeuksiakin on.- Marcio de Orgasmo
Lisääntymisvietti on vähän kaukaa metsästä haettu, mutta on sekin osasyy toki. Kyllä se on egoismiä ja oman edun tavoittelua hankkia lapsia. En ala sen koommin avaamaan. Ja toki sosiaalista painetta. Tuo biologia varmaan astuu kuvaan naisella ennen vaihdevuosia, mutta se on sitten 30 – 40 -vuotiaana.
Sosiaalinen paine on sosiaalisen mediaan myötä kasvanut.
Kyllä lapsia hankitaan rakkaudessakin puolisoon ja lapsiin, mutta se on kesli-iän kynnyksen ilmiö ja siinä helposti rakkaus loppuu. Nuorilla alle kolmikympppisillä elämä on riskillä elelyä ja massan mukana menoa, niinpä siinä heikoimmat sortuu perheenperustamiseen ja erohan siitä tulee ja pitkä lasku ja itku.
Mitä tulee tuohon seksihalulkuuteen, niin nainenhan on se aktiivisempi osapuoli.
Naiset eivät vain nauti useinkaan selsistä orgasmin yhdynnässä saa vain 20% naisista, joten en ihmettele miksi monen nainen pihtaa.
- YH-serkun serkku
Muillakin on ja serkullakin..
- Lapseton_1
Ihmisellä kun on ns. lisääntymisvietti, kuten muillakin nisäkkäillä.
Sehän se vie.
Kukaan ei ole pakottanut hankkimaan lapsia, kiitos ehkäisyvälineiden.
Olemme onnekas sukupolvi (ainakin me länsimaissa elävät),
kun saamme valita hankimmeko lapsia vai emme.- En sanoisi noin
Ei sitä saa valita. Meneppä sanomaan "en halua lapsia" niin sinut leimataan huonolsi ihmiseksi joka ei ole kelpo lisääntymään ja olet maanpetturi etkä hoida velvollisuuttasi lisääntyä uusia veronmaksajia. Lapseton on ala-arvoinen ihminen tässä maassa.
- Lapseton_1
En sanoisi noin kirjoitti:
Ei sitä saa valita. Meneppä sanomaan "en halua lapsia" niin sinut leimataan huonolsi ihmiseksi joka ei ole kelpo lisääntymään ja olet maanpetturi etkä hoida velvollisuuttasi lisääntyä uusia veronmaksajia. Lapseton on ala-arvoinen ihminen tässä maassa.
Kieltämättä olen huomannut vähän samaa.
Kun olen sanonut, etten aio hankkia lapsia tai ettei minulla ole lapsia,
minulle annetaan ymmärtää, että olen jotenkin "huono" ihminen.
Tai ainakin outo.
Ainahan niitä juntteja riittää.
Fiksu ihminen onneksi ymmärtää, ettei asia ole niin.
Ei kaikkien tarvitse hankkia lapsia.
Puheet uusista veronmaksajistakin tuntuvat nykypäivänä vähän oudoilta;
uusille sukupolville ei ole töitä luvassa ja maapallo on muutenkin
hukkumassa ihmisiin. Mihin näitä uusia "veronmaksajia" tarvitaan?
Väkeä riittää muutenkin.
Aasiassa ja afrikassa riittää nuorta sukupolvea pilvin pimein.
Hankkikoon lapsia kuka haluaa, mutta mielestäni se ei ole
kenenkään "kansalaisvelvollisuus." - Juurikin niin
Lapseton_1 kirjoitti:
Kieltämättä olen huomannut vähän samaa.
Kun olen sanonut, etten aio hankkia lapsia tai ettei minulla ole lapsia,
minulle annetaan ymmärtää, että olen jotenkin "huono" ihminen.
Tai ainakin outo.
Ainahan niitä juntteja riittää.
Fiksu ihminen onneksi ymmärtää, ettei asia ole niin.
Ei kaikkien tarvitse hankkia lapsia.
Puheet uusista veronmaksajistakin tuntuvat nykypäivänä vähän oudoilta;
uusille sukupolville ei ole töitä luvassa ja maapallo on muutenkin
hukkumassa ihmisiin. Mihin näitä uusia "veronmaksajia" tarvitaan?
Väkeä riittää muutenkin.
Aasiassa ja afrikassa riittää nuorta sukupolvea pilvin pimein.
Hankkikoon lapsia kuka haluaa, mutta mielestäni se ei ole
kenenkään "kansalaisvelvollisuus."Kerrankin joku kirjoittaa asiaa. Kyllä syntyvyyttä pitää olla, mutta puolet nykyisestä korkeintaan ja ongelmattomiin eli pitkiin yli 10v parisuhteisiin.
- jghköh
Et voi koskaan tietää. Vaikka sinulla menisi nyt hyvin firma voi mennä konkurssiin, työpaikalla yt-neuvottelut ja pitkä työttömyysputki, sairastuminen mt-ongelmiin ja työkyvyttömyys, liikenneonnettomuus ja vammautuminen etc.
- Sinä sen sanoit
Et voi tietää. Siksi ei kannatakkaan hankkia lapsia muuta kuin vahvoihin parisuhteisiin joissa asuttu 10v yhdessä.
- Kylä lähtee
Sinä sen sanoit kirjoitti:
Et voi tietää. Siksi ei kannatakkaan hankkia lapsia muuta kuin vahvoihin parisuhteisiin joissa asuttu 10v yhdessä.
Niin se on. Vahva ja vakaa parisuhde kestää elämän kriisit paremmin kuin lyhyt ja epävarma.
- Niin se on
Kylä lähtee kirjoitti:
Niin se on. Vahva ja vakaa parisuhde kestää elämän kriisit paremmin kuin lyhyt ja epävarma.
Niin on ja vakaan parisuhteen merkki on kun osataan elää pitkään ilman lapsi ja nauttia toisistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591114Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476