Muuttoa suunnittelemassa

Mieltä askarruttaa mitkä asuin alueet hämeenlinnassa ovat tänäpäivänä niin sanottuja lapsi ystävällisiä. Tarkoitus olisi muuttaa rivi- tai kerrostaloon vuokralle. Tietenkin kohtuu hintaiseen. Kertoisitteko hieman kokemuksia. Itse en ole vielä Hämeenlinnassa käynyt mutta odotan innolla. Sen verran kauniin kuvan kaupungista olen saanut. - kiitos ja kumarrus vaivan näöstänne hyvät ihmiset -
14191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

koulut on homeessa ja puukkojunkkarien geenit noin puolella porukasta, loput muuten vaan mulqvisteja.

Äänestä

Yleensäkin muuttaessa kannattaa hiukan katsoa, missä asuvat kaupungin ns päättäjät lapsineen, se alue on yleensä rakennettu lapsiystävälliseksi, on uudehkoa kestopäällystettä ja hidastetöyssyä (jos ei päättäjällä ole urheiluautoa)jne.

Tämän vision perusteella Sairio on ihan parasta, tosin itsekin asun täällä ja oikein kivaa seutuahan tämä on vaikka viidettäkymmentä jo käydään. Lapset on kyllä tykänneet.

Rivitalon löytyminen voi olla kiven alla.

Äänestä

Ruununmylly on ehdottomasti lapsiystävällinen ja rauhallinen alue. Kerrostaloja ei tosin ole mutta rivareita riittää ja koulut ja päivikset lähellä

Äänestä

Myllymäessä on homeeton koulu ja alue on rauhallinen.

Äänestä
  • Ei Tuomelan koulussakaan vikaa ollut. Kun piti jotain "löytyä", niin ilmastointikanavasta "löytynyt" asbestipartikkeli oli hyvä tekosyy remonttiin. Ja remonttifirmat kiittää kun "töitä" on, kokdem kaverien avustuksella.

    Äänestä

  • Persaukisten rahat ei vaan riitä Myllymäen asuntoihin. Se on eliitin aluetta ja hinnat sen mukaiset. Kohtuuhintaista on turha etsiä sieltä.

    Äänestä

Sairio on paras, siellä asustaa demarien kerma joka ei ole tottunut huonoon palveluun.

Äänestä
  • Huomenta perzuikkipäivystäjä !

    Äänestä

  • Sairion lähikauppa!

    Mitään sinänsä Sairiota vastaan ole.

    Äänestä

Sairion siwa on muuten hämeenlinnan paras pikkukauppa. halvat pullakahvit ja kohteliaat myyjät!

Äänestä

Vaikka lähi-Siwani on toki hyvä, se ei aivan paras sentään ole.
Paras pikkukauppa on Poltinahon Sale. Aivan huikea meininki ja loistava henkilökunta. Missä muualla pakataan ostokset automaattisesti kassalla....

Muuten Sairio on oikein kiva paikka asua. Tervetuloa.

Äänestä
  • Jaa-a., osalle pakataan ostokset Salessa, osalle ei... Ja mitens tuon Poltinahon Salen siisteys on???? Katsokaan vain....

    Äänestä

pikkupoikana hain sairion liliukselta pussimaitoa salomaankadulta, oli naapurissa !

Äänestä

Jukola, myllymäessä toivontie, tikutakumäki, katuma

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uudet tuulet kirjoitti:

Mieltä askarruttaa mitkä asuin alueet hämeenlinnassa ovat tänäpäivänä niin sanottuja lapsi ystävällisiä. Tarkoitus olisi muuttaa rivi- tai kerrostaloon vuokralle. Tietenkin kohtuu hintaiseen. Kertoisitteko hieman kokemuksia. Itse en ole vielä Hämeenlinnassa käynyt mutta odotan innolla. Sen verran kauniin kuvan kaupungista olen saanut. - kiitos ja kumarrus vaivan näöstänne hyvät ihmiset -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu