kuka päättää?

Isällämme on alzheimerin tauti ja hän on jo pidemmän aikaa ollut palvelutalossa hoidossa. Hänellä on yleinen edunvalvoja.
Me kolme sisarusta omistamme yhdessä isän kanssa asunto-osakkeen. Isä puolet ja me toisen puolen. Isämme maksaa pienestä eläkkeestään hoidon palvelutalossa, sekä yhtiövastikkeen asunto-osakkeesta ym. kulut. Me sisarukset perimme äidin kuoltua sen puolikkaan ja isällä elinikäinen käyttöoikeus.
Nyt me haluaisimme myydä ko. osakkeen, koska isämme ei tule enää koskaan palaamaan sinne. Isän edunvalvoja kuitenkin kieltäytyy myymästä asuntoa.
Mitä voimme tehdä? Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Hänkö voi päättää meidänkin omaisuudesta?
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

PK 3:1a.3
"Eloonjääneen puolison oikeuteen pitää 1 ja 2 momentin mukaan omaisuutta hallinnassaan on vastaavasti sovellettava, mitä 12 luvussa on säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta."

PK 12:6.1 (1. virke)
"Omistaja ei saa käyttöoikeuden haltijan suostumuksetta luovuttaa tai pantata oikeuden kohteena olevaa omaisuutta eikä siitä muullakaan tavoin määrätä."

Eli vaikka omistaisitte kolmestaan koko asunnon, ette voisi sitä isän edunvalvojan suostumuksetta myydä.

Ette voi tehdä mitään muuta kuin odottaa isän kuolemaa.

Äänestä

Onnistuisikohan kyseisen asunnon vuokraaminen, ja vuokratulolla voisi kattaa ensin asunnosta aiheutuvat kulut (mm. vastikkeet), loppu menisi isänne tilille (tosin se vuokratulo varmaan kasvattaisi palvelutalon hoitomaksua, mutta ainakin vastikkeet sillä saisi hoidettua).

Näin ainakin oman anoppini kohdalla toimittiin, perillistensä yksimielisellä suostumuksella. Tosin hänellä ei edes ole virallista edunvalvojaa, vaan lapsensa huolehtivat äitinsä asioista yksissää tuumin.

Äänestä
  • Mutta edunvalvoja päättää siitäkin asiasta.
    Huono edunvalvoja ajattelee vain itseään eikä valvotavaa.
    Hyvä edunvalvoja otta todellakin huomioon kustannukset jotka voidaan muuttaa tuloiksi.

    Äänestä

  • Kyllä... kirjoitti:

    Mutta edunvalvoja päättää siitäkin asiasta.
    Huono edunvalvoja ajattelee vain itseään eikä valvotavaa.
    Hyvä edunvalvoja otta todellakin huomioon kustannukset jotka voidaan muuttaa tuloiksi.

    Oikeastaan edunvalvoja ei ole valvonut isänne etua lainkaan. Hänen olisi tullut ehdottaa teille asunnon laittamista vuokralle. Minusta on aika ihmeellistä, että hän ei ole sitä tehnyt.

    Tiedän tapauksen, jossa valvottavan kuolinpesä vaati edunvalvojalta rahallista korvausta taloudellisesta menetyksestä juuri sen vuoksi, että asuntoa oli pidetty yli kaksi vuotta tyhjillään. En tiedä, saiko kuolinpesä vaatimuksensa läpi, mutta kyllä se ainakin oli takuulla erittäin hyvin perusteltu. Tosin siinä oli kyse valvottavan yksin omistamasta asunnosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


osatonko- kirjoitti:

Isällämme on alzheimerin tauti ja hän on jo pidemmän aikaa ollut palvelutalossa hoidossa. Hänellä on yleinen edunvalvoja.
Me kolme sisarusta omistamme yhdessä isän kanssa asunto-osakkeen. Isä puolet ja me toisen puolen. Isämme maksaa pienestä eläkkeestään hoidon palvelutalossa, sekä yhtiövastikkeen asunto-osakkeesta ym. kulut. Me sisarukset perimme äidin kuoltua sen puolikkaan ja isällä elinikäinen käyttöoikeus.
Nyt me haluaisimme myydä ko. osakkeen, koska isämme ei tule enää koskaan palaamaan sinne. Isän edunvalvoja kuitenkin kieltäytyy myymästä asuntoa.
Mitä voimme tehdä? Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Hänkö voi päättää meidänkin omaisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu