Pelti pystyssä

VW, BMW, MB, Volvo, Skoda, ranskalaisia tekniikan ihmeitä oli tien pientareet mustanaan kun pyyhkäisin ohi luotettavalla Toyota autollani jonka ilmastointi toimii kuin unelma. Minua oikein alkoi naurattaa kun näin niitä rotteloita höyrypilvien keskellä ja tööttäsin jokaiselle.
7165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jahas, se on tero löytänyt vanhan Jallun ullakolta ja oli "pelti pystyssä". Käsihommiksi se terolla menee, mutta se on terolle tuttua jo tojoa korjatessa, anteeksi huoltaessa.

Äänestä

Joko Toyotassa on ilmstointi, mistähän se on kopioitu?

Äänestä

Jees, oikea malli esimerkki eurooppalaisten autojen alennustilasta ja suunta on pohjamutiin. Ihmeellisisntä onkin kuinka paljon kus etettavia löytyy . Semmoisia mainoksen uhrejahan ne paidan kuluttujat enimäkseen on.

Äänestä

Söitkö sieniä vai otitko ihan tanakampaa kamaa? Sen verran kovat hallusinaatiot on kuitenkin ettei auton eikä Toyotan rattiin mitään asiaa.

Ainoa mikä tarinassasi olisi uskottavaa on se, että vain pysäköidyistä autosta Toyotalla pyyhkäistään ohi.

Fakta on että jokaisella pitemmällä reissulla on pyyhkäistävä jonon ensimmäisestä ohi, arvaa merkki. Niitä on kaikki jonon ensimmäiset mustanaan.

Äänestä

Toinen auto vasta jonon tekee !! ei se eka auto.

Äänestä
  • Niinhän te Toyotakuskit yritätte tilanteesta puhumalla selvitä. Ajakaa samaa nopeutta kuin muutkin, niin ei synny jonoja.

    Kun jonon ensimmäinen seilaa 60-80km/h 100km/h rajoituksella tiellä jossa on ohituskieltoja ja vastaantulijoita, niin kyllä se jonon ensimmäinen sen jonon tekee, selittäkää mitä selitätte.

    Suoran auetessa jonon ensimmäinen tietysti hieman nostaa nopeutta helpottaakseen ohitusta, on se keulapaikka niin mukava. Pääsee Toyotakuskikin kyykyttämään muita.

    Äänestä

Minulla oli Toyota, se hyytyi, ja yritin nostaa pellin pystyyn, kuten muillakin autoilla tehdään, mutta se oli niin ruosteinen, että jäi koko paska käteen... onneksi Kuusakoski vie koko riisikupin sulattomoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oli rotteloita kirjoitti:

VW, BMW, MB, Volvo, Skoda, ranskalaisia tekniikan ihmeitä oli tien pientareet mustanaan kun pyyhkäisin ohi luotettavalla Toyota autollani jonka ilmastointi toimii kuin unelma. Minua oikein alkoi naurattaa kun näin niitä rotteloita höyrypilvien keskellä ja tööttäsin jokaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu