Olen ollut yrittäjä siis paino ollut sanalla, kosks olen sössinyt elämäni ja minut on tuomittu sen vuoksi liiketoimintakieltoon. Ennenkuin tuomio tuli olin tehnyt töitä asiakkailleni ja en ollut niitä vielä laskuttanut. Nyt laskutin nämä työt mutta asiakkaani eivät tahdo niitä maksaa. Voinko laittaa nämä saatavat perintään. Tilanne on kamala koska kaiken toimeentuloni sain yritystoiminnasta ja nyt odottelen työttömyys raha päätöksiä.
perintä
perintä
8187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos nuo ovat yrityksen saatavia, niin liiketoimintakiellossa et voi tehdä yrityksessäsi mitään, et edes lähettää laskuja. Tuosta tulee helposti poliisijuttu.
Lässynlässyn. Tottakai ennen kieltoa tehdyt työt saa ja nimenomaan oitää laskuttaa ja periä. Muutenhan tehtäisiin vahinkoa aloittajan velkojille.
Eri asia on kuka laskuttaa eli normaalitilanteessa homma kuuluu pesänhoitajalle.
Juuri noin, laskuttaminen kuuluu konkurssipesälle.
Itse tulkitsin tuon aloitusviestin "Tilanne on kamala koska kaiken toimeentuloni sain yritystoiminnasta ja nyt odottelen työttömyys raha päätöksiä." siten että aloittaja on jo laittanut laskun omissa nimissään ohi pesän. Tuo lienee petoksen yritys, ja jos joku maksaa hänelle niin sitten petos.
Niin no, jätin vastaukseeni pienen varauksen koska on mahdollista ettei aloittajan yritys, ilmeisesti T:mi, ole konkurssissa. Tässä tapauksessa rahanjako voudin ja aloittajan kanssa onkin mielenkiitoinen juttu
Vakka yritys ei olisi konkurssissa, niin aloittajalla liiketoimintakielto on kuitenkin voimassa.
Ennenkuin tuomio tuli olin tehnyt töitä asiakkailleni ja en ollut niitä vielä laskuttanut
Noista viesteistä saa käsityksen että et tehnyt töitä suoraan asiakkaallesi, vaan yrityksellesi, joka laskutti asiakkaita. Tällöin et voi itse laskutta asiakkaita .
Mitä tapahtui yrityksellesi kun sait liiketoimintakiellon?
Huppista, laitoin suoran lainauksen aloittajan tekstistä eli en siis tiedä aloittajasta. Yleensähän liiketoimintakielto tulee konkurssin jälkeen. Aikaa voi mennä liki 10 vuotta eli näppärällä pojalla on siiä välissä ollut jo puolentusinaa uutta firmaa joista aikanaan seuraa lisää kakkua ja liiketoimintakieltoa.
Joku tietävä voisikin kertoa miten byrokratia menee kun T:mi haetaan konkurssiin ja yrittäjä jatkaa sen jälkeen. Yleensähän LY-tunnus pysyy samana kun yrittäminen on aikanaan loppunut ja sitä jatketaan tauon jälkeen