Monta kirjaa julkaistaan?

lord of the flies

Olin uskossa, että viides kirja olis viimenen Potteri. Luettuani tämän ylipitkän ja hitaasti starttaavan lastenkirjan, olen nyt kuitenkin kääntynyt sille kannalle, että seuraavaa kirjaa jo raapustetaan? Vaikka tarina etenee, niin monet teemat, jotka toistuvat kirja kirjan jälkeen, alkavat tuntua jo pelkältä rahastukselta. Onko tämä vain aikuisen mielipide, vai jaksaako nuorempia lukijoita todella kiinnostaa velhomaailman arkirealismi ja itse tarinan juoneen vaikuttamattomat sivujuonenkäänteet, jotka tuskin toimivat edes päähenkilöiden kehityskertomuksina?

Kirjoittaja yrittää mielistellä vähän kaikki lukijoita, ja tarina ei ole enää kunnolla hänen hyppysissään. Kirjan päähenkilöiden vetovoima alkaa loppua tyystin ja ainoastaan sivuhenkilöt jaksavat kiinnostaa. Toivottavasti Potterin satuun saataisiin sen arvoinen päätös ja mielellään jo seuraavassa kirjassa. Order of the Phoenix -kirjasta jäi nimittäin suuhun paha saippuasarjan maku.

23

1163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dobby

      Harry Potter- kirjoja tulee ilmestymään vielä ainakin kaksi, eli siis yksi kirja kertomaan jokaista kouluvuotta. Näin kirjoja on siis yhteensä seitsemän. Kuudetta kirjaa kirjoitetaan jo, ja kirjan nimikin on julkaistu: Harry Potter and the half-blood prince, tai jotain sinnepäin. mut kuitenkin vapaasti suomennettuna kirjan nimi tulee olemaan Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

    • ......

      Toihan on sitten vain se mielipide kysymys, että mitä pitää viidennestä kirjasta.

      • ...

        Ja tuohan on sitten sellainen itsestäänselvyys, jonka olisi hyvin voinut tästäkin ketjusta jättää pois.

      • ....
        ... kirjoitti:

        Ja tuohan on sitten sellainen itsestäänselvyys, jonka olisi hyvin voinut tästäkin ketjusta jättää pois.

        Mutta tyyppi kirjoitti sillä tavalla, että oli pakko. Sitä paitsi tunokin olisit voinut jättää pois tästä ketjusta...

      • ...
        .... kirjoitti:

        Mutta tyyppi kirjoitti sillä tavalla, että oli pakko. Sitä paitsi tunokin olisit voinut jättää pois tästä ketjusta...

        Lord of the flies kysyi nuorten mielipiteitä, joten oli pakko sanoa viidennestä kirjasta pitämisen olevan mielipidekysymys?

      • .......
        ... kirjoitti:

        Lord of the flies kysyi nuorten mielipiteitä, joten oli pakko sanoa viidennestä kirjasta pitämisen olevan mielipidekysymys?

        Pitääkö joka asiasta ottaa hirveät pultit?

      • ......
        ... kirjoitti:

        Lord of the flies kysyi nuorten mielipiteitä, joten oli pakko sanoa viidennestä kirjasta pitämisen olevan mielipidekysymys?

        Sitä paitsi tuo Lord mikä lie kyllä esitti noi jotkut ihan niin kuin faktoina, eikä niistä mitään kysellyt.

      • ...
        ....... kirjoitti:

        Pitääkö joka asiasta ottaa hirveät pultit?

        Pitää. Tätäkin kirjoittaessani pursuaa jokaisesta ruumiinaukostani raivonpunaista vesikauhuvaahtoa. (Ja parista sellaisestakin aukosta, joista olen vain nähnyt joskus unta.)

    • Patrick Bateman

      No, aikuiset helposti näkee kirjoissa vain sen pinnan eikä kykene näkemään pinnan alle. Sen takia voi tuntua siltä, että niissä on toistoa. Oma äitini tosin, joka on opettaja on saanut aika paljonkin irti kaikista Pottereista. Ehkä se riippuu ihan siitä kyvystä katsoa pintaa syvemmälle. Nuoremmilla se kyky on varmaankin vahvempi kuin aikuisilla.

      • lord of the flies

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Olen eri mieltä kirjan eri tasojen havaitsemisesta. Veikkaisin todennäköisemmäksi syyksi eräiden kirjan teemojen puhuttelevan enemmän nuoria kuin aikuisia. (Esim. tentit ja nuoren rakkauden ensisuhteet).

        Monia fantasia- ja lukemattomia muita kirjoja kahlanneena havaitsee kyllä, milloin kirjan tapahtumat jaksavat kantaa ja miten tällöin kirjaa on miltein mahdoton päästää käsistään. Phoeniksin 400 ensimmäistä sivua oli pakottauduttava lukemaan. Neljässä ensimmäisessä Potterissa oli mielestäni enemmän lukijaa kiehtovia jännitteitä. Vasta kirjan seikkailuntäyteinen loppuosa tuli luettua vauhdilla. Loppukin oli yllätyksetön rymistely (toimii varmasti leffassa, mutta ei kummoisesti kirjana). Ja viimeinen kappale, jossa kirjan tapahtumat selitettiin tavuviivojen kanssa rehtorin kannalta oli tyystin turha. Mielestäni tässä kirjoittaja aliarvioi nuorten lukijoidensa älykkyyden.

        En ole lynkkaamassa koko Potteria maanrakoon. Olenhan itsekin lukenut kirjat. Halusin vain nuorten mielipiteen viimeisestä kirjasta.

      • terve

        taas tätä paskan jauhantaa mitä tääl aina kuulee.ei se mistään siitä oo kiinni et kakarat sulattaa nää kirjat paremmin ku vanhemmat. meinaan tien aika monta vanhempaa jotka tykkää näistä kirjoista. eli se on on ihan turha jauhaa tästä, se on ihan sama ku ihmiset jauhaa bändeistä tai jotain et mikä on paras,se on mielipide että terve. jos sulla olis vitun hyvä mielikuvitus sun eis tarvis lukee mitään pottereita. koska kaikki jotka niitä lukee saa niistä mielikuvikuvituksiinsa jotain uutta, mutta sitähän se elämä on mielikuvitusta ihan täynnä,

      • Patrick Bateman
        terve kirjoitti:

        Mitä hittoa? Enkös sanonut, että esim. oma äitini saa aika paljon irti Pottereista? Onko teillä ihmisillä joku fetissi ärsyttää minua? Argh.

    • Twil

      Eihän siitä löytynyt edes yhtään insestisuhdetta koko kirjasta!
      Mmm.Mielipidettä ei kannattaisi muuten tarjoilla faktana,mutta voihan sitäkin harrastaa jos välttämättä haluaa.

      • Patrick Bateman

        Mitenniin mun milipiteet on fakoja mä oon aina oikeessa ku mä sanon ni seo n tosi!!!!!1!11

        Ehheh...

        Yritän muuten joskus muistaa kirjoittaa sinulle...

      • lord of the flies

        Potter kirjoissa on esitelty kiehtova velhomaailma, mutta mitä pidemmälle kirjasarja etenee, sitä lähempänä ollaan ihan tavallista arkielämää ja sitä enemmän lainataan jo valmiiksi keksittyjä fantasiaelementtejä. Ihan kuin kirjoittajalla olisi mielikuvitus loppunut. Tyydyttekö siihen, että saatte sitä samaa tuttua ja turvallista Potter touhua kirja kirjan jälkeen? Eikö olisi parempi, että jokainen kirja pystyisi kiehtomaan lukijansa ja yllättämään lukijansa uusilla juonenkäänteillä ja asioilla, joita ei osannut edes ounastella?

        Ja Sirius Blackin selittämätön kuolema, vaikka kaikki muut kirjan asiat selitettiin juurta jaksaen on selkeä saippuasarjakoukku, jolla saadaan lukijat lukemaan myös seuraava kirja.

      • Patrick Bateman
        lord of the flies kirjoitti:

        no ei se Siriuksen kuolema ollut kovinkaan epäselvä. Tai no, jotkut Sirius-fanit vielä jauhaa sitä, mutta Rowlingin järkeily oli mielestäni ihan selvää...

        Tuota, muistutan, että Potterit on kuitenkin yhtenäinen tarina, eli jokainen kirja jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Ei siinä nyt voi liikaa uutta juonta tuoda, voisi kerronta vähän haojta käsiin. Kuitenki suurin osa lukijoista tuntevat, että Kilta kiehtoi ja yllätti, ja vaikka sanotaan, että "eihän sata kärpästä voi olla väärässä", niin tässä tapauksessa se kyllä sanoo jotain, jos tuhansista ihmisistä parisen sataa on sitä mieltä, ettei kirja maistu.

        Toisaalta, jos luet paljon fantasiaa, niin selittyy osaksi sillä. Potterithan eivät ole fantasiaa, mutta moni on pettynyt niihin koska on kuvitellut niiden olevan. Mutta otapa nyt vaikka TSH. Siinäpä vasta yksi pitkäveteisimpiä kirjoja jonka kaksi viimeistä osaa olivat jonkinlaista toistoa ja pitkitystä...

      • aiheen vierestä
        Patrick Bateman kirjoitti:

        Menee nyt vähän off topicciin, mutta annetaan keskustelun soljua. Taru Sormusten Herrasta on käsitykseni mukaan päin vastoin väkisin pilkottu kolmeksi kirjaksi. Vaikka kirjoitusteknisesti kirja on monessa suhteessa ala-arvoinen, sen henkilökehitys ja juonikehitys kulkee juohevasti alusta loppuun. TSH ensimmäinen kirjan alku on kyllä aivan liian pitkäveteinen. Tämän vuoksi teos jää monelta lukematta.

        Mutta fantasiakirjallisuuden suurin rahastaja ja vedättäjä on varmasti David Eddings. Mies kirjoittaa Belgarion tarun; hyvän 5-osaisen kirjasarjan. Perään mies kirjoittaa Malloreanin tarun; toisen 5-osaisen kirjasarjan samoista henkilöistä ja juonena on, että ensimmäisen kirjasarjan asiat tapahtuvat uudelleen. Siis mitä? Kyllä! Ja kansa ostaa. Aloitin toista sarjaa lukemaan, mutta kesken jäi hyvistä henkilöhahmoista huolimatta. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, että puolivillaiset voi jättää lukematta.

      • Patrick Bateman
        aiheen vierestä kirjoitti:

        No TSH on väkisin pistetty kolmeksi kirjaksi, mutta se on ihan alun perin kolmi*osainen* kertomus. Vähän niinkuin Asimovin Itse Jumalat on kolmiosainen, vaikka kaikki osat ovat samojen kansien lopussa. Osat sitoutuivat lopussa yhteen, aivan kuten TSH:kin.

        En edes lukenut alkutekstiä. Pääsin ensimmäisen osan loppuun, siitä on pari sivua kesken, mutta sitten alkoi vaikka miten moni asia ärsyttää (eikä vähiten Aragornin hahmo).

        Noo, minä nyt en noista fantasiakirjoista tiedä, kun fantasia ei oikein iske (ehkä siksi TSH - tai LOTR kun sen kerran englanniksi omistan - ei mennyt alas). Mutta pakko sanoa, että Neil Gaiman se osaa kirjoittaa tarinoita toisensa jälkeen vailla toistoa (hävytöntä mainontaa).

      • Twil
        lord of the flies kirjoitti:

        Potter kirjoissa on esitelty kiehtova velhomaailma, mutta mitä pidemmälle kirjasarja etenee, sitä lähempänä ollaan ihan tavallista arkielämää ja sitä enemmän lainataan jo valmiiksi keksittyjä fantasiaelementtejä. Ihan kuin kirjoittajalla olisi mielikuvitus loppunut. Tyydyttekö siihen, että saatte sitä samaa tuttua ja turvallista Potter touhua kirja kirjan jälkeen? Eikö olisi parempi, että jokainen kirja pystyisi kiehtomaan lukijansa ja yllättämään lukijansa uusilla juonenkäänteillä ja asioilla, joita ei osannut edes ounastella?

        Ja Sirius Blackin selittämätön kuolema, vaikka kaikki muut kirjan asiat selitettiin juurta jaksaen on selkeä saippuasarjakoukku, jolla saadaan lukijat lukemaan myös seuraava kirja.

        Muuten, mielipiteitten esittely faktoina ei tee vieläkään vaikutusta.

        Umm. (Miten kirja voisi muuten yllättää asioilla,mitä lukija on ounastellut?)

        Jokainen kirja on onnistunut yllättämään ainakin minut.Voihan toki olla,että järjenjuoksuni on vain hidasta,mutta tietääkseni en ole ainoa. Onnittelen,jos olet onnistunut arvaamaan jokaisen kirjan tapahtumat etukäteen.
        Heh,hieno tuo "Tyydyttekö siihen,että---".Samaa tyyliä kuin "Milloin lakkasit hakkaamasta vaimoasi?".
        Mutta siis jokatapauksessa, kirjat ovat edelleen kiehtovia. Niissä on kirja kirjalta uusia tasoja. Eihän ole enää mitään järkeä esitellä maailmaa uudestaan, vaan syventää sitä. Alkuviehätys on jo mennyt tässä vaiheessa, joten ei ne ulkoiset elementit saa enää kaatumaan hämmennyksestä takapuolelleen,juonenkäänteet tässä vaiheessa sitä tarinaa rakentaa.

        Ja tuota...Rowlingilla ei taida tässä vaiheessa enää olla tarvetta keksiä "koukkuja,jolla saadaan lukijat lukemaan myös seuraava kirja". Ja kuten Bateman tuossa sanoikin, ei se kyllä Siriuksen kuolema auki jäänyt. Äijä heitti veivinsä, sillä hyvä. Mitä selittämätöntä siinä on?

      • Twil
        Patrick Bateman kirjoitti:

        Mitenniin mun milipiteet on fakoja mä oon aina oikeessa ku mä sanon ni seo n tosi!!!!!1!11

        Ehheh...

        Yritän muuten joskus muistaa kirjoittaa sinulle...

        Mä yritän tässä ottaa selville,onko tuo tosissaan vai ei. Muutama aika alkeellinen provosointi löytyy rivien välistä, mutta tuntuis tyhmältä tunkea jokainen kritisoija provoks. On tää niin vaikeeta! :P Jos ei sentään.

        Jeh jeh,kirjota kuhan jaksat tai muistat. Huonomuistisuudesta voin tuntea sympatiaa.

      • Ysvo
        Twil kirjoitti:

        Muuten, mielipiteitten esittely faktoina ei tee vieläkään vaikutusta.

        Umm. (Miten kirja voisi muuten yllättää asioilla,mitä lukija on ounastellut?)

        Jokainen kirja on onnistunut yllättämään ainakin minut.Voihan toki olla,että järjenjuoksuni on vain hidasta,mutta tietääkseni en ole ainoa. Onnittelen,jos olet onnistunut arvaamaan jokaisen kirjan tapahtumat etukäteen.
        Heh,hieno tuo "Tyydyttekö siihen,että---".Samaa tyyliä kuin "Milloin lakkasit hakkaamasta vaimoasi?".
        Mutta siis jokatapauksessa, kirjat ovat edelleen kiehtovia. Niissä on kirja kirjalta uusia tasoja. Eihän ole enää mitään järkeä esitellä maailmaa uudestaan, vaan syventää sitä. Alkuviehätys on jo mennyt tässä vaiheessa, joten ei ne ulkoiset elementit saa enää kaatumaan hämmennyksestä takapuolelleen,juonenkäänteet tässä vaiheessa sitä tarinaa rakentaa.

        Ja tuota...Rowlingilla ei taida tässä vaiheessa enää olla tarvetta keksiä "koukkuja,jolla saadaan lukijat lukemaan myös seuraava kirja". Ja kuten Bateman tuossa sanoikin, ei se kyllä Siriuksen kuolema auki jäänyt. Äijä heitti veivinsä, sillä hyvä. Mitä selittämätöntä siinä on?

        Mielipidettä ei pidä esittää faktana, ei niin olen samaa mieltä. Mutta lähtökohtaisesti fakta on aina mielipide, jollei faktaa faktaksi mainita.

        "Ajelin autolla", "Aurinko nousee huomenna". Molemmat ovat mielipiteitä.

        "Ilmantieteenlaitoksen tutkimuksen mukaan aurinko nousee huomenna", nyt auringon nouseminen on fakta, vaikkakin voidaan ajatella, että se on Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mielipide.

        Maalaisemmassa mitta kaavassa.
        "Venäläiset naiset ovat kauniita", "Kaikki pitävät venäläisiä naisia kauniina". Mielipiteitä kaikki tyyni.

        "Tutkimustuloksiin viitaten venäläisnaiset ovat kauniita", "Yleinen tosi asia on, että kaikki tykkäävät venläisnaisista". Nyt ne oli faktoja.

        Yleisesti ottaen minua ärsyttää aivan käsittämättömästi, se että ihmiset kirjoittavat: "Mielipiteeni on...". No totta kai se on mielipiteesi, et kai sinä muiden mielipiteitä ominasi esitä, ja vaikka esittäisitkin, niin oletpa ainakin omaksunut sen omaksi.

        Terveisin
        "No tää nyt vaa on niinku mun mielipide niiku tästä asiast (Niin kuin ei nyt olisi teille selväksi tullut).

    • terve

      terve et oot säkään ku oot vähä niinku jotku muutkin tuntuu olevan et et ottaa nää kirjat silleen kuin se olis niitten elämä, et rauhoittukaa ny vähä, tai jos tää on teille niin tärkeetä niin lukekaa vaikka stephen kingiä ja eläkää siinä mailmas kuite´ski paljo lähempänä totuuta vaiks ei ookkaan vai terve miettiköää.

      • Patrick Bateman

        Joo, onkohan niiden pisteiden ja isojen alkukirjainten laittaminen jotenkin vaativaa älyllisesti?

        P.S. Ei sekäään haittaisi, että itse sisällössä olisi jotain ideaa, eikä mitään "hei mix te tykkääätte noin paljo pottereista lukisitte stephen kingiä koska sen kirjassa on saatana ja kummituksii ja mutanttihirviöit joten ne on paljo lähempänä oikeet elämäää".

        Öööö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7916
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      452
      2201
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2105
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1680
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1226
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1211
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1084
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      831
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      733
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      721
    Aihe