Olen työstänyt tekstiä jo jonkin aikaa ja oli tarkoitus lähettää käsikirjoitus kustantajalle. Tarkoituksena on oikoluettaa teksti ja lähetinkin muutamaan oikoluku palveluun tekstin hinta-arvioitavaksi. Osasta tuli vastauksena että he ei oikolue tekstiä lainkaan. Ei edes rahallakaan. Osassa taas hinnat oli aika lailla kohdillaan ellei peräti aika suolaiset, kun hinta-arvio on tuntiveloituksena esim.4-8 sivua/h ja 40-60 €/h ja sivuja olisi n.120kpl eli jokainen voi laskea mitä se tulee maksamaan.
Aika hyvä kustannus jo pelkästä oikoluettamisesta ennen kustantajalle lähettämistä, vallankin jos tekee omakustanteen.
Aika hyvä kustannus jo pelkästä oikoluettamisesta ennen kustantajalle lähettämistä, vallankin jos tekee omakustanteen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Elämä on toisista hyötymistä. Mikset itse oikolue tekstiä, jos luulet sen olevan ilmaista?
Siksi kustantamoista ei ole 35 vuoteen saanut enää lausuntoa, eikä arviota. Ei maisteriakat ilmaiseksi vuodessa lue ja arvostele 11 000 kässäriä.
Kielioppi on aika helppoa tarkistaa vaikkapa valmennuskurssilla, jos lukion suomenkielen tunnit alkavat olla unohduksissa. Mutta oppikirjan tsekkaus varmaan riittää.
Pitää työtä maksaa.
On syynsä miksi lentäjälle maksetaan palkkaa.
Ei kukaan ilmaiseksi tee. Jos sinulla on vaikkapa lukihäiriö tai joku juttu että et itse osaa tarkistaa, olisiko sinulla tuttuja jotka ovat äidinkielen taitajia? Tuttu voisi ystävänpalveluksena oikolukea pienemmällä palkkiolla. Tietysti ei ole ammattilaisen tasoa. Entäs joku äidinkielen opiskelija? Sellainen voisi oikolukea myös halvemmalla kuin firma. Luulen, että riittää kun on pahimmat yhdyssana- ym. virheet korjattu kun käsis menee kustantajalle. Siis pitää olla melko sujuvaa tekstiä, mutta ei tarvitse olla täydellisesti oikein kieliopillisesti? Vai olenko väärässä
Kukaan ei halua lukea huonosti kirjoitettua kirjaa. Opettele siis kielioppi itse ennen kuin julkaiset mitään tai lähetät kustantajalle.
Eiköhän oma persoonallinen kieli ole fiktiokirjoittamisen ydin. Siihen siis kannattaa monella tasolla panostaa, kieli sisältää asenteen, näkemyksen ja kenties jopa ohjelmallisen taidesuuntauksen. Lyriikan kieli on loppuunsa hiottua.
Oikoluku on kuitenkin pienin osa taideteoksen luomista. Toki tärkeä. Kannattaa siis maksaa ammattilaiselle. Huonosti kirjoitettu, ilmaistu on kiusallista luettavaa.
Kuulostat nerolta.
MIkä olisi mielestäsi oikea hinta?
Kolme kymppiä.
30 e viikon työstä.
Siis itse tekisit saman homman 30 eurolla?
120 liuskaa eli 0,25 euroa liuskalta.
Tietenkin työstä kuuluu saada korvaus mutta siinäkin on olisi hyvä olla kohtuus. Jos itse olisin kouluja käynyt suomenkielentaitaja niin voisin kuvitellä että korvaukseni olisi 1-2 €/sivu. Riippumatta siitä kuinka kauan aikaa kuluu. Ihan siitä syystä että kohtuuttoman korkea hinnoittelu karsii asiakkaita, ja on kynnyksenä monelle aloittelevalle kirjajilijalle. Edellä oleva hinnoittelu asettaa oikolukijalle tulostavoitettavuutta mikäli tahtoo saada jonkinlaisen tuntiansion.
Toisaalta jos kirjoittaja käyttää tekstissään murretta tai tietoisesti sellaista tyyliä ja kerrontaa joka ei ole kuin suoraan tekstinhuollon käsikirjasta. eikä täten noudata kielenhuollon lainalaisuuksia suoraan, niin tällöin tulee vaikeuksia.
Kirjailijat eivät käytä oikolukupalveluja. Ihan perusvaatimuksia kirjailijantyössä, että osaa kieliopin itse. Oikolukupalveluja käyttävät firmat, jotka eivät lueta mitään pitkiä tekstejä. Sitä paitsi taksat ovat ihan kohtuullisia, kun työllä pitää elääkin. Tuskin itsekään teet töitä muutaman euron tuntitaksalla varsinkin, kun työtä ei ole kahdeksaa tuntia päivässä niin kuin palkkatöissä käyvillä.
Tarkemmin ajatellen sen oikolukijan pitäisi maksaa oikeastaan sinulle.