Olen 14 -vuotias tyttö. Tulin tänne sattumalta, ja päätin pyytää apuanne minun perheongelmaani.
Ne paljon puhutut rajat... En tajua vanhempia, jotka eivät muista minkä värinen lapsen tukka nyt tällä hetkellä olikaan, tai että "olikohan se ollenkaan kotona viime yönä? No, ei väliä". Mutta kun puhutaan liian vähästä kurista, niin useasti unohdetaan mainita liian tiukka kuri. Voin sanoa, että se on aivan yhtä rasittavaa.
Vanhempani estävät minulta kaikki ne riemut, mihin muut ikäiseni pääsevät. En väitä todellakaan olevani ihannelapsi, mutta sanoisinko, että en mikään ongelmakaan. Olen vähän sotkuinen, muistini on huono ja olen vähän huolimaton sekä herkkä, mutta kaikenkaikkiaan ystäväni ovat mallikelpoisia, numerot todistuksissa hyviä, urheilen erittäin aktiivisesti ja käyttäydyn aina kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Jotenkin viimeisen vuoden aikana kaikki tämä on tuntunut tukahduttavalta. Olen miettinyt, että sitten kun joskus muutan pois kotoa, olen aivan avuton. Minulta on kielletty ja estetty niin paljon, että kaikki on minulle uutta. Voin vain kuvitella, kuinka innoissani kokeilen, miltä kalja maistuu. Haluan tietää, mitä seksi on. Haluan elää villisti ja vapaasti, kokeile kaikkea koska minulle ei ole annettu mahdollisuutta tehdä sitä turvallisesti aikuisten kätten alla silloin, kun muut ovat ne kokeilleet. "Vau, tämä on kännäämistä, mahtavaa!" Minä kiljun joskus 18-vuotiaana. Silloin, kun pitäisi alkaa kypsymään ja suuntamaan työpaikkaan ja opiskeluun, minä alan vasta kasvamaan.
En tiedä olenko ihan naurettava, mutta tälläiseltä minusta tuntuu. Vanhempani ohjailevat minua mielestäni turhan tiukalla kädellä. "Älä tee sitä, älä tee tätä. Älä sano noin. Älä mene sinne." plaaplaaplaa. Ymmärrän täysin, että he haluavat vain suojella minua, mutta eivätkö he ymmärrä että joskus nekin on koettava. Vähitellen, ohjauksessa ja tietoisesti minun pitää vähän totutella aikuisten elämään, ja mielestäni paras paikka tehdä se on kotona.
En ole ikinä esim. maistanut alkoholia tai kokeillut tupakkaa. Vietän kaiket päiväni kotona, paitsi jos käyn tapaamassa ystävää jossain välissä. Silloinkin vielä iltapäivällä, koska vanhempani haluavat minun olevan kotona kahdeksaan mennessä. Ja jos luulette heidän löysäävän viikonloppuna, niin olette väärässä. Silloin minun pitää olla kotona kuudelta, koska kuuden jälkeen kokoontuvat nuoret keskustaan juhlimaan, ja he haluavat varjella minua moiselta.
Kaikkein ärsyttävintä on, että heidän käytöksensä on vaikuttanut syvemmälle kuin vain kotiintuloaikoihin. Minä olen täysin nitistetty ja pelokas heidän katseensa alla. Koulussa olen iloinen, energinen ja riehakas, mutta kotona pillahdan itkuun pienimmästäkin asiasta ja vietän aikaani tietokoneella, tv:n edessä ja lueskellen. Kiitos vanhempieni tiukan kasvatuksen, en uskalla ikinä vastustaa heitä. Pelkään heitä hiukan. Jos he sanovat jotain, se on silloin piste ja vastaan ei väitetä!!! Jos yritän heikosti sanoa jotain että olen eri mieltä, niin sitten he karjuvat ja huutavat ja minä alan itkemään. 14 vuotias!! Ja tätä sattuu päivittäin.
Ja sitten joku sanoo, että kyllä he hellittävät ajan mittaan. Kerronpa teille: isoveljeni on 16½ vuotias, ja hän oli toissapäivänä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen ulkona. Minä en jaksa odottaa siihen asti! Minä en jaksa istua joka päivä yksin kotona tekemättä mitään vielä kahden vuoden ajan! Minä haluan olla nuori, joka ei aina ole kurinalainen!
En tiedä vielä ihan varmasti mitä odotan kommenteilta, mutta toivon että edes joku viitsisi kertoa minulle puhunko sekavia. Ei kannata yrittää kertoa, että puhuminen auttaa, koska pelkään vanhempiani liikaa. En ikinä voisi puhua heille tästä. Ajatuskin on naurettava. Mutta voisiko edes joku ystävällinen sielu sanoa, että en ole yksin ja ainoana tämän typerän ongelman kanssa, ja että olen ihan oikeassa, he pitävät liian tiukkaa kuria. Se tekisi minut paljon onnellisemmaksi.
Paljon, paljon kommenteja kaivataan. Kiitos kaikille jotka vaivautuivat lukemaan.
Ne paljon puhutut rajat... En tajua vanhempia, jotka eivät muista minkä värinen lapsen tukka nyt tällä hetkellä olikaan, tai että "olikohan se ollenkaan kotona viime yönä? No, ei väliä". Mutta kun puhutaan liian vähästä kurista, niin useasti unohdetaan mainita liian tiukka kuri. Voin sanoa, että se on aivan yhtä rasittavaa.
Vanhempani estävät minulta kaikki ne riemut, mihin muut ikäiseni pääsevät. En väitä todellakaan olevani ihannelapsi, mutta sanoisinko, että en mikään ongelmakaan. Olen vähän sotkuinen, muistini on huono ja olen vähän huolimaton sekä herkkä, mutta kaikenkaikkiaan ystäväni ovat mallikelpoisia, numerot todistuksissa hyviä, urheilen erittäin aktiivisesti ja käyttäydyn aina kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Jotenkin viimeisen vuoden aikana kaikki tämä on tuntunut tukahduttavalta. Olen miettinyt, että sitten kun joskus muutan pois kotoa, olen aivan avuton. Minulta on kielletty ja estetty niin paljon, että kaikki on minulle uutta. Voin vain kuvitella, kuinka innoissani kokeilen, miltä kalja maistuu. Haluan tietää, mitä seksi on. Haluan elää villisti ja vapaasti, kokeile kaikkea koska minulle ei ole annettu mahdollisuutta tehdä sitä turvallisesti aikuisten kätten alla silloin, kun muut ovat ne kokeilleet. "Vau, tämä on kännäämistä, mahtavaa!" Minä kiljun joskus 18-vuotiaana. Silloin, kun pitäisi alkaa kypsymään ja suuntamaan työpaikkaan ja opiskeluun, minä alan vasta kasvamaan.
En tiedä olenko ihan naurettava, mutta tälläiseltä minusta tuntuu. Vanhempani ohjailevat minua mielestäni turhan tiukalla kädellä. "Älä tee sitä, älä tee tätä. Älä sano noin. Älä mene sinne." plaaplaaplaa. Ymmärrän täysin, että he haluavat vain suojella minua, mutta eivätkö he ymmärrä että joskus nekin on koettava. Vähitellen, ohjauksessa ja tietoisesti minun pitää vähän totutella aikuisten elämään, ja mielestäni paras paikka tehdä se on kotona.
En ole ikinä esim. maistanut alkoholia tai kokeillut tupakkaa. Vietän kaiket päiväni kotona, paitsi jos käyn tapaamassa ystävää jossain välissä. Silloinkin vielä iltapäivällä, koska vanhempani haluavat minun olevan kotona kahdeksaan mennessä. Ja jos luulette heidän löysäävän viikonloppuna, niin olette väärässä. Silloin minun pitää olla kotona kuudelta, koska kuuden jälkeen kokoontuvat nuoret keskustaan juhlimaan, ja he haluavat varjella minua moiselta.
Kaikkein ärsyttävintä on, että heidän käytöksensä on vaikuttanut syvemmälle kuin vain kotiintuloaikoihin. Minä olen täysin nitistetty ja pelokas heidän katseensa alla. Koulussa olen iloinen, energinen ja riehakas, mutta kotona pillahdan itkuun pienimmästäkin asiasta ja vietän aikaani tietokoneella, tv:n edessä ja lueskellen. Kiitos vanhempieni tiukan kasvatuksen, en uskalla ikinä vastustaa heitä. Pelkään heitä hiukan. Jos he sanovat jotain, se on silloin piste ja vastaan ei väitetä!!! Jos yritän heikosti sanoa jotain että olen eri mieltä, niin sitten he karjuvat ja huutavat ja minä alan itkemään. 14 vuotias!! Ja tätä sattuu päivittäin.
Ja sitten joku sanoo, että kyllä he hellittävät ajan mittaan. Kerronpa teille: isoveljeni on 16½ vuotias, ja hän oli toissapäivänä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen ulkona. Minä en jaksa odottaa siihen asti! Minä en jaksa istua joka päivä yksin kotona tekemättä mitään vielä kahden vuoden ajan! Minä haluan olla nuori, joka ei aina ole kurinalainen!
En tiedä vielä ihan varmasti mitä odotan kommenteilta, mutta toivon että edes joku viitsisi kertoa minulle puhunko sekavia. Ei kannata yrittää kertoa, että puhuminen auttaa, koska pelkään vanhempiani liikaa. En ikinä voisi puhua heille tästä. Ajatuskin on naurettava. Mutta voisiko edes joku ystävällinen sielu sanoa, että en ole yksin ja ainoana tämän typerän ongelman kanssa, ja että olen ihan oikeassa, he pitävät liian tiukkaa kuria. Se tekisi minut paljon onnellisemmaksi.
Paljon, paljon kommenteja kaivataan. Kiitos kaikille jotka vaivautuivat lukemaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ensinnäkin olen kanssasi aivan samaa mieltä sinull an liian tiukat rajat... itse olen 15 vuotias... ja minä sain 15 vuotiaana enemmän vapauksia... mutta sekin kovan työn tuloksena... nyt saan mennä ja tulla aika vapaasti... etkö voi mennä kaverisi luo yöksi vaikka perjantaina ja siten mennä kylille/kaupungille... ja kuten mainitsetpuhuminen ei auta... vanhempasi luultavasti ajattelevat minkälaista heillä oli uorena ja tekevät sinulle samat rajat..he ovat ehkä hiukan vanhanaikaisia... en tiedä ketään ikäistäsi jolla olisi yhtä tiukkaa... itse otin yhtenään yhteen äitini kanssa usein tappelin huusin jne... ei kuulosta hyvältä mutta sen ansiosta sain hänet ymmärtämään nykymaailmaa.... mutta koitahan pärjäillä....:)
Hei. Mä tulin lueskelemaan kommenteja, ja lisään yhden jutun, joka tais jäädä puuttumaan. Tai oikeastaan kaksi.
Kun sut kasvatetaan kotityttönä, sä todellakin olet kotityttö. Olis helpompaa, jos pääsis sinne bileisiin sanomalla, että on kaverilla yötä, mutta ensiksikin mä pelkään vanhempiani niin paljon, että kammoaisin koko ajan että he saavat selville mitä olen tehnyt. Voin vain kauhulla (ja nyt tarkoitan todellakin kauhulla) kuvitella, minkälaiset huudot ja rangaistukset saan osakseni, jos he saavat selville että olen ollut bileissä.
Toiseksi, en tiedä mihin mennä. Ystäviä on vain muutama, ja he pysyttelevät kotona kaiket päivät, kuten minäkin (tosin vapaasta tahdostaan). En voi noin vain lyöttäytä meidän luokan "siistien" tyyppien seuraan ja kysyä, pääsisinkö heidän mukanaan jonnekin bileisiin. Ei se onnistu. He katsoisivat kieroon ja kiertelisivät asiaa, jotta eivät joutuisi ottamaan minua riesakseen. Minähän olen kokematon, tyhmä ja lapsellinen. He ovat mukavia, mutta eivät niin mukavia että antaisivat minun tulla heidän jengiinsä vain kokeilumielessä. Jos vain saisin hommattua sellaisen kaverin, joka kävisi jossain, luulisin pääseväni hänen mukanaan. Mutta ei, niin ei.
Sitten se toinen asia. Muutama ehdotti, että vanhempani ovat kasvaneet kurissa. He eivät puhu koskaan omasta lapsuudestaan, mutta heidän harvoista lausahduksestaan voisin päätellä, että isä on kaikkea muuta paitsi tiukasti kasvatettu. Mumma höpöttää koko ajan siitä, kuinka hänen olisi pitänyt kasvataa lapsensa tiukemmin. Äitini ei ole ollut yhtä vauhdikas, mutta kyllä hänellä sosiaallinen elämä oli, toisin kuin minulla. Tuli tässä muuten mieleen, että isä saattaa olla neuroottinen ammattinsa takia. Hän on opettaja, ja näkee päivästä päivään kuinka huligaaneja oppilaat osaavat olla. Ideoita? Saattaisiko liittyä jotenkin minun kasvatukseeni?
Oho. Venähti taas pitkäksi. Mutta tosiaankin, lisäkommenttia kaivataan, ja kovasti! Kiitos muuten edellisten viestien lähettäjille; saitte kasvoilleni ison hymyn ja tipan silmäkulmaan, kun sanoitte ymmärtävänne.
Taas mä vastailen...
Sulla tosiaan on kauheaa... Vanhempas ei näköjään yhtään tajua kuinka vaikeaa sun on olla.
Se on KAUHEAA, kun joutuu valehdella ja pelkää kokoajan jäävänsä kiinni. Mun isä on kaiken lisäks agressiivinen ääliö joka on monesti lyöny mua. Tosin se sanoi, että se ei puutu enää yhtään mun 'kasvatukseen' ja me ei olla puhuttu toisillemme piiitkään aikaan mitään.
Mun vanhemmat on uskovaisia ja ne yrittää kovasta 'suojella' mua [tai siis äiti ainakin], mutta todellisuudessa ne vaan ahtaa mun nurkkaan, ärsyttää mua ja riistää multa kaikki jutut mitä toisilla nuorilla on... [typerästi sanottu?:)] Kuitenkin... Mä en halua istua neljän seinän sisällä katsomassa tv:tä tai muuta sellaista. Mut on yritetty kasvattaa 'kiltiksi tytöksi'; viety pienenä pyhäkouluun sun muuta semmosta. Itseasiassa mä olin pienenä semmonen "oi jumala, jumala" tyyppi, mutta kai mä sitten jotenkin muutuin tämmöseks mustaan pukeutujaks ;) Vaikka jumalaan mä 'uskon', mutta OMALLA TAVALLANI. Koulussakin mä oon aika huono. No okei... En huono, mutta en missään hyvä.
Ensimmäistä kertaa mä oon juonu alkoholia n.13 vuotiaana. Nyt oon 14. Mä voin sanoa sulle, että etsä siihen kuole jos juot alkoholia vasta täysikäsenä. Kyllä sä kerkeet!
Tuo on aika ikävää, jos sun kaikki kaveritkin pysyttelee kotonaan. Mutta sä kuulostat tosi mukavalta ja puheliaalta [vaikka eihän sitä pelkän kirjotuksen avulla näe] niin voisithan sä yrittää saada lisää kavereita? :) Mennä vaikka kaupungille uutena vuotena. [noh se ei ehkä oo se paras paikka hankkia kavereita...] Mutta sano sun vanhemmilles mitä sä ajattelet ja sano, että on sullakin oikeus elää!
Haluaisitko sä vaikka mailata mulle? Laita osotetta jos kiinnostaa...
Musta tuntuu että sä ymmärrät mua aika hyvin. Voitaisiin ruveta mailikavereiksi...? Käypä katsomassa otsikon tietotekniikka alta, niin laitan sulle sinne mun osoitteeni. En viitti laittaa suoraan tänne.... (tajuat varmaan).
tarkemmin ajatellen, tein uuden sähköpostiosoitteen. Kirjoita sinne, niin annan sieltä sitten oikean sähköpostiosoitteeni. Kirjotia [email protected] . Vastaan pian!!
(Huom! Tämä siis on vain nimimerkille *)
Toi on tosi ärsyttävää! Mulla ittellä on justiin yhtä typerät rajat ja en ikinä pääse minnekkään. Ja on huono omatunto, kun joutuu valehdella "mä meen mun kaverille yöks" ja sitten meneekin bileisiin...
Mutta etkö sä vois PUHUA tosta asiasta sun vanhemmille? Toi oli tosi hyvin kirjotettu.
Mun frendillä on aivan samanlaista. Tai no, oli... Se pääsi muuttamaan puol vuotta sitten pois himasta. Sulla on sanoisinko liian ankarat vanhemmat.
Siinä sä olet oikeassa, että kun sä pääset pois himasta, sulla voi olla aikalailla sormi suussa. En väitä, että näin välttämättä olisi, mutta elämä opettaa, ei se, että vanhemmat suojelevat kaikelta.
Mä olen nyt 16-vuotias. Pidän itteäni onnekkaassa asemassa, sillä mun vanhemmat antaa mun tulla ja mennä miten haluan, kunhan ilmoitan ja menen ajoissa töihin...
Tää on vaan oletusta ja tän ikäsen ööh... "ajattelua", mutta voipi olla, että sun vanhemmilla on ollut rankka lapsuus. Tai ei sen välttämättä rankka tarvi olla. Omat vanhemmat on pitänyt kurissa ja herran nuhteessa niin sieltähän ne vaikutteet tulevat. Tää on vaan mun mielipide... Mä mikään psykologi ole.
Toi on sun kannalta tosi ikävää, sillä oikeesti elämä opettaa tosi paljon (tiedän, toistan itseäni).
Mä en sua osaa auttaa. Kuten sanoit, puhuminen ei varmaan auta, varsinkaan, jos et uskalla sanoa vastaan...
Ikävää vain, että tuollaset vanhemmat eivät ole tajunneet nuoruuden olevan elämistä varten, ei neljän seinän sisällä kykkimistä varten...
mulle kävi kans vähä samal taval en saanu olla yhen mun kaverin kaa joka on puol mustalaine ja sit sanoin ain jonku puolenvuodeaja et menin yhelle toiselle meijä luokkalaiselle mut meninki tälle toiselle ja sit hengattii vähä huonois piireis mut se oli tavallaa väistämätönt olin sillo joku 12-13 ja nyt 15 nyt ymmärrän et mix mun mutsi ei tykänny siit et olin missä olin mut sit jäin yhesvaihees kii et olin tän tytönkaa ku lähettii hatkoihi yhtien mustalais poikienkaa ja sit mutsi vast tajus et sen kantsii hyväksyy se kenenkaa oon koska muute se ei tiiä yhtää missäliikun koska joudun valehtelee mut nykyää voin kertoo sille kaikest jos vaa jätetää joitai kohtii pois...
hei oot 14 ? tää muillekin mitkä tässä on vastaillu ei kaikkea tartte kokea noin nuorena mun mielestä sun vanhemmat on jossain mielessä oikeassa tosin kotiin tulo aika on naurettava.. mut mitä seksi on ? ei sun tartte tietää vielä tuossa iässä sitä ja mitä tulee tuohon "nyky" aikaan nuoret aloittaa liian nuorena seksin,tupakan ja viinan tosin vaan mun mielipide vaik en oo itekään mikään paras sanomaan ku ite aloittelin sun iässä ja sanotaan näin että monta asiaa oon katunut joitain en.. mutta yritä pärjäillä..
Käsittääkseni "nuori" ei sanonut, että se ei halua tietää NYT "Mitä seksi on", vaan se totes että sitten kun se muuttaa pois kotoa niin se on silloin ihan avuton, koska sen vanhemmat ei oo kertonu sille mitään tai antaa mahdollisuutta kokea ihastumisia ja rakastumisia ja treffejä ja suudelmia ja muuta, mitä nuorten elämään kuuluu. Sitte ku se 18 vuotiaana asuu yksin, niin se ei tiedä mistään yhtään mitään.
Mä tajuan sua "nuori". Lähetän sulle rohkaisevia ajatuksia!
tiedätkö mitä luulen?jos kerran mummusi valittaa isällesi että olisipa tämä kasvattanut hänet paremmin niin se osoittaa sitä että heitä voi höynäyttää!! he varmaan vaan näyttelevät olevansa ankaria joten mene ulos silloin milloin haluat,kapinoi huuda ja jne..elä kuin nuori!!
Meillä on kotona samanlaista kuria... Mihinkään ei saa mennä, mitään ei saa tehdä, alkoholia oon juonut vaan kirkossa. Erona taitaa olla se, että mä osaan arvostaa saamaani kasvatusta. Mä en aio täysikäsenäkään ryypätä enkä elää villiä elämää, kiitos vanhempieni. Mä oon saanut elää ilosta nuoruutta, johon ei kuulu mitkään liian varhaset seksikokeilut ja suuret sydänsurut... Mä oon ehkä jäänyt paljosta paitsi kun oon kasvanut tälleen tynnyrissä, ja joskus yläasteella mäkin nurisin ja marmattelin surkeaa kohtaloani. Lauantaisin kotiin oli tultava jo viideltä, mikä oli musta täysin käsittämätöntä. Perjantai-illat vietin kotona, muusta ei puhettakaan. Vielä pari vuotta sitten mä olin mielestäni pelkkä kaltoin kohdeltu nuori, jolta riistettiin kaikki mahdollisuudet itsenäistymiseen. Nyt 17-vuotiaana tajuan olleeni pelkkä säälittävä penska, joka kuvitteli - täysin aiheetta - olevansa kypsä hallitsemaan omaa elämäänsä. Kaikkia vanhempieni kieltoja, kuten niitä lauantaitten kotiintuloaikoja, mä en vieläkään ymmärrä, mutta oon vaan onnellinen siitä että mun tekemisiini on puututtu tarpeeks. Ehkä säkin vielä jonain päivänä huomaat, että vanhempas on sittenkin oikeassa... Nehän haluu vaan suojella sua elämän raadolliselta puolelta. Ei kaikkea tartte kokea mahdollisimman pian, ja monta asiaa on todellakin hyvä jättää kokonaan väliin. Toivottavasti säkin vielä joskus osaat olla kiitollinen vanhemmilles... Et vaan siitä että ne haluu sulle hyvää vaan myös siitä että ne on saanut sut pidettyä turvallisilla vesillä.
olet ihan oikeassa, ettà ON liian kova kuri.
meidàn àitille oli tehty noin kun se oli nuori ja kàvi just niin kuin sanoit! sitten parikymppisenà otetaan kaikki ilo irti!
meidàn àiti ei onneksi tee samaa virhettà ja mà olen saanut kasvaa todella vapaasti!! saan hillua yòmyòhààn kaupungilla, kokeilla mità tahdon, joskus àitini ostaa siiderià ym., ekan kerran koin omassa sàngyssàni, kun porukat oli kotona.
ja tiedàttekò mità? olen tàysin kelvollinen kansalainen, pàrjààn koulussa ja nyt 16 vuoden iàssà, olen itsenàinen ja alan kasvaa aikuiseksi!
liian kova kuri ei todellakaan kannata.
oisko sellasessa ideaa, ettà kirjoitat sun vanhemmille kirjeen. ja siten, ettà he lukevat sen kun et ole kotona. saavat miettià asiaa rauhassa ja mahdollisesti sitten on helpompi jutella siità. ja tulosta vaikka nàità meidàn kirjoituksia ja liità ne kirjeen mukaan.
onnea elàmààsi, yrità selvità!!
Oon kanssa 14v. tyttö,ja miulla on vähän sama juttu...tai saan olla pitempään ulkona kuin sä ja mennä esim. kaverille yöksi,mut aina mun äiti sanoo,et ette sit mee kartsalle ettekä juo tai polta mitään.Mä en oo IKINÄ polttanut ja juomistakin vain maistellut,ja luulis sen tietävän sen kun en saa ikinä edes mennä illalla kaupungille...Isä kyllä sanoo joskus et saisit mennä,mut sit tulee äiti joka kertoo,et oon ihan liian nuori ja se tietää kyllä mitä kaupungissa tehdään...Nyt uutena vuotena menin kaverilleni yöks,ekaks riideltiin koko päivä sen kanssa siitä ja sit vain lähin kun hermot meni...Ens vappuna ja School's Outina lähden varmasti kaupunkiin,sano se mitä sano... Ja sit en saa lähtee esim.kaverini kanssa yhelle kaverilleni Tampereelle,kun se tietää,etten kummiskaan osaa vaihtaa junaa Hesassa.Musta siinä ei oo mitään vaikeeta että kattoo lipusta tai jostain,et mistä raiteelta juna lähtee ja sit katooo,mis on mikäkin raide ja kiipee junaan.
saanko esitellä ensimmäinen pulina
hei eiko ketään kiinnosta tää ensimmäinen pulina):
huom ilkeää naurua älä kommentoi kiitos(:
hienoa !
kaivoin esiin ensimmäisen pulinan koska suomi24 tehtäväni on artikkeleiden esille kaivaja