Siis oikeesti ihmiset herätkää ja lopettakaa tuo tyhjänpäiväinen miehistä puhuminen jo. Tämä palsta oli ennen todella hyvä ja asiallisia viestejä oli ilo lueskella, mutta nyt tämä on muuttunut melkein pelkästään suhde palstaksi. Menkää itseenne ja miettikää miltä teistä tuntuisi jos joku kirjoittaisi teistä omalla nimellä ja värikkäästi kuvaillen nettiin olisiko
vielä ihanaa? Turkissa monet lukevat ihan oikeesti näitä juttuja ja toiset sitten vievät näitä luettavaksi sinne mennessään. Minkälaisen kuvan kuvittelette turkkilaisten saavan meistä suomalaisista ja etenkin naisista. Kaikki ei todellakaan käy siellä miesten takia ja näin leimaatte kaikki siellä kävijät. Tajuan kyllä että nuoret tytöt "rakastuvat" näihin tumma silmiin mutta tarvitseeko sitä täällä alkaa levitellä. Siis lopettakaa nyt jo eikö näitä ole jo tarpeeksi. Luulen että meitä on paljon jotka toivovat samaa, eikö olekin näin?
HEI OIKEESTI IHMISET..!
12
1630
Vastaukset
- hannah
Ihan oikeessa oot ani57. Kun aiheena on MATKAILU, niin ainakin itse tulin etsimään tietoa ja vinkkejä k.o maasta ja muiden ihmisten kokemuksia MATKASTA, paikallisesta kulttuurista ja kovista menomestoista paikan päällä yms.. tätäkin on löytynyt, mutta sitten on noita tunteeko kukaan?-viestejä, jotka kuuluis ihan muualle.. Ylistäkää niitä ihastuksianne jossain muualla, kaunis kiitos.
- puhut, mutta
eipä kuule auta.
Olen jo aikaisemmin anonut, että suhteet palsta olisi oikea osoite, mutta haukut sain siitä.
Joten uusi vetoomus;
kaikki nää tunteeko joku ja ketä niin suhteet palstalle, tänk juu.- ani57
Juu olen huomannut ettei auta, mutta yritin nyt kuitenkin. Minä Marmaris fanina innolla lukisin matkakertomuksia vaikka olen jo 10 kertaa itsekkin siellä käynyt joten pistäkää tekstiä tänne jotka esim. Marmariksessa olette nyt käyneet. Olen kyllä tuonne palautteeseen laittanut että heräisivät tän palstan suhteen. Eikös niissä uusissa säännöissä lukenut että juttu voidaan siirtää toiselle palstalle jos ei sovi siihen mihin kirjoitettu ja mielestäni nää jutut ei sovi tänne.
- ...xxx...
Kyllä ne turkin miehet liittyy matkailuun!! Löytyy paljon ihmisiä, jotka matkustavat sinne vain miesten takia ja lisäksi monet tutustuvat siellä paikallisiin ja haluavat keskustella heistä. Ja suurin osa jotka ovat töissä esim. baarissa tai basaareiden kaupoissa ovat miehiä!! Oli heillä sitten minkälainen suhde tahansa, niin kyllä se heidän matkailuun liittyi ainakin... Minä tykkään matkoillani tutustua uusiin ihmisiin. Ja myönnän että minun matkailuun ainakin liittyi turkkilaiset miehet. Taas reissulla sain monta uutta turkkilaista ystävää. Joten joillekin matkailun pääasia on Marmariksen suomi-hotellien vakiovieraiden tapaaminen ja suomi-karaoke ja joillekin turkkilaiset miehet. So what?
Suomessa on toistaiseksi vielä vähän tällaisia keskustelu-palstoja. Ei ole esim. Alanyan tai Marmariksen miehille omistettua palstaa, ainakaan suomeksi! Joten jos haluaa tietoa jostain henkilöstä siellä, niin kyllä itsekin menisin ensin matkailupalstalle, koska luultavimmin sen henkilön tuntee toinen samassa paikassa käynyt. Vai mitä?
Ja sinäkin useasti Turkissa käyneenä varmasti tiedät minkälaisia nämä turkki-pojat voivat pahimmillaan olla!? Joten minusta se on hyvä idea, että nämä "sokeasti rakastuneet" etsivät tietoa kullastaan ja ehkä heidän silmänsä aukeavat ja he säästyvät tulevilta sydänsuruilta.
Joten jos sinua ei kiinnosta lukea tunteeko kukaan -viestejä ei sinun tarvitse sitä tehdä!
Lisäksi internethän on tiedon etsimisen väline, joten miksi ei voisi etsiä sitä turkin kultaansa tai baarin mukavaa työntekijää?? En ymmärrä suomalaisia, kun aina pitää olla kertomassa toisille mitä saa ja mitä ei saa tehdä! Annetaan jokaiselle mahdollisuus kertoa lomastaan, meni se sitten missä merkeissä tahansa!!!!!! Avarakatseisuutta, hyvät ihmiset!
Minua taas pännii nämä provo-viestit täällä! Niitä on varmasti enemmän kuin oikeita tunteeko kukaan -viestejä! Lapsellista touhua ja siihen ei kyllä kykene ketkään muut kuin kateelliset, omahyväiset suomalaiset. Minkäs kuvan siitä saa??- ani57
Niinpä niin, mutta onko täällä enää paljoa muita kun näitä miesjuttuja - ei ole! Miehistä keskustelut ovat mielestäni ryöstäytyneet käsistä.
Kyllä tiedän millaisia on miehet siellä ja pitäis jo muittenkin tietää eikä ne jotka ovat "rakastuneet" usko vaikka kuinka saisivat faktoja kyseisistä miehistä/pojista. Kyllä minullakin on ystäviä siellä mutta eihän ole asiallista keskustella ja kertoa oikeilla nimillä täällä heistä ja heidän asioistaan. Te jotka haluatte miehistä keskustella niin ehdottakaa sellaista palstaa itsellenne. En minä lue näitä juttuja näkeehän sen jo otsikosta mistä on kyse mutta olis kiva lukea ihan matkailusta ilman miehiä! - ei ole helppoa tää
mutta, jos kuitenkin menisitte sinne suhteet palstalle ja avatkaa oma osio Alanyan miehille ja Marmariksen miehille.
Siis olen käynyt Turkissa 9 kertaa, enkä jaksa käsittää, miksi niistä äijistä pitää tämmöisillä palstoilla jauhaa. Mikä niissä nyt on niin erikoista??
Pikakertaus; www.suomi24.fi > suhteet > monikulttuuriset suhteet > ja antaa mennä kun on alamäki
- ssr
Eli te kaikki arvon keskustelijat jotka kirjoitatte pääsääntöisesti turkkilaisista miehistä, tässä kommenteillenne uusi väylä:
Suomi24 >keskustelut >suhteet >monikulttuuriset suhteet.
Mielestäni raja menee jotakuinkin tässä, kun näkee matkailusta kiinnostuneiden ihmisten kysyvän esim. tällaista:
"Ovatko ne miehet siellä Turkissa aivan niin innokkaita ja rohkeita kun mitä puhutaan, että pääseekö niistä tarpeen tullen eroonkin?"
Tämä siis mielestäni hyvinkin kuuluu vielä tälle palstalle. Mutta sitten kun mennään lavertelemaan toisten ihmisten yksityisasioita:
"Kuka tuntee Mehmetin James Dean-baarista, noin 25 vuotias, pitkä, tumma, Alanyasta? Noh, oliko hyvä?" (henkilön nimi keksitty)
Tässä kohtaa ylittyy raja, ja vaikken yleensä olekaan kovin hanakasti puuttumassa näihin asioihin, on mielestäni hyvin törkeää ja edesvastuutonta levitellä näin tarkkoja tietoja yhtään kenestäkään.
Eli: suhteet >>monikulttuuriset suhteet, KIITOS!- Böö
Jos englannin kieli sujuu, niin etsikääpä vaikka msn-groupeista (http://groups.msn.com). Löytyy ainakin paljon Marmarikselle omistettuja yhteisöjä. Myös löytyy yleisesti eri turkin matkailukohteille perustettuja sivuja, mutta nämä kylläkin käsittelevät suurimmaksi osaksi miehiä. Lisäksi on turkkilaisten miesten tyttöystäville/vaimoille/kihlaituille perustettuja yhteisöjä. Ja ties mitä muuta!
Kerta täällä ollaan niin tiukkoja tuon mies-kysymyksen kanssa, niin sinne sitten vain keskustelemaan.
- jotain tolkkua
Olen täysin samaa mieltä. Aikaisemmin täällä muistaakseni puhuttiin matkailustakin joskus. Jos on unohtunut, mitä matkailupalsta tarkoittaa, niin sopii katsoa mallia muilta matkailupalstoilta.
Yksityisten ihmisten paitsi julkkisten nimeäminen tällaisessa keskustelussa on aina törkeää ja epäeettistä. Olisi aika hauskaa, jos Marmariksen pojat laittaisivat suomalaisten naisten ranking-listan nettiin: kukin tuttu - mieluiten etu- ja sukunimineen - saisi tyylipisteet suorituksistaan Marmariksessa. Tai sitten voisivat kysellä, että tunteeko kukaan Virtasen Viiviä Vihdistä ja Ali, Mehmet, Huseyin ja Ahmet (tietenkin nimimerkkien suojista) voisivat sitten vertailla kokemuksiaan. Olisiko sitten kiva lukea tätä palstaa ja odottaa, milloin oma nimi ja pisteet pongahtavat listoille. Ikävä etteivät osaa suomea tarpeeksi hyvin.- kyllästynyt
täysin samaa mieltä,olen jo muutaman kerran pyytänyt,että siirtyisivät toiselle palstalle,niin provojen kirjoittajat,kuin miehiä etsivätkin,toivottavasti alkaa mennä perille,tämä on todellakin MATKAILUPALSTA!!!!!!!
- ja-miksei
Kuten muutamasta esimerkistä on jo nähty, kaikki eivät suinkaan ole siellä suomenkieltä taitamattomia. Ja käytännössä huomasin, viimeksi kesäkuussa, että tarpeen vaatiessa suomea osaamatonkin löytää kääntäjän alle puolessa tunnissa, myös kirjoitus- ei ainoastaan puhetaitoisen. Ja sillä hetkellä kun nämä viestit siellä kääntyvät suomesta turkiksi, se tarkoittaa sitä, että kielitaitoinen on silloin paikalla... Eli he voisivat jo vallan mainiosti toimia niin.
Mutta minun kokemukseni on kyllä ollut se, että siellä tavat ovat vielä avan eri arvossa kuin täällä. Onneksi. Eli, toistaiseksi se, että tällainen käytös ei ole sopivaa, saattaa vielä pidätellä näiden juttujen ilmestymistä näille samoille sivuille! Mutta täällä se vain tuntuu käyvän. Ja se on uskomatonta! Enkä tiedä kuinka kauan kestää, ennen kuin vitutuskäyrä nousee kyllin korkealle.
"Lisäksi internethän on tiedon etsimisen väline, joten miksi ei voisi etsiä sitä turkin kultaansa tai baarin mukavaa työntekijää": useissa diskoissa, hotelleissa, ym. on omat sivut, jonne voi lähettää viestejä ja etsiä sieltä niitä tuttuja.
Pääsääntöisesti kyllä internetissä on tarkoitus jakaa tietoja ITSESTÄÄN, OMILLA SIVUILLAAN, joita voivat sitten muut etsiskellä ja lueskella, ei kuvailla muita yksityisiä henkilöitä, heidän tapojaan ja ominaisuuksiaan, edes huonoja.
Jotenkin tuntuu siltä, että se, että nämä henkilöt asuvat niin kaukana eivätkä voi kävellä näiden kirjoittajien oven taakse kysymään, mitähän tuli kerrottua maailmalla, antaisi luvan rääpiä heidän asioitaan täällä julkisesti. Mutta eihän se niin VOI olla! ´Myös siellä kauempana asuvat ihmiset ansaitsevat ihan sen saman kunnioituksen ja yksityisyyden suojan kuin naapurin Kalle tai Liisa, riippumatta seksuaalisista mieltymyksistä, tavoista, suuntautumisesta, edes uskollisuudesta. Ettehän te kirjoita seinänaapuristannekaan, nimeltä mainiten tai tarkoin tuntomerkein, kuinka monta vierasta ja mihin aikaan siellä kävi, kun mies/vaimo oli matkalla... vaikka olisi käynytkin.
Tuntuu siltä, että tämä nykyinen Amerikasta kopioitu tosi-TV villitys tuntuu hämärtäneen ihmisten käsityksen siitä, mikä on yksityistä, mikä tarkoitettu julkisuuteen. On hyvä muistaa se tosiasia, että näiden ohjelmien henkilöt saavat esiintymisestään maksun, ovat siihen suostuneet, ovat julkisuushakuisia tai osa hahmoista on suorastaan keksittyja jä näyttelijöiden taidonnäytteitä. Näiden sivujen kohteet eivät saa tästä mitään, he eivät tiedä tulevansa esitellyiksi julkisuudessa etukäteen enkä oikein usko että monikaan heistä antaisi lupaa käyttää tietojaan näillä sivuilla.
Joten, vaikka kuinka kutkuttaisi sielua päästä kyselemään selän takan nimettömästi kenen hyvänsä touhuista etelässä - tai pohjoisessa - niin pitäisi malttaa. SE ETTÄ PYSTYY TEKEMÄÄN JOTAIN EI TARKOITA SITÄ ETTÄ NIIN SAA TEHDÄ - VAIKKA EI KIINNI JÄISIKÄÄN! - ja-miksei
ja-miksei kirjoitti:
Kuten muutamasta esimerkistä on jo nähty, kaikki eivät suinkaan ole siellä suomenkieltä taitamattomia. Ja käytännössä huomasin, viimeksi kesäkuussa, että tarpeen vaatiessa suomea osaamatonkin löytää kääntäjän alle puolessa tunnissa, myös kirjoitus- ei ainoastaan puhetaitoisen. Ja sillä hetkellä kun nämä viestit siellä kääntyvät suomesta turkiksi, se tarkoittaa sitä, että kielitaitoinen on silloin paikalla... Eli he voisivat jo vallan mainiosti toimia niin.
Mutta minun kokemukseni on kyllä ollut se, että siellä tavat ovat vielä avan eri arvossa kuin täällä. Onneksi. Eli, toistaiseksi se, että tällainen käytös ei ole sopivaa, saattaa vielä pidätellä näiden juttujen ilmestymistä näille samoille sivuille! Mutta täällä se vain tuntuu käyvän. Ja se on uskomatonta! Enkä tiedä kuinka kauan kestää, ennen kuin vitutuskäyrä nousee kyllin korkealle.
"Lisäksi internethän on tiedon etsimisen väline, joten miksi ei voisi etsiä sitä turkin kultaansa tai baarin mukavaa työntekijää": useissa diskoissa, hotelleissa, ym. on omat sivut, jonne voi lähettää viestejä ja etsiä sieltä niitä tuttuja.
Pääsääntöisesti kyllä internetissä on tarkoitus jakaa tietoja ITSESTÄÄN, OMILLA SIVUILLAAN, joita voivat sitten muut etsiskellä ja lueskella, ei kuvailla muita yksityisiä henkilöitä, heidän tapojaan ja ominaisuuksiaan, edes huonoja.
Jotenkin tuntuu siltä, että se, että nämä henkilöt asuvat niin kaukana eivätkä voi kävellä näiden kirjoittajien oven taakse kysymään, mitähän tuli kerrottua maailmalla, antaisi luvan rääpiä heidän asioitaan täällä julkisesti. Mutta eihän se niin VOI olla! ´Myös siellä kauempana asuvat ihmiset ansaitsevat ihan sen saman kunnioituksen ja yksityisyyden suojan kuin naapurin Kalle tai Liisa, riippumatta seksuaalisista mieltymyksistä, tavoista, suuntautumisesta, edes uskollisuudesta. Ettehän te kirjoita seinänaapuristannekaan, nimeltä mainiten tai tarkoin tuntomerkein, kuinka monta vierasta ja mihin aikaan siellä kävi, kun mies/vaimo oli matkalla... vaikka olisi käynytkin.
Tuntuu siltä, että tämä nykyinen Amerikasta kopioitu tosi-TV villitys tuntuu hämärtäneen ihmisten käsityksen siitä, mikä on yksityistä, mikä tarkoitettu julkisuuteen. On hyvä muistaa se tosiasia, että näiden ohjelmien henkilöt saavat esiintymisestään maksun, ovat siihen suostuneet, ovat julkisuushakuisia tai osa hahmoista on suorastaan keksittyja jä näyttelijöiden taidonnäytteitä. Näiden sivujen kohteet eivät saa tästä mitään, he eivät tiedä tulevansa esitellyiksi julkisuudessa etukäteen enkä oikein usko että monikaan heistä antaisi lupaa käyttää tietojaan näillä sivuilla.
Joten, vaikka kuinka kutkuttaisi sielua päästä kyselemään selän takan nimettömästi kenen hyvänsä touhuista etelässä - tai pohjoisessa - niin pitäisi malttaa. SE ETTÄ PYSTYY TEKEMÄÄN JOTAIN EI TARKOITA SITÄ ETTÄ NIIN SAA TEHDÄ - VAIKKA EI KIINNI JÄISIKÄÄN!Kun minun tekee ihan oikeasti pahaa lukea tällaisia juttuja. Eikä siinä auta se, että olisin lukematta. Tietäisin kuitenkin -todennäköisesti- mitä niihin on kirjoitettu. Minun tekisi vielä mieli joskus käydä Turkissa, mutta kohta en pysty menemään sinne ihan sen vuoksi, että hävettää.
Tuntuu etukäteen kamalata ajatella, että siellä suomalaisena liikkuessani, kaupoissa, baareissa, hotelleissa, discoissa koko ajan olisi niskassa tunne, että ne paikalliset miettivät, olikohan tuo yksi niistä... Älkää pilatko meidän mainettamme siellä lopullisesti. Ihan tarpeeksi on jo riesaa siitä, että että olette/olemme antaneet siellä sellaisen kuvan, että sinne tullaan vain seksimatkoille. Vaikkei se pidäkään paikkaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391