Onkohan mussa jotain vikaa kun en siedä 75C/D rintojani. Eivät siis edes ole valtavan suuret, eiväthän?Ne hölskyvät, aristavat, sattuvat... Mulla on ollut aika tunnekylmä lapsuudenkoti, enkä ainakaan saanut tukea naiseksi kasvamiseen. Katkeruuteni alkoi kuukautisten myötä. En ole koskaan ollut ns. poikamainen, eli en ainakaan vielä ole tajunnut että oisin varsinaisesti syntynyt väärään sukupuoleen. En siis tiedä mikä oikein on mun tilanne/ahdistukseni aiheuttaja(t).Kärsin nykyään niin pahoista ahdistuksista nauseuteen liittyen, että pelkkä äitisuhde tuskin asiaa selittää. Menen kehodysforiakohtauksissa lähelle psykoottista tilaa jo, koska tuska on kestänyt liian monta vuotta ja olen toivoton.
Mua siis jopa ahdistaa olla mieheni lähellä nykyään, olen katkera koska hän pääsee kehonsa kanssa helpommalla. En tajua maailman lakeja, että nainen joutuu kantamaan kilon tai useamman painoisia rauhaspusseja, jotka täytyy "sitoa" kiinni kroppaan ulkoisin systeemein ettei liikkuminen satu. EN TAJUA! Ihoni on erittäin herkkä enkä ole löytänyt siedettäviä liivejä enää 10 vuoteen vaikka kaikki kalliit ( ja halvat) merkit olen myyjien kanssa sovitellut.. Ongelma vaan pahenee.Kaaritukia pystyn pitämään minuutin ja ahdistun. Nykyään yritän selvitä lötkötopeilla, jotka eivät niin purista, mutta eivät sitten tuekaan. Rintojeni alus on vuosien mittaan herkistynyt niin, että menin ihotautilääkärille. Mikään lääke ei ole turruttanut ihoa niin että liivit eivät ärsyttäisi. Ihossa ei siis NÄY mitään ihottumaa tms. Taitaa olla pääosin psykosomaattista. Rakastan liikuntaa ja joudun pitämään kamalia putistavia hiertäviä shockabsorbereita... lisäksi olen tehnyt sen virheen, että olen mennyt vertaamaan mielessäni rintojen kans elämistä miehen elon helppouteen. Ei olisi pitänyt, seurauksena kateus pelkistä pehmoisista t-paidoista ja kivuttomuudesta. En (mitä luultavimmin:) haluais olla mieskään, mutta tämä naiseustaakka on alkanut ahdistaa ( menkkakivut jne myös). Pienennysleikkauksia harvoin kai tehdään näin"pienille" rinnoille? Olen 8v. lapsen äiti, imetys pahensi muinoin toki hölskymistä.
Miten te muut naiset suhtaudutte rintoihinne? Olisin tosi tosi kiitollinen vastauksista, laitatko samalla kuppikokosi. Pelkään että leikkausarvet tulisivat pahimmassa tapauksessa olemaan vähintään yhtä harmilliset tuntoherkkyyden kannalta kuin mitä nyt ovat... KIITOS jo etukäteen mielipiteistä, kokemuksista, neuvoista jos niitä löytyy. Tästä kun en kehtaa ihan joka kahvipöydässä avautua. Olen käynyt jo kolme vuotta terapiassa, ilman tuloksia.
Mua siis jopa ahdistaa olla mieheni lähellä nykyään, olen katkera koska hän pääsee kehonsa kanssa helpommalla. En tajua maailman lakeja, että nainen joutuu kantamaan kilon tai useamman painoisia rauhaspusseja, jotka täytyy "sitoa" kiinni kroppaan ulkoisin systeemein ettei liikkuminen satu. EN TAJUA! Ihoni on erittäin herkkä enkä ole löytänyt siedettäviä liivejä enää 10 vuoteen vaikka kaikki kalliit ( ja halvat) merkit olen myyjien kanssa sovitellut.. Ongelma vaan pahenee.Kaaritukia pystyn pitämään minuutin ja ahdistun. Nykyään yritän selvitä lötkötopeilla, jotka eivät niin purista, mutta eivät sitten tuekaan. Rintojeni alus on vuosien mittaan herkistynyt niin, että menin ihotautilääkärille. Mikään lääke ei ole turruttanut ihoa niin että liivit eivät ärsyttäisi. Ihossa ei siis NÄY mitään ihottumaa tms. Taitaa olla pääosin psykosomaattista. Rakastan liikuntaa ja joudun pitämään kamalia putistavia hiertäviä shockabsorbereita... lisäksi olen tehnyt sen virheen, että olen mennyt vertaamaan mielessäni rintojen kans elämistä miehen elon helppouteen. Ei olisi pitänyt, seurauksena kateus pelkistä pehmoisista t-paidoista ja kivuttomuudesta. En (mitä luultavimmin:) haluais olla mieskään, mutta tämä naiseustaakka on alkanut ahdistaa ( menkkakivut jne myös). Pienennysleikkauksia harvoin kai tehdään näin"pienille" rinnoille? Olen 8v. lapsen äiti, imetys pahensi muinoin toki hölskymistä.
Miten te muut naiset suhtaudutte rintoihinne? Olisin tosi tosi kiitollinen vastauksista, laitatko samalla kuppikokosi. Pelkään että leikkausarvet tulisivat pahimmassa tapauksessa olemaan vähintään yhtä harmilliset tuntoherkkyyden kannalta kuin mitä nyt ovat... KIITOS jo etukäteen mielipiteistä, kokemuksista, neuvoista jos niitä löytyy. Tästä kun en kehtaa ihan joka kahvipöydässä avautua. Olen käynyt jo kolme vuotta terapiassa, ilman tuloksia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.