Ostaisinko talouspaperia vai wcpaperia

Työntäyteistä elämää eläneenä En samaistu mediaseksikkäiden naisten juttuihin eimitään yhteistä Eikä suurinosa perheelisistä joiden elämään on kuulunut vastuulisuus,pyrkimys elää arvojensa mukaista elämää joita on kohdannut lamat, uudelleen koulutukset kuin jatkaa kalakeittoa kalaliemellä tai maidolla Josta tulikin mieleeni käydä munamarkkinolla.

Läheisissäni, työkavereissa Ei ole ketään sellaista aikuista naista jonka aika kuluisi romanseista haaveiluihin kuin kaivaten odotella elämänsä miestä täyttämään heille asetetut kriteerit Ketään niistä naisista ja niitä joita tähään ikään olen tavannut työssäni, opiskeluissa yms. ketään ei ole elänyt esim mukaista elämää joista niin mielellään kertovat julkisuudessa /lehdissä.

Siellä on mediaseksikäiden eronneiden kuulema heivanneet entisen saaneet uuden miehen ja lapsiakin on jo kolmesta kuin neljästä avo /avioliitoista ja kaikki on ihanasti lapsetkin ovat suhtautuneet ihanasti kaikki ovat niin onnelisia eiole muuta kuin kiire jokapaikkaan Kiire on jotta monilla menee sekaisin jo käsitteet tehostetusta kuin tehokkaasta kuin missä ja milloin on aika tehokkaseen kuin pelkkään tehottomuuteen kun ovat niin hiton kauniita ja kiihottavia että kiireessään eivät ehdi kun heivata entistä menemään ja uutta sisään yms.

P.S Tuossa eilukenut miten minulle täysin viieraiden ihmisten pitäisi elää Eikä myöskään siinä ollut mielipidettä Oli tiivistettynä vain monien naisten keromana julkisesti elämästään joka on kiireistä ja seksikästä Tosin kirjoitin sen mutkat suoriksi tyylillä Mutta meille muille miljoonille naisille suomessa kuin ulkomaille elämä on ollut onnekasta kun vähävaraisuus, kuin ulkonäölisestikkään ei olla kiinostavia jotta olisi haaveilla ruusutarhoista kuin kadehtia noin helppoa elämää :)

Monet julkisesti ilakoivat elämästään kuinka hienoa sitä on sitten ikääntyneenä muistella kun on ollut niin kiire että ovat ehtineet eläessään moniin avioliittoihin /avoliittoihin rahalista rikkautta on riittänyt yms. yms. yms.

Missähän vaivaiheessa monetkin älyvät omassa elämässään kiireiden ja kiireiden erovaisuudet kuin senkin miten höperöä on monissakin ammatteissa puhua kiireistään Kun mainostavat tehokkuutta voidaankin todeta että silloin ei laadukkasta palvelusta, hoidosta, opetuksesta yms. kyllä voida puhua edes samana päivänä

P.S vaatimattomasti intohimolla elän aikaa että voin ostaa molemmat ja Taluspaperin kauniisti piirettynä :)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Armoton maa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu