Kertoisin tänne omista koulukiusaamis kokemuksista. Oon yrittäny ittelle vakuutella, että mitään nähtäviä traumoja ole jäänyt.
Oon 22-vuotias naisen alku ja nykyään yläastemuistot on alkanu jostain syystä nousta taas mieleen ja päätin sitte kirjottaa ja kysellä, että miten muut on selvinny koulukiusaamisesta niin henkisestä että fyysisestä?
Mulla ei ole jäänyt mitään vihaa kiusaajia kohtaan. Ainakaan mitään mitä itse tiedostaisin, mutta muistikuvia tulee ja ne sitten ahdistavat.
Eli minua on käytävillä huoriteltu, vaikka olin silloin vielä naitsyt, melkeimpä pelkäsin poikia siinä iässä kun muut kaverini hankkivat poika ja tyttöystäviä. Nimittelyä oli usein ja minua haukuttiin tyttöjen keskuudessa rumaksi tai muuten vaan niljailtiin ulkonäöstä. Äityi ruumiilliseksi kun eräs poika koulun käytävällä otti tukasta kiinni ja raahasi minua hiuksista pitkin käytävää ja lopetti vasta sitten kun näki, että olin melkein purskahtamassa itkuun, sen jälkeen hän vielä naureskeli itkun pidätykselleni ja käveli pois. Käytävällä oli porukkaa, mutta kukaan ei tullut auttamaan..eivät edes ystäväni. Yritin unohtaa tapahtuneen ja unohdinkin tähän päivään asti ja nyt palailee taas mieleen. Tuon jälkeen olen vielä enemmän pelännyt mies puolisia tyyppejä. Olin aika hiljainen yläaste aikoihin ja todellatodella epävarma, niinkuin varmasti suuri osa tytöistä, mutta nyt vasta oon alkanu miettimään, että miksi juuri minua kiusattiin..
Huorittelun uhrina oli myös yksi silloinen kaveri ja kerroimme kouluaikaan opettajille tästä tapahtuvasta nimittelystä ja siitä ettei se ole asiallista. Kerrottuamme opettajille ja pidimme jopa palverin kiusaajien ja opettajien läsnä ollessa, mutta opettajat eivät sitten loppupeleissä uskoneetkaan meitä vaan lähtivät sille kannalle, että me olimme valehdelleet ja kiusaajat pääsivät kuin koira veräjästä.
Minusta opettajien tulisi ottaa vielä jämäkämpi asenne kiusaamista vastaan.
Oon 22-vuotias naisen alku ja nykyään yläastemuistot on alkanu jostain syystä nousta taas mieleen ja päätin sitte kirjottaa ja kysellä, että miten muut on selvinny koulukiusaamisesta niin henkisestä että fyysisestä?
Mulla ei ole jäänyt mitään vihaa kiusaajia kohtaan. Ainakaan mitään mitä itse tiedostaisin, mutta muistikuvia tulee ja ne sitten ahdistavat.
Eli minua on käytävillä huoriteltu, vaikka olin silloin vielä naitsyt, melkeimpä pelkäsin poikia siinä iässä kun muut kaverini hankkivat poika ja tyttöystäviä. Nimittelyä oli usein ja minua haukuttiin tyttöjen keskuudessa rumaksi tai muuten vaan niljailtiin ulkonäöstä. Äityi ruumiilliseksi kun eräs poika koulun käytävällä otti tukasta kiinni ja raahasi minua hiuksista pitkin käytävää ja lopetti vasta sitten kun näki, että olin melkein purskahtamassa itkuun, sen jälkeen hän vielä naureskeli itkun pidätykselleni ja käveli pois. Käytävällä oli porukkaa, mutta kukaan ei tullut auttamaan..eivät edes ystäväni. Yritin unohtaa tapahtuneen ja unohdinkin tähän päivään asti ja nyt palailee taas mieleen. Tuon jälkeen olen vielä enemmän pelännyt mies puolisia tyyppejä. Olin aika hiljainen yläaste aikoihin ja todellatodella epävarma, niinkuin varmasti suuri osa tytöistä, mutta nyt vasta oon alkanu miettimään, että miksi juuri minua kiusattiin..
Huorittelun uhrina oli myös yksi silloinen kaveri ja kerroimme kouluaikaan opettajille tästä tapahtuvasta nimittelystä ja siitä ettei se ole asiallista. Kerrottuamme opettajille ja pidimme jopa palverin kiusaajien ja opettajien läsnä ollessa, mutta opettajat eivät sitten loppupeleissä uskoneetkaan meitä vaan lähtivät sille kannalle, että me olimme valehdelleet ja kiusaajat pääsivät kuin koira veräjästä.
Minusta opettajien tulisi ottaa vielä jämäkämpi asenne kiusaamista vastaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiusaaminen on kyllä väärin :( Toivotan kaikkee hyvää sulle ja muille kiusatuille :) Minuakin on eka luokalla kiusattu. ja ainiin, jos näkisin et poika repii tyttöi hiuksista nii aivan varmana olisin auttanut tyttöä. :) kiusaaminen on kyllä todella väärin. Sitä en toivo kenellekkää. Ehkä kiusaajat valitsee aina sen, kenet he luulevat/päättelevät heikommaksi.
Paras keino on ehkä ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka ymmärtävät tilanteesi, eivätkä välitä siitä, että joskus kiusaamisen aiheuttamat asiat tulevat pintaan. Jos se vain on mahdollista. Kusipäitä on tuolla todella paljon, niin joskus mukavien ihmisten löytäminen voi olla haaste itsessään. ja heidän pitäminen lähellä voi myös olla vaikeaa, jos he eivät (tietämättömyyttään) ymmärrä sinua aina.
Kun sitten aikansa on pystynyt kunnolla käsittelemään näitä asioita, myös muiden kanssa, kiusaamisen vaikutus alkaa luultavastikin vähentyä. On todella vaikeaa olla vahva täysin yksin. Siksi joissain köyhissäkin maissa ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin esimerkiksi suomessa, koska ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan muiden kanssa, ja toiset voivat tukea toisiaan, jotka ovat samassa tilanteessa. Suomessa tuntuu keskimäärin olevan sellainen meininki, että jokainen pärjää itsekseen, ainakin rahallisesti, ja se luo ehkä huonon ilmapiirin ihmisille, joilla on ollut vaikeaa elämässään, ja jotka eivät ole sitten päätyneet samanlaisiksi kusipäiksi, kuin he, ketkä ovat kohdelleet heitä väärin.
Itsellä vielä vähän hakusessa tämä ystäväpiiri. Minulla on nyt paljon tuttuja, ja suurin osa heistä on todella mukavia ihmisiä. Jotkut eivät, mutta se ei haittaa, kunhan on ihmisiä keiden kanssa on mukava olla. Kunnollista ystäväpiiriä en ole löytänyt, koska olen viettänyt suurimman osan elämästäni yksin. Minulla oli hyvä porukka, mutta se tuntuu nyt hajoilevan jostain syystä.
Koita joskus mennä ulos jonkun ihmisen kanssa parille istumaan, jolle voit puhua asioista kasvotusten. Ja älä unohda pitää hauskaa samalla tai sen jälkeen, kun asioista on vähän lörpötelty.