Mikä paras (agility) rotu minulle?

Annabeth14

Elikkäs mikä olisi paras rotu minulle?
Olen 14vuotias tyttö ja olen hakkimassa itselleni koiraa. Asun omakotitalossa perheeni kanssa.
Haluaisin koiran olevan mielellään pieni alle 8kg, mutta myös keskikokoiset rodut käyvät.
Turkkia olisin valmis hoitamaan kohtuullisen paljon eli trimaamaan n.3-8kertaa vuodessa ja harjaamaan muutaman kerran viikossa, toivoisin myös ettei karvaa lähde hirveän paljon.
Liikunnan tarve voisi olla n.1-2h päivässä. Haluaisin koiran olevan helposti kiintyvä, lapsiystävällinen, iloinen, enrginen, helposti motivoitava ja koulutettava.
Koiran kanssa harrastaisin ainakin agia ja tokoa, myös pelastus/vesipelastus ja muu näyttely ja rodun omaiset lajit ovat mahdollisia.
Toivoisin myös että koira ei olisi kovin haukku herkkä.
Sitten kysymykset eli:
-Mitä rotua ehdotat?
-kyseisen rodun terveys?
-pennun hinta?
-koulutettavuus?
-hyviä kenneleitä?
Jne.
Toivon että kerrotte rodusta paljon ja myös omia kokemuksia.
Otan toden näköisesti pennun mutta en ole varma.

Kiitos jo etukäteen vastanneille ja toivon että otatte huomioon erityisesti sen että rotu olisi agilityyn sopiva!

Tämä viesti on jo koiranpennut palstalla mutta laitan myös tänne koska toivon mahdollisimman paljon vastauksia ja paimenkoirat kiinnostavat

10

949

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..................

      Unohda vepe, taikka nosta kokorajaa. Niin moni rotu sopii monenlaiseen, että ala nyt kuitenkin karsimaan vaan. Yhtä tiettyä rotua on vaikea nostaa noilla tiedoin esille, mutta katsele paimenkoirista pienempiä, sekä seurakoirista itsellesi. Karsi ne haastavammat jo kättelyssä, ja katsastele esimerkiksi shelttityyppisiä. Voestistäsi on rivien välistä luettavissa, että kokemusta ei ole paljon, joten turvallisin vaihtoehto on tyytyä noihin "helpompiin", ja hyvää osviittaa saa katselemalla vaikka suosituimmat koirarodut listausta. Tiettyjen rotujen suosiolle on oikeasti syynsä. Ja kun osaat nimetä pari rotua, jotka kiinnostavat, niin kysy sitten lisää. Unohda suurin osa noista testeistä, mutta kennelliiton testi oli hyvä, itselläni oikeastaan ainoa, johon on vastaukseksi tullut rotuja, joita minulla on ollutkin, ja on. Muut ovat sitten tarjonneet mitä kummallisimpia vaihtoehtoja, vaikka kysymyksiin olen vastannutkin rehellisesti. Kennelliiton rotutesti taitaa löytyä sielt' pennun hankkijalle osiosta netistä.

    • Hauva fani

      Sun kannattaa tehdä rotu testi. Sitten sinä saat selville mikä rotu käy sinulle parhaiten. Minäkin aion ruveta harrastamaan agilitya. Minä suosittelen schapendoesta.Rodun elinikä on 13-15v. Terveys suurimmaksi osaksi perinnöllisiä mutta yleensä koirat ovat terveitä kun pukki. Koulutus on heppo ja rotu todella hyvä hyppäämään. Koira rotu on todella aktiivinen ja ketterä. Hinta on noin 1000€
      Hyvä ja luotettava kennel on minun mielestäni kenen lumikuono
      Rotua ei saa trimmata vain kammata.

    • Sheltti

      Bordercollie on paras agi koira mutta jos haluat pienen niin suosittelen shetlanninlammaskoiraa. Perusterve hinta n.1000e helppo kouluttaa. Ei sovi vepeen mutta näyttelyyn sopii aika hyvin. Trimmaus määräsi on aika sopiva shelttiin nähden. Sheltti kenneleitä kannattaa katsoa shelttien yhdistyksen sivuilta sieltä löytyy monenlaista kenneliä. Oma sheltini on oiken mukava kaveri.

    • yuorfuture

      Karkeakarvainen keskikaljan noutaja.

    • Noilla spekseillä shetlanninlammaskoira kuulostaa aivan osuvalta. Se on mini- ja mediluokassa kova menijä, ja Tampereella tokon piirimestiksissä ihailin avoimessa luokassa kilpailevien shelttien suorituksia. Toinen niistä taisi voittaa luokkansa.

      Vepeen sheltti on liian pieni eikä sillä ole palveluskoiraoikeuksia, on vähän pieni siihenkin hommaan (vepessä pitää vetää painavia esineitä), mutta jo agilityssa ja tokossa päälajeina riittää tekemistä. Omaksi huvikseen voi aina treenailla jälkeä ja etsintää minkäkokoisen koiran kanssa vaan.

      Jos karva on samaa luokkaa mun pehkon kanssa, ei oo mikään karvaamaton ja huomaamaton. Ei tarvi trimmata, mutta harjataan silloin tällöin ja kerää kuraa sadesäällä.

      Mä ite olen miettinyt pieneksi harrastuskoiraksi mittelspitziä tai schipperkeä. Tulostakuuta ei noilla roduilla kyllä voi antaa, mutta oon nähnyt tokotreeneissä pari näppärän oloista mitteliä. Tai sitten parsonrussellinterrieri. Terrieri ei ole yhtä helppo kuin paimen. Australianterrieriä olen kuullut kehuttavan terrieriksi paimenmaisena, mutta en ole vakuuttunut sen agilitykyvyistä.

      Pyreneittenpaimenkoirat ovat kai aika pieniä nekin, mutta luonteesta ja terveydestä en tiedä mitään. Mielikuva on, että voivat olla arkoja.

      Mites villakoira? Lyhyessä karvassa ei tosin pääse näyttelyyn, ja oon kuullut huhua, että lyhytkin karva vatii jonkun verran hoitoa.

      Vähän isommista roduista löytyykin sitten enemmän valikoimaa. Tavoitteista ja muusta riippuu sitten, mikä rotu sopisi. Bortsu on monen suosikki, mutta itseäni surettaa suuresti, että ne ovat syrjäyttäneet muut rodut agilityn maksiluokasta ja tokon arvokisoista. Koska muilla roduilla ei löydy välttämättä niin vakiintunutta ja tavoitteellista harrastajakuntaa, voi olla vaikeampi löytää harrastuksiin sopiva koira.

      Mediluokissa on näkynyt vikkeliä espanjanvesikoiria, mutta rodussa on suurta hajontaa erityisesti luonteessa ja vaikeita koiria on. Koiramaailman ääripäät kävelleet vastaan tämän rodun kirjoissa. Yksi olisi tullut syliin ja oli ystävällinen, ja toinen sitten hyökkäsi rähähtäen kohti, kun katsoi siihen suuntaan.

    • Partajatupsu

      Kääpiösnautseriin kannattaa tutustua. Yleisesti ottaen melko helppo koira, joka tietysti omaa vähän myös omaa mielipidettä. Yleensä rakastaa perhettään kovasti, jotkut saattaa olla vähän epäileväisiä vieraiden suhteen. Useimmiten kuitenkin on enemmän välinpitämätön silloin. Ovikello saattaa vähän herätellä koiraa ja vahtitaipumusta, mutta ainakin tietämäni koirat ei muuten räksyttele ja tulevat yksin kotona hyvin toimeen. Sopii agilityyn ja tokoon. Värivaihtoehtoja ja kasvattajia löytyy. Helpon kokoinen ja turkki trimmataan muutaman kerra vuodessa, muuten ei juurikaan karvanlähtöä ole.

      Villakoira voisi olla yksi vaihtoehto, turkki täytyy leikata useammin ja pienemmät myös voi vähän haukuskella. Erona snautseriin agilityssä niin villakoira on rakenteeltaan kevyempi.

      Bordercollie ei ole alle 8kg.

    • Partajatupsu

      Muuten lisäys vielä, että olen nähnyt lyhytkarvaisiakin villakoiria näyttelyssä. Eli saa kai ne sinne viedä, mutta yleensä normimallissa sijoittuvat..?

    • shelttiii

      Minäkin ehdottaisin shetlanninlammaskoiraa.

    • Ksjdvdjdjvdsls

      Walesinsprigersspanieli olisi "ehtojesi" mukainen en jaksa kaikkea rueta kertomaan mutta tietoa löytyy springersspanieli ry:n sivuilta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      692
      2734
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1294
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1208
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      104
      1060
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe