Kuinka kauan kesti tottua?
Minkälaisia oireita ekat//uudet lasit sai aikaan?
Minkälaisia oireita ekat//uudet lasit sai aikaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin 9-vuotias, ja lasien silmille laittaminen hävetti aivan valtavasti. Yläasteella kokeilin piilolinssejä, mutta silmäni ovat herkät, ja ärtyivät niistä. Oma hatara mielikuvani on, että olisin aina tottunut uusiin silmälaseihin varsin vaivatta. Joihinkin kehyksiin en ole tottunut. Itse tykkään, että kehykset ovat mahdollisimman pienet ja kevyet, silloin lasit eivät paina nenää tai korvia tai valu. Mutta itse näkemisen puolesta olen yleensä sopeutunut nopeasti. Saa nähdä sitten, miten on kaksitehojen laita, joita jo tarvitsisin. Ihmiset tottuvat niihin eri tahtia. Joillakin menee hyvinkin kauan.
Kannattaa ekoiksi laseiksi hommata ns. hengettömät/puolikehyksiset kehykset, niin tottuminen on helpompaa. On myös hyvä pyrkiä saamaan mahdollisimman kevyet kehykset, jolloin niitä ei huomaisi. Tärkeää on varmistaa optikon kanssa, että valittu kehys istuu sinulle kuin nyrkki silmään, ettei se paina ja häiritse.