Mikäs on vialla 5kk ikäisellä pennullamme? Onko "normaalia", että pentu on ripuloinut nyt n. viikon ajan? Ruokahalu on pysynyt hyvänä. Ruoaksi annamme pennuille tarkoitettuja kana-riisi papanoita ja piimää 3 kertaa päivässä. Onko jollain samanlaisia kokemuksia? Missä vika?
ripulia...
koiranpentu
9647
0Äänestä
Vastaukset 9
Vanhimmat
että ruokitaanko pentua kasvattajan antaman ohjeen mukaisesti??
Joo, kyllä ruokitaan. Ja vieläpä samoja papanoita, joita kasvattajalla oli ollut. Jauhelihan ja riisin olemme jättäneet pois, muuten samanlainen ruokavalio.
kannattaisi ne lisätä takaisin! Täysjyväriisi olisi parempi vaihtoehto kuin "valkoinen".
Ajattelimme, että tästä lähtien antaisimme vain papanoita ja silloin tällöin jauhelihaa ja riisiä. Kasvattaja sanoi, että eläinkaupan papanoissa pitäisi olla kaikki mitä koira tarvitsee, niiden lisäksi ei välttämättä tarvitse antaa mitään. Kyllä, olemme käyttäneet täysjyväriisiä.
ei todellakaan tarvitse vitamiinejä antaa, mutta ehdottomasti suosittelen jatkamaan kasvattajan ohjetta!!
Vie nyt ihmeessä pentu jo lääkäriin. Pitkän ripuloimisen takia sen elimistö saattaa kuivua ja joutua tiputukseen. Nyt kun on jossain päin kuulemma vaarallista ripulitautia liikkeellä. Pitkään olet odotellut.
Koira on jo terve ja vio mainiosti, ripuli loppui. Missään vaiheessa koira ei ollut muulla tavalla kipeä tai vaikuttanutkaan muuten sairaalta, tämän takia emme koiraa lääkäriin vieneet.
Hienoa!!
Aika ongelmallista on pennun kasvatus vaikka miten tekee ohjeitten mukaan. Omalla 7 kk:n ikäisellä pennulla on usein ripulia ja oksenteluakin.Silloin tällöin on myös syömätön.
Vikaa ei keksitä.
Eläinlääkäri on tutkinut ja ihmettele pennun laihuutta. Madotettu tietysti on. On kai se laiha jos oksentelee, ripuloi eikä syö.
Nykyisin käytämme vain eläinlääkärin suosittelemaa kuivamuonaa. Ruokahalu ei hyvä ole eikä papanat oikein maistu. Jos lisäämme jotain muuta, heti on ongelmia.Koira himoitsee esim. broileria, mutta sitä ei voi antaa, lihakin maistuisi, mutta siitä tulee oksennuksia.
Taitaa olla niin, että pienen koiran maha on varsin herkkä. Tämä oli minulle iso yllätys. Vaikka kuinka tekee parhaansa, siitä ei apua ole.
Kerran koira oli niin pahassa kunnossa, että niskatiputus oli tarpeen. Canicuriakin o jouduttu käyttämään.