Mistä apua suruun?

Se ottaa aikansa se enin suru,mutta helpottaa aikanaan,onneksi sinulla on se perhe vaikka se nyt tuntuukin ettei pystyisi elämää yhtä ihanaa niin se on normaali tunne.

Minullakin 10 vuotta tuosta ja vieläkin se tuntuu toisinaan voimakkaalta menetykseltä,varsinkin silloin kun suhde koiraan on erittäin läheinen.

Muita vinkkejä ei okein mulla ole kuin aika ja se tavallaan tuo ajallaan mukavia hetkiä muistoon jahka tuosta voimaakaasta surusta pääsee ja siihen ei auta kuin aika,toinen koira ei auta,ainakaan saman rotuinen,sitä vertaa muutoin entiseen ja suruaikaa ei ole tehty.


Tunne on siis alussa voimakas mutta hälvenee ajan kanssa,voit koittaa muistella yhteisiä mukavia hetkiä vielä kun ne kaikki muistaakin selvästi,minulla 10 vuotta sitten alkaa jo vähän häipymään useimilla paljon nopeamminkin,mutta minulle koira oli kaikki.

Jos minä selvisin niin selviät sinäkin varmasti alku surun jälkeen,niin ne muutkin selviää.Sure vaan kaikessa rauhassa koska muu ei siihen auta,onneksi jäi muistot ja ehkä kuviakin koirasta joita voi muistella joskus vaikka myöhemmin kun pahin on ohi.

Kyllä se helpottaa ajan kanssa,vuosi meni minullakin itkiessä,koiraa joka oli
vaikea luonteeltaan ,mutta siihen kiintyi melkein vielä enemmän kuin ns. helppoon Vieläkin kaipaan sitä persoonallista kaveria .vaikka uusi koira on ollut jo 5 vuotta.
Sellaista se elämä on,kyllä siitä selviää. Olen joutunut luopumaan pitkän koirahistorian aikana jo niin monesta rakkaasta kaverista.
Monesti sitä miettii että,laitanko enää ollenkaan koiraa, kun luopuminen on niin vaikeaa kestää. Mutta semmonen se on luonnon kiertokulku ja ihanat muistot ja valokuvat kuitenkin jää. Mutta sanoisin että sure niin kauan kuin siltä tuntuu,jotta asia on käyty läpi,uusi koira ei ole mikään ratkaisu,ennen kuin olet surustasi selvinnyt, Voimia sinulle ikävässä

Entä kuinka selvitä surusta, jos ei ole perhettä? Mulla on vanha saku ja mietin tätä kysymystä joka päivä. Mitää ei jää koiran poislähdön jälkeen.

Itselläni ei ole valitettavasti mahdollisuutta pitää kahta koiraa, enkä tiedä pystynkö enää ottamaan uutta koiraa tämän nykyisen jälkeen. Kiitos kuitenkin tuesta sekä aloittajalle myös voimia.

Kaikille lemmikkinsä menettäneille osanottoni. Meidän n 14 v Nelli-kissa kuoli eilen. Munuaisarvot olivat liian korkeat, Nelli oli aivan apaattinen, kuivunut ja laihtunut. Joten Nellin parasta ajatellen päädyimme "unipiikkiin". 4 vuotta sitten munuaissairaus rupesi Nelliä vaivaamaan, mutta lääkitys ja ruokavalio pitivät sen ensin aisoissa, lääkärin mielestä nämä helteet vauhdittivat Nellin oloa huonommaksi. Voi miten kova ikävä on. Nellin kuva on kirjahyllyssä, poltin kynttilää Nellin muistoksi. Halusimme yksilötuhkauksen, ja valitsimme samanlaisen uurnan kun missä on Ninja-kissamme tuhka. Suru ottaa oman aikansa ja jokaisella on oma tapansa surra.