Kysymyksiä tanssista/tanssiklajeista

Moi. Eli oltais mun kaverin kanssa kiinnostuneita alottamaan tanssi nyt keväällä ja olis muutamia kysymyksiä. Ollaan jo 14-vuotiaita, että onko tanssin aloittaminen edes enää mahdollista? Ei me mitään kilpatanssia haluta harrastaa, vaan ihan jotain showta tai streettiä. Sitten onkin se ongelma että missä ja miten? Olen katsellut Step Up Schoolin sivuilta eri ryhmiä ja ne kuulostavat ihan hyviltä. Onko kellään kokemuksia sieltä? Sitten vielä tanssilajeista. Mikä sopisi sellaiselle tytölle, joka on innostunut tanssista, mutta ei ole kovin venyvä? Rytmitajua löytyy jonkin verran, sillä olen soittanut piano jo jonkin ajan. Itse haluaisin harrastaa Street, Show tai Locking tanssia. Minkälaisia ne ovat? Niin ja mitä mahdollisia varusteita tanssi tunneille tarvitsee? Olisin todella kiitollinen avustanne. :)
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaa tarkkailla eri tanssikoulujen tarjontaa. Sieltä saa muutakin hyvää neuvoa aloitusiästä ja muistakin asioista. Kyselkää niistä ja sieltä voidaan ohjaa eteenpäin.

http://www.helsingintanssiopisto.fi/

Tällaisten avointen foorumien kirjoitteluun kannattaa suhtautua aina pienellä varauksella, noin niinkun yleisesti :)

Äänestä
  • Toimi näin. Baletti, kansantanssi ja kilpatanssi
    jättä ihmiseen jäljet. Vaikka näiden harrastaminen
    ei tunnu kivalta harrasta niitä kaikkia.

    Balettia ihmiset ihannoivat ammattina. Todellisuudessa balettitanssijat ovat kuivia
    kanoja. Kolmekymmentä viisivuotiaana hellä
    on lonkkavikaa. Balettia kannattaa harrastaa
    kohtuudella ja jättä tekemättä spakaatit ja varpailla tanssimiset. Ne palkatkin tulevat
    verovaroista. Paras elättää itsensä oikealla työllä.

    Nuorista kansantanssijoista tulee usein muodottomia läskikasoja kun ikää on joku
    40. Mutta ryhmässä tanssiminen on
    hyväksi. Pitä osata vain lähteä uusiin seikkailuihin.

    Kilpatanssi on urheilua. Tyypillisellä salilla
    ei sanota edes päivää. Anna heidän elää
    siellä elämäänsä mutta käy ainakin peruskurssit.

    Suosittelen unohtamaan tuollaiset street yms.
    hiphopit, show tanssit. Ei niitä katsele kuin
    omituiset vanhat naiset ja tanssia harrastavat
    tytöt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tanssikiinnostaa kirjoitti:

Moi. Eli oltais mun kaverin kanssa kiinnostuneita alottamaan tanssi nyt keväällä ja olis muutamia kysymyksiä. Ollaan jo 14-vuotiaita, että onko tanssin aloittaminen edes enää mahdollista? Ei me mitään kilpatanssia haluta harrastaa, vaan ihan jotain showta tai streettiä. Sitten onkin se ongelma että missä ja miten? Olen katsellut Step Up Schoolin sivuilta eri ryhmiä ja ne kuulostavat ihan hyviltä. Onko kellään kokemuksia sieltä? Sitten vielä tanssilajeista. Mikä sopisi sellaiselle tytölle, joka on innostunut tanssista, mutta ei ole kovin venyvä? Rytmitajua löytyy jonkin verran, sillä olen soittanut piano jo jonkin ajan. Itse haluaisin harrastaa Street, Show tai Locking tanssia. Minkälaisia ne ovat? Niin ja mitä mahdollisia varusteita tanssi tunneille tarvitsee? Olisin todella kiitollinen avustanne. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu