korkeasti koulutetut

Hyvä kirjotus!

En tiedä, mistä on kyse, mutta omat kokemukset voisin kertoa muualta. Ulkomailla käynti auttaa näkemään eri perspektiivejä. Vaikeusastetta ja haastetta tulee lisää kielen vaikeuden takia, sen päälle ajattelun ja tapojen erot, ei tunne maan koulutusoloja eikä tiedä mitä muut opiskelivat tai mitä ne osaavat yleensä. Jos on ulkomailla jaksanut pakertaa vastoinkäymisissä vaikka vain vuoden paluu Suomen työpaikkoihin on helpottavaa.

Kaikissa asioissa on puolensa. Hoitoalallakin voisi olla joku pieni ryhmä, joka perustaa osuuskunnan ja tarjoaa yksityishoitoja ja palveluita. Tämäntyyppistä palvelua kukaan ei osta yksityiseltä, jos kunnasta saa saman. Näin ollen yksityistarjonta on parasta suunnata vain sopiville aloille. Joskus voi käydä mäihä ja pääsee vaikka johonkin teknologia firmaan kokeilemaan laitteiden testausta. Tuollaisen vuoksi kannattaa hankkia mahdollisimman paljon kokemusta. Olisin mm. aikoiaan ollut kiinnostunut kaltaisestasi tyypistä, koska inhoan itsekin niitä ryhmiä. Olen nyt jäämässä kuitenkin eläkkeelle, en enää uskalla panna rahaa likoon yrityksiin, palvelu vielä tuottaa vähemmän kuin tavaran tuottaminen.

Lue tästä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12411940

"Onko siis mitään mahdollisuuksia ansaita ikinä elantoaan, jos ei pysty olemaan laumassa, mutta osaamista riittäisi vaikka mille alalle? "

Vähän vaikeaa se on, mutta kirjailijana voi kertoa alasta. Kirjalijan työ vaatii itsekuria, arkistojen penkomista, paljon lukemista. On käytävä itse läpi kaunokirjallisuuden kaikki teoriat. Mutta luovuus ja yritteliäisyys, siis aikaansaavuus ei saisi kadota, kun valmistautuu ammattiin. Yrittäminen ihmisessä kuolee siinä vaiheessa kun hän lukee teoriat, mm. laki ja säännökset alkavat tuntua niin, ettei uskalla kertoa mistään. Ja kaikki jää jälkipolville todisteiksi.

"Onko tosiaankin niin, että mikäli henkilöllä on erittäin paha paniikkihäiriö eikä hän pysty oleskelemaan/istumaan 20-50 henkilön ryhmässä noin kymmenen vuoden ajan, joutuu hän matalapalkkaiseen työhön, kuten porrassiivoajaksi tai pakkaajaksi loppuelämäkseen alle köyhyysrajan tuloilla, ja näin leimautuen sossupummiksi tai luuseriksi, kenties jopa tyhmäksi?
Minusta tyhmää on se, että ihminen istuu ryhmässä lukemassa vuosikausia jossakin luokassa opistolla, kun saman voi tehdä itsenäisesti opiskellen.
Eikö ole mitään vaihtoehtoa sille että istuu ihmisapinoiden joukossa kymmenen vuotta ja siirtyy sitten istumaan tietokoneen äärelle?
Koska faktahan on, että arvostetuimmat/hyväpalkkaisimmat ammatinharjoittajat kuten lääkärit, it-alan ihmiset, yrittäjät, pankkiirit, lähes jokaisen alan työntekijät, varsinkin pomot, viettävät lopulta suurimman osan työajastaan tietokoneella istuen. "

Korostat istumista ja sitä, että jotkut ammatit ovat niin upeita.

Jos käy paljon teoreettista koulutusta, saa ammatin, ei välttämättä olekaan kovin hyvä ammatissaan ainakaan aluksi. Haluaa palta yksinkertaisimpiin hommiin, kunhan pärjäisi ilman työttömyysturvaaa.

Sinuna kokeilisin melkein mitä tahansa ja kartuttaisin kokemuksia, mm. itse menen puutarhahommiin, kun tahdon pois istumasta. Menisin aina välipalkoiksi mansikkatiloille töihin, mutta kotiseutuni on niin kaukana niistä, että ei siitä ole oikein tullut mitään.

Elämän raja on toimeentulossa täällä kotimaassa, mutta muu perhe ei elätä ja asunto on maksettava, että se ajaisi kyllä vaikka mihin hyllyn täyttöön tai tyhjentämiseen. Siivoustyö on niin usein lyhytjänteistä ja yksittäiset tilaajat ovat riistäjiä.

Kokeilin muutman kerran hakea rutiinhialan työttömyyskursseille, että saisin edes jotain palkkatyötä. Te-neuvoja sanoi, ettet tule valituksi, tähän ei ole perusteita, koska sinulla on niin paljon koulutusta. Ok, olen ollut työtön, mutta mun jaksaminen vuodesta toiseen kontrollissa on toppi. En kestä enää niitä, on vaan vaikeaa saada yhtään mitään muutamaakaan tuntia, jos ei tunne ketään eikä ole minkään yrityksen entinen työntekijä.

Suosittelen olemaan vähän rennompi, menisin itse mansikkahommiin tai maalle, jos en asuisi niin kaukana. Systeemimme on niin lukkoon säännöstelty, ettei mitään ole, se on vain verkostojen varassa, ellei niitä ole muut elättävät.

Moni kokeilee myös pitää blogia, mutta mainostulot ovat hyvin pieniä. Blogiin pitää kirjoittaa tuoretta asiaa aika usein. Googlen kanssa menee useilla sukset ristiin, joku tulee klikkailemaan ja google katkaisee mainonnan.

Lehdille voiisi myydä valokuvia ja avustaja-juttuja. Kannattaa aina tehdä hommasta ammattimainen, eli kiertää keräämässä aiheita. Liiku, kun se tuottaa endorfiiniä, se auttaa omaa terveyttä yleistasolla ja itsetunto parantuu.

Jos on historia- tai joku muu tutkimusala, niistä voisi saada kirjoja ja aiheita voi olla sodasta rauhaan ja melkein mitä vaan. Mistään ei raha tule helpolla, joten ihmettelen tosissaan poliitikkoja, jotka maksavat "tekopakolaisuudesta yms." elintasomuuttajista. Inhottavaa yhtä kaikki.

Yksi tuttu oli jo 1980-lukua ennen USA.ssa ja Kanadassa pitkä aikaa ja matkusti myös. Hän tapasi mm. rekkakuskeja, jotka olivat opiskelleet yliopistossa. Jos vetäytyy sinne jonnekin Alaskan tai vastaavan erämaihin, ei työtä tuo kukaan. Tilanne lienee koulutetuilla jo nyt vähän parempi?

Kaupallisella koulutuksella voisi perustaa niihinkin oloihin elitarvikekaupan, mutta Suomessa sekin on ketjuhommaa, franschaising on tosi kallista, joskin aika helppo ja nopea tapa luoda siisti putiikki.

http://www.eezy.fi/

Facebookissa on kivoja yrityssivuja, niihin saa hyvät, ja tiedot siis yrityksen. Twitterin kautta saa tilattua yritysten tweetit.

http://www.jobit.fi/haluatko-mukaan

Kyllä sinä pystyt! Paniikkihäiriö ei tapa. Se tukahtuu, kun sitä uhmataan. Se on sinun puolustusmekanismi tilanteessa joka tuntuu uhkaavalta, mutta se ei kenties esiinnykkään kun uhmaat sitä ja teet sitä mitä se sanoo elämänvaaralliseksi. Menet siitä huolimatta ja ajattelet/muistat, että vaikka se paniikkihäiriö tulisi et silti kuole. Voit sanoa vieruskumppaneillesi joko suoraan, että kärsit paniikkihäiriöstä tai että voit vähän huonosti niin että jos sitten kohtaus tulisi niin he tietäisivät edes jotenkin suhtautua tilanteeseen.
Itselläni paniikkihäiriö on rajoittanut elämääni hyvinkin paljon aikanaan, en uskaltanut mennä kauppaan, en ajaa autoa... Nyt se on helpottanut, kun tietoisesti olen vain tehnyt näitä, eli voin käydä kaupassa ja ajaa autoa. Edelleen on paniikki valtatiellä ajamisesta ja lenkille lähtemisessä yksin kauemmas.
Olen kuitenkin pystynyt opiskelemaan normaalisti ja valmistumisen jälkeen toimimaan vaativassa ammatissa (ja vähemmän vaativia sijaisuuksia 4 paikassa). Se vaatii rohkeutta uhmata omaa tyhmää tunnetta ja siitä huolimatta tehdä mitä aikoi. Oma prosessi on vielä kesken, mutta tiedän jo nyt, että en kuole siihen paniikkitunteeseen vaikka se on maailman ikävin tunne.Se menee ohi ilman että mitään tapahtuu.
Itse luin Ben Furmanin: Perhosia vatsassa. Voin myydä sen sinulle jos haluat, sillä en varmaan itse enää tarvitse sitä. Ajattelin pahimmassa vaiheessa,että teen itselleni lapun, jossa lukee, että kärsin paniikkihäiriöstä, jotta muut tietäisivät suhtautua oikein jos minulle tulisi jokin aivan käsittämätön kohtaus jossain. En ehtinyt tehdä sitä kun jo rauhotti kun luin em. kirjan. mutta edelleen se on mahdollista jos siltä tuntuu ja jo se rauhottaa.