Olen puhelinasiakaspalvelutyössä ollut noin puolen vuoden verran ja en voi kuin ihmetellä miten huonosti ja alentavasti monet asiakkaat käyttäytyvät asiakaspalvelijoita kohtaan. Välillä tuntuu, että asiakaspalvelija on jokin roskalaatikko johon purkaa huono päivä. Millä oikeudella ihmiset pilaavat toisen työpäivän.. Päätin avautua aiheesta, sillä mielessä ne kerrat kun itkua joutunut puhelun jälkeen pidättämään, kun asiakas purkaa kaiken mahdollisen niskaan. Ymmärrän toki, että aiheesta voi valittaa ja tuleekin valittaa, mutta minkä vuoksi sitä ei voida tehdä asiallisesti kuin ihminen ihmiselle. Useimmassa tapauksessa asiakas on vielä hyvin tietoinen, että virhe ei ole tapahtunut edes juuri kyseisen asiakaspalvelijan toimesta, jolle vitt* saatan*t huudetaan ja joita alentavasti puhutellaan.
Olen aina pitänyt itseäni hyvin pitkähermoisena ja niin sanottuna aina iloisena ja hyvänä asiakaspalvelijana, joka ei helposti itseensä kuitenkaan ota. Enkä koskaan tietenkään asiakkaalle ole hermostunut takaisin. Tämä työ vain on alkanut syödä henkisesti niin paljon, että en osaa sanoa kuinka kauan tätä jaksaa masentumatta totaalisesti. Ei saisi valittaa, sillä olen onnekas, että töitä edes on, mutta rajansa kaikella jos kyseessä oma henkinen hyvinvointi. Työstressiä ei helpota yhtään se, että työpaikalla kytätään päivittäin ja arvostellaan puheluita ja koko ajan kaikki tulisi tehdä nopeampaa, paremmin ja myydä samalla enemmän.
Haluaisin kuulla muiden asiakaspalvelijoiden kokemuksia ja vinkkejä kuinka selvitä..
Törkeät asiakkaat ja työuupumus
9
1518
Vastaukset
- ex-telemarketoija
No, ainakaan et ole puhelinmyyjä.
- Työhönsä uupunut
Vähittäiskaupassa pahimpia valittajia ovat elämäänsä kyllästyneet, iäkkäät naiset. Ilmeisesti heillä on kestona menossa ns. "Hauku myyjä päivässä"-kampanja! Osa heistä on erittäin kärkeviä ja sekä käytös että puheet ovat asiattomia.
Asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa! Pahimpien valittajien sanavarasto on erittäin monipuolinen ja kaikki suomen kielen kirosanat ja alatyylin ilmaukset tulevat hyvin sujuvasti.
Jos asiakas käyttäisi vastaavaa kieltä poliisilaitoksella tai lääkärissä, asiakas saisi oitis syytteen kunnianloukkauksesta ja isot sakot! Kaupassa esimies ja työnantaja (kauppias, myymäläpäällikkö, tavaratalojohtaja, asiakaspalvelupäällikkö) vain hymistelevät. On kohtuutonta, että myyjät joutuvat kuuntelemaan joka työvuorossaan kiroilua, haistattelua, uhkailua, huutoa ja asiatonta valitusta! - kataonna
Kannattaa kokeilla jotain sopivaa terapiaa.
Teen itse asiakaspalvelutyötä eikä ole koskaan itku kurkussa. Käyn asiakkaan kanssa ongelman läpi ja sitten se ratkaistaan parhaalla mahdollisella tavalla.- Ei asiakaspalvelulle
On todella outoa, että jotkut asiakkaat purkavat aggressionsa ja kiukkunsa asiakaspalvelijoihin! Ikään kuin myyjä, kassa, palveluneuvoja tai lipunmyyjä olisi syypää kaikkiin asiakkaan ongelmiin.
Asiakaspalvelutyö on henkisesti kuluttavaa ja raskasta, huonosti palkattua ja huonosti arvostettua. Palvelualan ammatteja kuten myyjä tai kassanhoitaja ei voi suositella kenellekään! Ne ovat ns. pussinperiä. Et etene työstäsi mihinkään ja palkkasikin paranee vain muutamilla kymmenillä senteillä, jos olet tehnyt työtä jo vuosia. Useimmat iäkkäät myyjät ovat lopen kyllästyneitä työhönsä ja odottavat vain eläkkeelle pääsyä.
Koulutus kannattaa eli on parempi olla koulutettu sähköasentaja tai lähihoitaja kuin kouluttamaton myyjä! - Tuota noin
Ei me kaikki olla supermyyjiä joilla on vain järkeviä asiakkaita. Ja siitä järkevästäkin asiakkaasta voi kuoriutua harvinaisen v-mäinen ääliö puhelimessa kun lähellä ei ole ketään kuulemassa millaista tekstiä siinä toiselle ihmiselle suolletaan.
Muuten, jos haluat nähdä aikuisen ihmisen itkupotkuraivarin johon kuuluu kiroilua, huorittelua ja tavaroiden heittelyä päin myyjiä, suosittelen työpaikan hankkimista marketin kassalta. Käy siinä sitten ongelmaa läpi samalla kun maastoudut kassapöydän alle. - QuickD
Tuota noin kirjoitti:
Ei me kaikki olla supermyyjiä joilla on vain järkeviä asiakkaita. Ja siitä järkevästäkin asiakkaasta voi kuoriutua harvinaisen v-mäinen ääliö puhelimessa kun lähellä ei ole ketään kuulemassa millaista tekstiä siinä toiselle ihmiselle suolletaan.
Muuten, jos haluat nähdä aikuisen ihmisen itkupotkuraivarin johon kuuluu kiroilua, huorittelua ja tavaroiden heittelyä päin myyjiä, suosittelen työpaikan hankkimista marketin kassalta. Käy siinä sitten ongelmaa läpi samalla kun maastoudut kassapöydän alle.Käyn päivittäin kaupassa enkä ole koskaan marketin kassajonossa törmännyt moiseen.
- älä tuhlaa itseäsi
Useimmista ihmisistä ei ole tuohon hommaan pitkäksi aikaa. Jonkin aikaa menee ja sitten alkaa alamäki. Se ei ole tilapäinen notkahdus vaan suosittelen välittömästi siirtymään joko koulutuksen kautta tai muuten muihin hommiin. Asiakaspalvelijan työtä ei edes arvosteta, joten siinä on turha itseään kuluttaa. Ainoa järkevä syy olisi hyvä palkka, mutta sitähän ei yleensä ole.
- samaa mieltä kuin ap
Juuri näin! Asiakaspalvelijan työ on vihoviimeinen paikka, johon voit päätyä! Jos valitettavasti olet jo myyjä, niin älä tyydy siihen! Tavoittele sinnikkäästi jotain parempaa, niin myös saavutat sen.
Hae opiskelemaan tai hae vaikka oppisopimuspaikkaa. Jos et saa opiskelupaikkaa ensimmäisellä kerralla, tee itsellesi selkeä etenemistavoite. Selkeä tavoite voi olla vaikkapa tehokas ajankäyttö pääsykokeisiin lukemisessa tai avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opinnot. Hae uudestaan. Hae myös haastavampiin ja vaativampiin työtehtäviin.
Kaupan työtä ei välttämättä kannata laittaa edes CV:hen, jos haet ns. kunnollista työtä arvostetulta työnantajalta. Myyjän työstä pääset vain toisiin yhtä surkeisiin töihin. Kuten kahvila-apulaiseksi, osa-aikasiivoojaksi, hampurilaisravintolaan, pizzanpaistajaksi tai grillikioskin myyjäksi.
Kun rekrytoija lukee, että olet ollut kassa-myyjänä tai myyjänä 15 vuotta, et taatusti saa edes haastattelukutsua! Rekrytoija ajattelee oitis, että tuosta hakijasta ei ole vastuullisiin työtehtäviin ja uuden oppimiseen. Tavaran hyllyttäminen rullakosta hyllyyn, tavaroiden siirtely kassahihnalla ja asiakkaan rahastus on ns. hanttihommaa, jota kukaan ei oikeasti arvosta. - Dipster
samaa mieltä kuin ap kirjoitti:
Juuri näin! Asiakaspalvelijan työ on vihoviimeinen paikka, johon voit päätyä! Jos valitettavasti olet jo myyjä, niin älä tyydy siihen! Tavoittele sinnikkäästi jotain parempaa, niin myös saavutat sen.
Hae opiskelemaan tai hae vaikka oppisopimuspaikkaa. Jos et saa opiskelupaikkaa ensimmäisellä kerralla, tee itsellesi selkeä etenemistavoite. Selkeä tavoite voi olla vaikkapa tehokas ajankäyttö pääsykokeisiin lukemisessa tai avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opinnot. Hae uudestaan. Hae myös haastavampiin ja vaativampiin työtehtäviin.
Kaupan työtä ei välttämättä kannata laittaa edes CV:hen, jos haet ns. kunnollista työtä arvostetulta työnantajalta. Myyjän työstä pääset vain toisiin yhtä surkeisiin töihin. Kuten kahvila-apulaiseksi, osa-aikasiivoojaksi, hampurilaisravintolaan, pizzanpaistajaksi tai grillikioskin myyjäksi.
Kun rekrytoija lukee, että olet ollut kassa-myyjänä tai myyjänä 15 vuotta, et taatusti saa edes haastattelukutsua! Rekrytoija ajattelee oitis, että tuosta hakijasta ei ole vastuullisiin työtehtäviin ja uuden oppimiseen. Tavaran hyllyttäminen rullakosta hyllyyn, tavaroiden siirtely kassahihnalla ja asiakkaan rahastus on ns. hanttihommaa, jota kukaan ei oikeasti arvosta.Asiaspalvelialalla on paljon erilaisia töitä. Kaupan kassa rahastaa asiakkaan eli ottaa rahat ja antaa vaihtorahan takaisin. Ei se ole mitään palvelemista. Jos ei tuosta selviä, on kumma. Siitä selviää opiskelijatkin ja sen on moni kauppakin huomannut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111615Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968801Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104383Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213934Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53851Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73626- 893580
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133429Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343212Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452385