Joustava moraali

Ilmiöön törmää ällistyttävän usein.

Tottakai kaikki ovat omien puheittensa mukaan oikeinkin rehellisiä ja noudattavat pilkulleen kaikkia lakeja ja asetuksia, sääntöjäkin. Noo, peruskysymys: Onko joku, joka ei ole kävellyt tahallaan punaista valoa päin? Tai toinen samanlainen, joku, joka ei ikinä ole "epähuomiossa" ostanut vaikkapa suolakurkkuja irtona tynnyristä ja "sattunut" punnitsemaan net tavallisen maustekurkun hinnalla? Enpä usko.

Tottakai jokainen soveltaa sääntöjä ihan omien käsityksiensä mukaisesti, niin itsekin, turha kieltää. No sattuu vahinkojakin, koittanut sitten "rehellisesti" tunnustaa tekoseni ja kuunnella haukkumiset, tai mitä nyt sattuu seuraamaan. Oma vikahan se on ollut, vaikka olisi ollut tahatontakin. Täytyy myöntää, edelleen tympii omaa huolimattomuuttani saamani täysin turhat ylinopeussakot, joita tosin ei ole montaa, mutta ilmankin olisi pärjännyt. Vaan jos tiketti tulee, minkäpä sille voi.

Eniten mua tympii ihmiset, jotka valehtelevat aivan valtavasti, vääristelläkseen asioita, jotka heille kiusallisia. Vaikka siis kaikki tietävätkin asian todellisuuden. Mitä ihmeen itsepetosta lienee, hankala käsittää. Kyllä kai kaikki noin periaatteessa koittaa elellä niin, että kovin paljon sanottavaa ei tule. Mua aina kuitenkin epäilyttää ihmiset, jotka käryttyään jostain, alkavat urputtamaan. Törkeimmilläänhän asia monesti silloin, kun joku tekee tahallaan tai vahingossa jotain keljumaista jotain toista ihmistä kohtaan ja ainoa tekniikka välttää kiusallista käryämistä on alkaa syyttämään kaikesta sitä toista osapuolta. Toi on mun mielestä monilla niinkuin refleksi.

Mutta nyt oli lööpissä kiintoisa tapaus.

Pirun on juu kehnot eläkkeet loispummeilla. Joutuvat nälkäänsä varastamaan kaupasta jopa ruokaa. 68 vuotias mummeli oli pöllinyt kaupasta 69 sentin leivän, josta kärynnyt. Oli tunnustanut näpistäneensä leivän, mutta vastustanut sakkoja.

Noh, mikä lie eläke, parinsadan sakot. Tuli syömättömälle leivälle kilohintaa.

En siis tajua, eikö noin olettaisi, että kaikki tietää, että varastaa ei niinkuin saa. Mutta kun tietää sen olevan kiellettyä ja käryää, alkaa natisemaan sanktioita kohtaan. Jokin outo dilemma tässä kohtaa on mummelin logiikassa, etenkin moraalikäsityksessä.

Niettä mitenkä on, pitäisikö palstan käyttäjien mielestä loispummieläkeläisille alkaa jakelemaan armonpullia rikoksista, vai mikä hiton idea tollasessa ajatuksen juoksussa voi olla? Ja ihan periaatteessa. pitäiskö laista poistaa rangaistavuus "vain" pieniltä rikoksilta?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288722342752.html

=DW=
100191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Joo, kauppaan semmonen oma kassa, jonka läpi saa vapaasti kävellä alle viiden euron arvosta tavaraa näpistelleet, edellyttäen että kykenevät todistamaan olevasna eläkeläisiä.

Kleptomania on sairaus, jolle ihminen ei välttämättä voi mitään. Vanhuksillakin.

Äänestä

Tunnustan. Viimeksi tänä aamuna puoli kuuden aikaan kävelin päin punaista. Kaukana tuli yksi auto, enkä viitsinyt olla niin ilkeä, että olisin laittanut sen pysähtymään minun takiani punaisiin, kun ei muuta liikehdintää näkynyt.

Äänestä

Jos eläke on kovin pieni eikä ole oikein kohtuullista maksaa siitä sakkojakin, olisiko syytä palata vanhoihin kunnon häpeärangaistuksiin? Laitettaisiin nämä leipävarkaat päiväksi jalkapuuhun siihen marketin edustalle tai muuhun sopivan julkiseen paikkaan, tai sitten vaikka annettaisiin torilla päiväsakot raippoina.

Äänestä

Mikähän oli "mummelin" perustelu sille, ettei olisi sakkoja maksanut ?

No ensimmäisenä tulee mieleen sakon suuruus. Onhan se kohtuuton vahinkoon nähden.
Minäkin kyllä veikkaisin kleptomaniaa, sairaustilaa. "Oikea" varas ei tyytyisi noin vähään. Tietysti äärimmäinen köyhyys ja sitten vähän sekavuutta, niin voihan sekin teettää kaikenlaista.

Varastelu ja valehtelu taitavat jo olla maan tapa. Työpaikoilta pöllinen katsotaan luontaiseduksi, kaupoista varastelu on ainakin nuorten keskuudessa jännittävä harrastus.
Verojen kiertäminen onkin sitten jo taitolaji. Sitä voidaan harjoittaa täysin laillisesti, kun on hyvät neuvonantajat (vrt Jorma Ollila mm). Ja siinä onkin jo kyse vähän isommista summista kuin 69 sentin leipäpaketista...

Itse en enää puhuisi joustavasta moraalista vaan moraalin puutteesta, sen alennustilasta.
Syitä, miten tähän on tultu, voisi alkaa hakea vaikka kaikenlaisen hengenelämän rappeutumisesta. Yhteinen moraalikoodisto puuttuu, jokainen voi "tehdä mitä haluaa", eikä minkäänlaisia pakotteita siedetä missään asiassa, ne kun loukkaavat yksilön itsemääräämisoikeutta tai ainakin jotakin niistä lukuisista oikeuksista, mitä hänelle katsotaan kuuluvan...

Isoja asioita ja vaikka niistä itse tahtoisi pysyä erossa - marginaaleissa eläen se on jossain määrin mahdollista - niin ne hyppäävät silmille, missä tahansa sitten asioikin...

Ettei nyt kenellekään tule väärää käsitystä, niin kerronpa, että minäkin olen kävellyt päin punaista liikennevaloa ja muutakin laitonta olen varmasti tehnyt..))

Äänestä

Laki kai periaatteessa on kaikille sama.
Vaan, kun kaikki ulkoistetaan.
-Rosvo jää kiinni: poliisin ja tuomarin syy, kun joutuu linnaan.
Tapahtuu kolari: liukas keli on syy.
Mukiloidaan toinen henkihieveriin: kerjäsi turpiinsa.
Jos elämässä ei mene oikein hyvin: yhteiskunnan syy.
Moraali rappeutuu, kun ei tunneta vastuuta mistään.

Jos lähipiirissäni, joku rutisee, että miten ja miten toikin nyt taas.
Sanon, että kyllä se siittä selkiää, kun vaan ryhtyy ja alkaa.
Ei ole sellaista ongelmaa, johon ei jotain ratkaisua löydy.
Kompromissejäkin täytyy tehdä.
No niin, taas tuli paasattua.
Hyvää huomenta vaan kaikille.

Äänestä
  • "Sanon, että kyllä se siittä selkiää, kun vaan ryhtyy ja alkaa.
    Ei ole sellaista ongelmaa, johon ei jotain ratkaisua löydy"

    Hieno elämänasenne, eppu2, perintönä saatu ?
    Laiskana ja lannistettuna, mun on täytynyt tyytyä vähempään, näihin "ulkoa opittuihin viisauksiin" - tai latteuksiin:
    "Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen", "Aika hoitaa", "Omiin asioihinikaan en enää puutu"..)).

    Äänestä

  • demeter1 kirjoitti:

    "Sanon, että kyllä se siittä selkiää, kun vaan ryhtyy ja alkaa.
    Ei ole sellaista ongelmaa, johon ei jotain ratkaisua löydy"

    Hieno elämänasenne, eppu2, perintönä saatu ?
    Laiskana ja lannistettuna, mun on täytynyt tyytyä vähempään, näihin "ulkoa opittuihin viisauksiin" - tai latteuksiin:
    "Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen", "Aika hoitaa", "Omiin asioihinikaan en enää puutu"..)).

    Kun on nuorena maailmalle lähtenyt, on vaan oppinut selviytymään.
    On pitänyt oivaltaa, että itse voi elämäänsä säädellä ja hallita.
    Jos joku menee pieleen, sitten käännetään ´´elämänlaivaa´´.
    Vaikka kuinka suossa rämpisi, jossain on kova maa, se pitää vaan etsiä.
    Ajatteluaankin voi harjoitella.
    Esim. tietoisesti ajatella, mistä voin olla kiitollinen. Mitä hyvää minulla on.
    Monet hyvät asiat ovat meille niin itsestäänselvyyksiä, ettemme niitä huomaa.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Uskon, että itse voi tehdä paljon. Ajopuuna ei tarvitse olla. (eppu2).

    Luonnetta ei kai kuitenkaan voi valita. Samassa perheessä voi olla tsemppaajia ja luusereita, vaikka samasta kasvualustasta on lähdetty. Ja tuskin kukaan tahallaan valitsee niitä huonoja kortteja....

    Mielestäni luonnettaan voi kehittää.
    Opetella kuuntelemaan itseään.
    Itse olen harrastanut sellaistakin, että, kun yllätän itseni ajattemasta ilkeitä tai ajatus alkaa pyöriä kehää, sanon itselleni: Nyt poikki.
    Alan tietoisesti ajatella jotain mukavaa.
    Niitä parempia kortteja voi ainakin yrittää kerätä matkansa varrella.

    Voikohan (luonnetta kehittää), eppu2. Asennekasvatukseen uskon jonkin verran, mutta luonne on minusta jokin perusvire ihmisessä ja sen voi muuttaa vain hetkellisesti. Saatan tietysti olla väärässäkin.

    Ja arvaa vain miten paljon meikä on ravannut kaikenlaisilla itsensäkehittämis- ja oma-apukursseilla (eppu2) ? En pidä niitä turhina, mutta koen, että ne kuitenkin raapaisevat vain pintaa.

    Tuota kielteisen kehän katkaisemista olen kyllä kokeillut, mutta en tykkäisi valvoa itseäni kaiken aikaa. Metsä ja hiljaisuus näyttävät hoitavan minua parhaiten...

    Minä en ole erikseen käynyt kursseilla.
    Aikanaan koko hommani liittyi ihmiseen.
    Kun vain löytää sisäisen rauhansa loput sujuu,kuin itsestään. Sitten ei enää tarvitsekaan ´´vatvoa´´, muistuttaa vain välillä.
    Metsä ja luonnon hiljaisuus on hyvä ´´sielunhoitaja´´.

    No itseasiassa en minäkään pelkästään omasta tarpeestani näitä kursseja ole käynyt, kyllä ne yleensä ovat liittyneet niihin tehtäviin, joita sillä hetkellä tein, palkallisena tai vapaaehtoisena ja "ihminen" niissäkin on ollut pääroolissa.
    (eppu2).

    Ehkä senkin vuoksi se itsekontrollin ylläpito ja muu kelaaminen alkaa tökkiä...
    Sitä on joutunut tekemään niin paljon.

    Mutta varmasti noin. Kun tietty hyväksymisen aste, rauha, on saavutettu, riittää tosiaan se "pieni muistutus". Samoilla linjoilla ollaan, vaikka pohjavire saattaa olla hiukan erilainen...

    Minä kans toivoisin että minusta itsestäni löytyisi se positivinen perusvire asioihin ilman sen kummempia etsimisiä. Kun on päivät ihmisvilinässä, toivoisi että sitten omalla ajalla ei itseään kauheasti tarvitsis komennella tai kehittää kehittämällä.

    Tosin olen eppu2:n kanssa samoilla linjoilla siinä että joskus jos ajatus alkaa kovin askarrella mollissa sitä todella havahtuu että mikäs se taas sitä voimaannuttavaa toimintaa olikaan.

    Ja toisaalta olen sitä mieltä ainakin itseni kohdalla että asenteiden terävyys näyttä iän myötä haalistuvan, joten se sitä omasta asennekasvatuksesta.

    Äänestä

  • ollakovaiei1 kirjoitti:

    Niin ja tuosta moraalista sen verran että minä olen aina ollut sen suhteen oikea pilkunviilaaja :). Punaisia päin olen pyöräillyt vasta vime vuosina,autoillut en koskaan.

    Nyt kun huomaa monissa kohdin jotta moraali on löystynyt kaikissa suhteissa, oikeastaan vähän harmittaa joissain kohdin ettei ole osannut ottaa vähän löysemmin. Monissa kohdin olisi ehkä päässyt helpommalla ja vähemmällä vaivalla..ehkä :).

    Äänestä

Minä asun Stadissa.
Joten harvemmin olen kulkenut päin vihreitä kuin päin punaisia.
Ja Stadissa ei ole puska-nimisiä vessoja joka nurkalla.
Ajan Stadissa autollanikin.
Moraalini on siten jalostunut kohti korkeampia päämääriä.
Aloitan rikos-rekisterini vasta todella vakavilla asioilla.
On tietenkin hyvä että näillä vuosilla se ei enää tuhoa koko elämääni.
Kuten tuhoaa nuorisolla.

Siitä huolimatta, tai ehkä siksi, hyväksyn että kaiken-laisen palkan pitää tulla
tasa-puolisen ansaitusti, ei työ-määrän mukaan.
Myöskin pahan palkan.
Vanhukset kivi-jalkoihin, pois markettien tieltä.
Pikku-kaupoissa noita pirulaisia on helpompi kytätäkin.

H.

Äänestä
  • Vastoin tapojani heitin sulle plussan, hunksi.

    "Vanhukset kivi-jalkoihin, pois markettien tieltä.
    Pikku-kaupoissa noita pirulaisia on helpompi kytätäkin".
    Voisko tuota enää osuvammin ilmaista ?
    ..))..))

    Äänestä

  • demeter1 kirjoitti:

    Vastoin tapojani heitin sulle plussan, hunksi.

    "Vanhukset kivi-jalkoihin, pois markettien tieltä.
    Pikku-kaupoissa noita pirulaisia on helpompi kytätäkin".
    Voisko tuota enää osuvammin ilmaista ?
    ..))..))

    "demeter"

    Vai niin.
    Kiitos.
    On teillä sitten tosi paha helle siellä :)

    Toivottavasti palstan huhu, että plussaus katsotaan nykyään miinusteluksi, ei
    pidäkään paikkaansa.

    yH.

    Äänestä

Olen huomannut että "moraali" on sanoista epämääräisin ja vaikein. Yksilöllistä, paikkakunta/kansakuntakohtaista ja sitten noi uskonnotkin vielä sotkee. Omaatuntoa kai "normaalilla" moraalilla varustettu yksilö seuraa, tai ainakin noin suurinpiirtein. Ja jos poikkeaa siitä minkä itse tietää vääräksi, niin siten vain ihan sen verran vain että pystyy elämmään niiden pikkurikostensa kanssa. Kuitenkaan en menisi heittämään sitä ensimmäistä kiveä. Mitä se mummelin leipäpalan kähveltäminen oli verrattuna suurpankkien ja korporaatioiden jättipetoksiin?
Kun se laki OLISIKIN sama kaikille, eikä se menisi niin että niillä joilla on varaa parhaimpaan asianajajaan pääsevät ilmaiseksi vaikka mistä.

Jaa minä ja minun moraalini? Olen erittäin moraalinen henkilö. En tee kellekään (tietoisesti pahaa). Muutama ylinopeussakko (hemmetin tiekamerat!!!), punasia päin kävelen aina tilanteen mukaan, sen sellasta, mutta en tietoisesti käytä hyväksi ketään, varasta, vahingoita tai petä. Valheetkin ovat aivan vitivalkoisia.

Tosiasiassa elämme kyllä sellaisessa sääntöjen ja asetusten viidakossa että lakeja tulee varmasti rikotuksi jollain tapaa joka päivä. Esimerkkinä copyright-asetuksia ja sen sellasia tietotekniikkaan liittyvää.

Äänestä
  • Minun moraalini taitaa pohjata yliherkkään omaantuntoon. Mistä se sitten juontuu, en osaa sanoa. Kai siinä on osa kodinperintöä, osa autoritääristä kasvatusta, joka oli vallalla sodanjälkeisessä Suomessa.

    Onkin sanottu, että meidän sukupolvesta, joka kasvoi aika ankarassa kasvatusilmapiirissä, tuli neuroottisia, nykyinen ilmapiiri tuottaa pahempaa, egon sairauksia: luonnevikoja, persoonallisuushäiriöitä ja ehkä myös loputtomia uusia oireyhtymiä, joista jokainen taitaa jo löytää omansa.
    Minäkin olen löytänyt. Sen nimi on "erityisherkkyys"..)) Yhdistyskin on jo perustettu ja kirja kirjoitettu...

    Äänestä

  • demeter1 kirjoitti:

    Minun moraalini taitaa pohjata yliherkkään omaantuntoon. Mistä se sitten juontuu, en osaa sanoa. Kai siinä on osa kodinperintöä, osa autoritääristä kasvatusta, joka oli vallalla sodanjälkeisessä Suomessa.

    Onkin sanottu, että meidän sukupolvesta, joka kasvoi aika ankarassa kasvatusilmapiirissä, tuli neuroottisia, nykyinen ilmapiiri tuottaa pahempaa, egon sairauksia: luonnevikoja, persoonallisuushäiriöitä ja ehkä myös loputtomia uusia oireyhtymiä, joista jokainen taitaa jo löytää omansa.
    Minäkin olen löytänyt. Sen nimi on "erityisherkkyys"..)) Yhdistyskin on jo perustettu ja kirja kirjoitettu...

    Minusta kait tuntuu että minä olen herkän omatuntoni ihan itse itselleni kehittänyt :)).

    Äänestä

  • ollakovaiei1 kirjoitti:

    Minusta kait tuntuu että minä olen herkän omatuntoni ihan itse itselleni kehittänyt :)).

    Herkän omantuntosi? Valkoisten valheitten apostolilla herkkä omatunto? Ihminen, joka pystyy valehtelemaan, että on muita menoja, kun ystävä kutsuu kylään. Huomaa kyllä, että itsekehittämä sellainen omatunto on, mutta ei sitä kovin herkäksi voi sanoa, jos pystyy valehtelemaan.

    Äänestä

  • pfiuuf!!!! kirjoitti:

    Herkkä omatunto ja ankara yliminä kulkevat usein käsi kädessä. Vaikka itselläni on molemmat, valkoiseen valheeseen saatan minäkin turvautua joko toisen suojelutarkoituksessa tai välttyäkseni loukkaamasta toista.
    Siitä minua saa vapaasti syyllistää...

    Taikka sitten syyllistyt siihen itsesi suojelutarkoituksessa. Vain pelkurit valehtelevat. Enemmän valhe loukkaa kuin kitkeräkin totuus.

    Äänestä

  • pfiuuf!!!! kirjoitti:

    Herkän omantuntosi? Valkoisten valheitten apostolilla herkkä omatunto? Ihminen, joka pystyy valehtelemaan, että on muita menoja, kun ystävä kutsuu kylään. Huomaa kyllä, että itsekehittämä sellainen omatunto on, mutta ei sitä kovin herkäksi voi sanoa, jos pystyy valehtelemaan.

    Aivannnnnnnnnnnnnnn
    Herkkä omatuntoni ystävään ei salli salli minun loukata "ystävääni" ko tapauksessa joskus. Jos tiedän hänen loukkaantuvan kieltäytyisestäni, mieluummin kerron valkoisen valheen, jotta en loukkaisi häntä. Koska sitä en halua tehdä.Haluan säilyttää hänet elämässäni jatkossakin.

    Et uskalla kertoa totuutta, koska pelkäät, mitä ystääsi sinusta silloin ajattelisi, eikä ehkä olisi enää ystäväsi. Mikään ystävyys ei ole ystävyyttä, jos se perustuu valheille. Jos ihminen on kykenevä valehtelemaan, niin ei silloin voi hyvin moraalisella pilkunviilaamisellaan kehuskella.

    Yritä ymmärtää, että juuri valehtelemisella sinä loukkaat toista.

    Äänestä

  • omatuntosi kirjoitti:

    Taikka sitten syyllistyt siihen itsesi suojelutarkoituksessa. Vain pelkurit valehtelevat. Enemmän valhe loukkaa kuin kitkeräkin totuus.

    Olet varmasti oikeassa (omatuntosi)... Pitäsköhän muuttaa linjaa ?
    Mutta kun se totuus tahtoo puhua itsensä piireistä ulos ja jossakin piirissä sitä vielä haluaa pyöriä...
    Niin että pelkuri ja valehtelijahan tässä puolustautuu..)).

    Äänestä

  • omatuntosi kirjoitti:

    Et uskalla kertoa totuutta, koska pelkäät, mitä ystääsi sinusta silloin ajattelisi, eikä ehkä olisi enää ystäväsi. Mikään ystävyys ei ole ystävyyttä, jos se perustuu valheille. Jos ihminen on kykenevä valehtelemaan, niin ei silloin voi hyvin moraalisella pilkunviilaamisellaan kehuskella.

    Yritä ymmärtää, että juuri valehtelemisella sinä loukkaat toista.

    Yritä sinä ymmärtää, mikä ero on emävaleella, ja valkoisella valheella.
    Viimemainittu yrittä vaikkapa pitää ihmisen horjuvaa itsetuntoa pystyssä.
    Vain täysin ilkeä ja raaka ihminen ei koskaan käytä valkoista valhella.

    Itse kyllä näen että valkoisella valheella ja valheella on vissi ero. Meidän on turha tässä siitä keskustella, koska viesteistäsi henkii sellainen asenne että vain ja ainoastaan sinä olet joka asiassa oikeassa, myös toisten asioissa, joten minulla ei ole tähän mitään lisättävää. Valkoisen valheen keskustelu käytiin aika päiviä sitten, minulla ei ole siihe lisättävää.

    Äänestä

  • demeter1 kirjoitti:

    Olet varmasti oikeassa (omatuntosi)... Pitäsköhän muuttaa linjaa ?
    Mutta kun se totuus tahtoo puhua itsensä piireistä ulos ja jossakin piirissä sitä vielä haluaa pyöriä...
    Niin että pelkuri ja valehtelijahan tässä puolustautuu..)).

    "Mutta kun se totuus tahtoo puhua itsensä piireistä ulos ja jossakin piirissä sitä vielä haluaa pyöriä..."

    Juuri näin se menee. Totuus ei aina ole se itseisarvo vaan valkoinen valhe on joskus myös kohteliauutta.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Yritä sinä ymmärtää, mikä ero on emävaleella, ja valkoisella valheella.
    Viimemainittu yrittä vaikkapa pitää ihmisen horjuvaa itsetuntoa pystyssä.
    Vain täysin ilkeä ja raaka ihminen ei koskaan käytä valkoista valhella.

    "----"
    Olemme samoilla linjoilla. Sinäkin näet asian syvemmin.

    Äänestä

  • ollakovaiei1 kirjoitti:

    "Mutta kun se totuus tahtoo puhua itsensä piireistä ulos ja jossakin piirissä sitä vielä haluaa pyöriä..."

    Juuri näin se menee. Totuus ei aina ole se itseisarvo vaan valkoinen valhe on joskus myös kohteliauutta.

    Minäkin erotan täysin omaksi lajikseen valehtelun ja valkoisen valheen.
    Juuri niillä perusteilla mitä olette kertoneet.
    Joskus pitää luovia, että säästyttäisiin suuremmilta ´´ vaurioilta.´´
    Usein tulee myöhemmin tilaisuus kertoa asioiden oikea laita ja fiksu ihminen ymmärtää kyllä.
    Paljon riippuu tilannearviokyvystä.

    Nimenomaan eppu2, riippuu tilannearviokyvystä. Totuden toitottaminen ei aina ole pelkästään hyvästä, joksus pitää osata luovia tilanteessa tilanteen vaatimalla tavalla.

    Äänestä

  • omatuntosi kirjoitti:

    Et uskalla kertoa totuutta, koska pelkäät, mitä ystääsi sinusta silloin ajattelisi, eikä ehkä olisi enää ystäväsi. Mikään ystävyys ei ole ystävyyttä, jos se perustuu valheille. Jos ihminen on kykenevä valehtelemaan, niin ei silloin voi hyvin moraalisella pilkunviilaamisellaan kehuskella.

    Yritä ymmärtää, että juuri valehtelemisella sinä loukkaat toista.

    Ei valkoisen valheen käyttöperuste ole se, että pelkää mitä ystävä ajattelisi.
    Minä ajattelen näin: Annan esimerkin.
    Jos ystävä vaikka on alakuloinen, on paha olo.
    Hän kysyy jotakin, mihin tiedät totuuden, mutta tiedät myös, että se lisäisi ystävän pahaa oloa.
    Tässä on valkoisen valheen paikka, totuuden aika on myöhemmin, jos se on tarpeen, tilanteista riippuen.

    "eppu2"

    Jos minulla olisi ystävä joka olisi sivari.
    Hän murehtisi että ei saa siksi kunnon työ-paikkaa.
    Eikä opi soittamaan kitaraakaan.
    Puhkeaisi taas kerran katkeraan itkuun.
    Niin kyllä minä sanoisin raakasti totuuden päin naamaansa.
    En alkaisi nenä valkoisena sopertamaan....
    Älähän nyt, sinulla on hieno luonne, tykkäät Nalleista ja Barbeistakin...
    Voithan sinä, ystävä rakas mennä myös puhe-terapeutille, saisit matalamman äänen.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Onko sinulla yhtään ystävää?

    Kuulehan hunksi, ei lässytys ole vaihtoehto.

    Äänestä

  • olisi ja olisi kirjoitti:

    Onko sinulla yhtään ystävää?

    "olisi ja olisi"

    Minulla on yksi.
    Koska ystäviä ei voi olla enempää.
    "Wanna be"- tyyppejä on lukematon määrä.

    Ystävyys on alkanut jo kauan sitten.
    Nuorin kakaransakin on jo kolme-kymppinen.
    On tää ollut ihanaa.
    Naimisiin kun mentiin tahoillamme, saimme helposti vaimomme raivoihinsa.
    Kakaramme tykkäsivät meistä, me kun oltiin niin hervottomia ja huolettomia.
    Kuitenkin oli meillä aina ruoka valmiina pöydässä.
    Molempien meidän varus-kuntamme ovat jo lakkautettuja.
    Ja kohta olemme mekin, tietysti.
    Elämme siis toivossa että tosi-ystävyys kantaa kauaksi.

    H.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Kuulehan hunksi, ei lässytys ole vaihtoehto.

    "eppu2"

    Tarkennahan sana "lässytys" koskien kommenttiani.
    Ole hyvä.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "eppu2"

    Jos minulla olisi ystävä joka olisi sivari.
    Hän murehtisi että ei saa siksi kunnon työ-paikkaa.
    Eikä opi soittamaan kitaraakaan.
    Puhkeaisi taas kerran katkeraan itkuun.
    Niin kyllä minä sanoisin raakasti totuuden päin naamaansa.
    En alkaisi nenä valkoisena sopertamaan....
    Älähän nyt, sinulla on hieno luonne, tykkäät Nalleista ja Barbeistakin...
    Voithan sinä, ystävä rakas mennä myös puhe-terapeutille, saisit matalamman äänen.

    H.

    Ja se oli taas osoitus normaalien yhteiskuntaa eteenpäinvievien sosiaalisten taitojen puuttumisesta. Ystävyyssuhteet perustuvat molemminpuoleiseen auttamiseen ja tukemiseen, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Etenkin huonoina hetkinä ja hyvä ystävä tunnetaaan juuri siitä että hän pysyy rinnallasi ja on edelleen kaverisi juuri silloinkun sinä sitä vähiten ansaitset.

    Ei lyödyn lyöminen ole ystävyyttä.

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    "Paloma.se.co"

    Oikein.
    Siksi minäkin valikoin ystäväni erittäin tarkoin.
    Toivotaan että siksi olen minäkin valittu.
    Ei tarvitse keksiä mitään höpötyksiä.
    Olla vaan.
    Aina ilman huonoja hetkiä.
    Tietysti helpottaa paljon se että en ole nainen.
    Eikä ainoa ystävänikään.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "eppu2"

    Jos minulla olisi ystävä joka olisi sivari.
    Hän murehtisi että ei saa siksi kunnon työ-paikkaa.
    Eikä opi soittamaan kitaraakaan.
    Puhkeaisi taas kerran katkeraan itkuun.
    Niin kyllä minä sanoisin raakasti totuuden päin naamaansa.
    En alkaisi nenä valkoisena sopertamaan....
    Älähän nyt, sinulla on hieno luonne, tykkäät Nalleista ja Barbeistakin...
    Voithan sinä, ystävä rakas mennä myös puhe-terapeutille, saisit matalamman äänen.

    H.

    Jos sie mulle itkisit että miksei musta tykätä suomi24 60 .miksi nii moni loukkaantuu sanoistani. Sanoisin valkoisen valeen joa viisauksiasi ei varmaan ymmärtretä tai sinut ymmärretään väärin, siis valkoisen valheen. Enkä sanoisi totuutta jotta loukkaat kirjoituksillasi monia herkempiä kirjoittajia.

    Mutta kaikie ei ymmärrä ei.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "eppu2"

    Tarkennahan sana "lässytys" koskien kommenttiani.
    Ole hyvä.

    H.

    Hunksz, tarkennusta.
    Jos toisella on paha olo, minulla ei ole tapana soperrella barbeista, nalleista eikä puheterapeuteista,
    Minä en yleensäkään sopertele.
    Selkiskö?

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Paloma.se.co"

    Oikein.
    Siksi minäkin valikoin ystäväni erittäin tarkoin.
    Toivotaan että siksi olen minäkin valittu.
    Ei tarvitse keksiä mitään höpötyksiä.
    Olla vaan.
    Aina ilman huonoja hetkiä.
    Tietysti helpottaa paljon se että en ole nainen.
    Eikä ainoa ystävänikään.

    H.

    Minä taas en koskaan valikoi ystäviäni vaan minun ystäväkseni tullaan aivan luonnollisen ystävystymisprosessin kautta.

    Äänestä

  • ollakovaiei1 kirjoitti:

    Jos sie mulle itkisit että miksei musta tykätä suomi24 60 .miksi nii moni loukkaantuu sanoistani. Sanoisin valkoisen valeen joa viisauksiasi ei varmaan ymmärtretä tai sinut ymmärretään väärin, siis valkoisen valheen. Enkä sanoisi totuutta jotta loukkaat kirjoituksillasi monia herkempiä kirjoittajia.

    Mutta kaikie ei ymmärrä ei.

    Mitäs syytä hänellä olisi tulla sinulle sellaista itkemään?

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Mitäs syytä hänellä olisi tulla sinulle sellaista itkemään?

    Ei todellisuudessa mitään, tuo oli vain esimerkki valkoisesta valheesta.

    Äänestä

  • Miehessäni on noita piirteitä ja olen tosi tympääntynyt.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Hunksz, tarkennusta.
    Jos toisella on paha olo, minulla ei ole tapana soperrella barbeista, nalleista eikä puheterapeuteista,
    Minä en yleensäkään sopertele.
    Selkiskö?

    "eppu2"

    Et ehkä ihan tajunnut juttuni pointtia.
    Aihan painotetaan sitä että masentunutta pitää kannustaa pysymään
    harrastuksissaan, ja pysymään kiinni elämässään.
    Jos minä osaisin masentua, niin paras kannustus minulle olisi kehoitus:
    Katohan nyt pari ralli-videota ja ala taas ajella noilla ratilla ja polkimillasi.
    Kyllä sinä sitten tokenet taas ihan oikeankin autosi rattiin.

    No voi peeveli sentään.
    Satavarmasti en ole ainoa, jolla pönttö menee välillä ulalle, kun noita Sinun tekstejäsi lukee.

    (siis Hunksille tämä)

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    No voi peeveli sentään.
    Satavarmasti en ole ainoa, jolla pönttö menee välillä ulalle, kun noita Sinun tekstejäsi lukee.

    (siis Hunksille tämä)

    "eppu2"

    Olen ilahtunut seura-kuntani uudesta jäsenestä.
    Tiedoksi että veroja emme kanna, velvollisuuksia emme velvoita.
    Eikä meillä ole rituaaleja joita on pakko seurata.
    Emme myöskään omaa minkään-laisia pyhä-päiviä.
    Arvostamme pienintäkin arkista aherrusta.
    Myöskin pienintäkin tappia veneessä.
    Mottomme on:
    Kunhan on.

    H.

    Äänestä

Se laki, se on vaan periaa tteessa sama, ei käytännössä.
Onhan meillä täällä sellainenkin kummallisuus, että, jos puolustat itseäsi tai jotain toista ja syntyy vaikka käsirysy ja roisto saa mustelman, löydät itsesi syytettyjen penkiltä.
Sitten ihmetellään, kun kukaan ei tee mitään vaikka näkee rikollista toimintaa.

Äänestä

Tuo alituinen "loispummi" -nimittely on sen verran vastenmielistä, että on vaikea kiinnostua tästäkään aloituksesta vaikka aihe kiinnostava onkin.

Tunnustan kuitenkin toisinaan rikkovani tietoisesti lakia.

Tuntisin oloni tyhmäksi jos esim. keskellä yötä pysähtyisin stop-merkin eteen vaikka missään ei näy ristinsielua.

Vastaan joskus kännykkään ajaessani autolla.

En käytä pyöräilykypärää.

Pidän koiraa vapaana lenkkipolulla. En tosin päästä sitä kanssakulkijoiden lähelle jos ei heiltä tule aloitetta.

Toisaalta...

En aja punaisia tai edes keltaisia päin.

Pysähdyn suojatien eteen jos näen jalankulkijan odottavan "vuoroaan".

Kerään koirani jätökset pois vaikka kukaan ei näkisikään.

Kumpikin lista olisi varmasti pitempi jos viitsisi vähän enemmä muistella.

Äänestä
  • "expimot"

    Totta, ei sinun olisi tarvinnut.
    Miksi vaivauduit?

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "expimot"

    Totta, ei sinun olisi tarvinnut.
    Miksi vaivauduit?

    H.

    Kilttinä ihmisenä yritän nostaa sinun pudottamaa palstan tasoa.

    Äänestä

  • expimot kirjoitti:

    Kilttinä ihmisenä yritän nostaa sinun pudottamaa palstan tasoa.

    "expimot"

    Jaahas, kiitti nyt taas.
    Oletkos laskenut, montako teitä ...ei kun montakos nikkiä teillä nyt on?

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "expimot"

    Jaahas, kiitti nyt taas.
    Oletkos laskenut, montako teitä ...ei kun montakos nikkiä teillä nyt on?

    H.

    Saatko hunksz jotain provikaa tänne kirjoituksistasi?
    Kommenttien mukaan?

    Äänestä

  • "*&%# kirjoitti:

    Saatko hunksz jotain provikaa tänne kirjoituksistasi?
    Kommenttien mukaan?

    ""*&%#"

    Mitäs arvelet?
    Jos saisin, niin totta kai kirjoittelisin niin paljon hölmöjä aloituksia ja
    mainoksia kuin ehtisin.
    Joten, kuten huomaat, niin en saa.
    Joudun tyytymään paljon vähempään.
    Sinuunkin.

    H.

    Äänestä

Älä turhaan teitittele, jos et nyt varta vasten halua kunnioituksesta niin tehdä.

Empaattisena kaverina hyväksyn kyllä senkin...

Äänestä

Haluaisin ensin saada perusteellisen analyysin siitä, kuka on mielestäsi loispummieläkeläinen. Tuo on aika ilkeän ja raippamaisen satuttava ilmaus jossa ihmisarvo on poljettu kenties katteettoman ryöpytyksen alle ja joka kerta kun ilmaisua käyttää se on raakamaista uudelleen hyökkäystä. Miksi?

Äänestä
  • "mimerkki"

    Jokainen on lois-pummi, joka ei elä kokonaan omilla rahoillaan.
    Tämä koskee myös suurinta osaa eläkeläisistä.
    Yksikään tämän päivän eläkeläinen, joka saa rahaa tililleen KELA:sta, ei saa rahaa täysin omista ansioistaan.
    n. 64% maksavat työssä-käyvät firmoineen siitä.
    Onko tuo sitten loisimista, on pelkästään jankutuksen aihetta.
    Eläke-järjestelmän luominen oli aikoinaan ihan Demokraattinen päätös.
    Sen luomista helpotti paljon sota-korvauksien määrä, Kekkosen tuki ja jumalaton
    usko tulevaisuuteen.(Ei uskontoa)

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "mimerkki"

    Hunksz

    Mutta "pummilla tarkoitetaan myös kerjäläistä, piilomiljonääriä, huteja ja enemmän tai vähemmän hiukkasen kieroilevaa ohitusta päästä ilman omaa panosta johonkin.

    Sosiologiassa ja futurologiassa jo sinun ollessasi märkäkotvainen, luvattiin ja pidettiin selvyytenä, että yhteiskunta antaa kaikille ihmisille vaurauden ja vapauden kaikkeen elämiseen tasosta tinkimättä ja iästä, taidoista ja älystä riippumatta. Koneet hoitaa tön ja sen mitä koneet eivät pysty tekemään, tekevät ne, jotka ovat syntymästään saakka "työhulluja" ja eivät pystyisi elämään ilman työtä. Se sallittaisiin heille, koska jokaisella olisi oikeus tehdä lahjojensa ja älynsä mukaista itsensä kehittämisprojektia ilman sitoutumista johonkin epäoleelliseen, kuten rahan ansaitsemiseen. Mutta jossain piileksii se verenimijöiden klaani, joka pompottaa ihmisiä rahan, vallan ja kilpailun hourulassa ja jokainen maalisjärkinen ihminen ilman halua olla oravanpyörässä lynkataan sanoin ja teoin, joihin esim. tuo loispummius sopii hyvin. Pah.

    Äänestä

  • old_profile_85999 kirjoitti:

    Miksi tämä ei riittänyt?
    "Eläke-järjestelmän luominen oli aikoinaan ihan Demokraattinen päätös."

    Oletko jotenkin puolueellinen?
    Ja muutenkin ihastunut turhien lauseiden kirjoittamiseen.
    Muista nyt että palsta on 60
    Maalisjärkinen...

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "mimerkki"

    Miksi tämä ei riittänyt?
    "Eläke-järjestelmän luominen oli aikoinaan ihan Demokraattinen päätös."

    Oletko jotenkin puolueellinen?
    Ja muutenkin ihastunut turhien lauseiden kirjoittamiseen.
    Muista nyt että palsta on 60
    Maalisjärkinen...

    H.

    Hnksz_o_i

    Anna sinä mimerkkik-kukkasenkin kukkia ja vapaasti ihmetellä kaikkea sellaista minkä sinä kenties luulet tietäväsi ja aivan varmasti tiedät muiden tietävän. Mihinkään puolueeseen en kuulu. Palsta on 60 , mutta vasta testasin henkisen ikäni ja se on 24-v. Jos ei ihminen ole pystyynlahonnut niin aina uusia versoja puhkee, joko loisevia tai ihan omia ihkuja vesoja tai hörhöjä. Minä en ole ikinä ollut luomassa eläkejärjestelmää enkä ole heitellyt sitä vastaan mitään haisuvaista. Ihmistä puolustan, sellaista ihmistä joka on pakoraossa ja silleen kuin ois hiirulainen ja maailma ympärill täynnä. pahemmanlaatuisia, jahtaamisvaihteella toimivia kattikolleja. Juu, nyt pursuu pää paljon ajatuksia ja turhia lauseita.

    Äänestä

Mielestäni tämän 68-vuotiaan naisen saama rangaistu on oikein ja kohtuullinen.

Oletan, että sakon suuruuteen ovat vaikuttaneet hänen tulonsa, niiden perusteella ainakin minun saamieni sakkojen suuruus on laskettu, muistaakseni varatkin huomioitiin. Tai sitten olen maksanut saman suuruisen rikemaksun kuin kaikki muutkin samasta rikkeestä, sekin on mielestäni oikein vaikka joskus tuntuukin itsestä kohtuuttomalta.

Toimin omien moraalisääntöjeni mukaisesti kaikissa asioissa.

Äänestä
  • "bessie*"

    Hienoa bessie.
    Seuraat aikaasi, palstaakin näköjään.

    "Siitä huolimatta, tai ehkä siksi, hyväksyn että kaiken-laisen palkan pitää tulla
    tasa-puolisen ansaitusti, ei työ-määrän mukaan.
    Myöskin pahan palkan."

    H.

    Äänestä

  • Oletko sinäkin varastanut leipää?

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "bessie*"

    Hienoa bessie.
    Seuraat aikaasi, palstaakin näköjään.

    "Siitä huolimatta, tai ehkä siksi, hyväksyn että kaiken-laisen palkan pitää tulla
    tasa-puolisen ansaitusti, ei työ-määrän mukaan.
    Myöskin pahan palkan."

    H.

    Meistä kahdesta se olet sinä joka seuraa palstaa ja minä se joka 'seuraan aikaani', Hunksz.

    Tuo sitaateissa oleva lööperi on ilmeisesti sinun tuotoksiasi? Yksinkertainen asia ei muutu suureksi ajatukseksi sillä että yksinkertainen kirjoittaja haluaa kirjoittaa sen itselleen tyypillisellä ja tunnistettavalla tavalla.

    "Sama laki kaikille" tai "jokaiselle ansionsa mukaan" ei muuten edes ole minun ehdoton tapani ajatella asioita.

    Äänestä

  • missä moraali? kirjoitti:

    Oletko sinäkin varastanut leipää?

    Leipää en muistaakseni ole koskaan varastanut. Ainoa varastamiseni joka on jäänyt mieleeni, on upean korituolin varastaminen kerrostalon ullakolta, yhteisistä tiloista.
    Suunnittelin ja harkitsin sen varastamista monta vuotta ja lopulta tein sen.

    Äänestä

  • Eräs rouva oli kleptomaani. Varasteli kaupasta milloin mitäkin pientä. Miehensä käsi sopimassa kauppian kanssa että laittaa aina ylös mitä frouvans oli varastanut, mies vaivihkaa ne maksoi. Onnistuneeko nykypäivänä tällainen?

    Äänestä

Mun mielestä yhteiskunnassa taitaa olla paljonkin
semmosia hyvä sisko ja -velijärjestelmiä, ettei armo käy koskaan oikeudessa,
itekseen on ihmisen pärjääminen vaikka olis..
vaurioituneella terveydellä, silti uskomattomalla sisulla ja peräänantamattomuudella
varustettu. Voihan sitä toki vinoilua ihminen kuunnella koko ikänsä, potea jotain
ihmisyyden puutettakin, eihän siinä mitään uuttakaan ole senkaltaisissa ilmauksissa.

Mutta onko missään laissa määritelty tarkkaan sitäkään, onko ihmisellä edes ajatuksissaan tai mielessään lupa koskaan kysyä, onko vastapuolen moraali silleen kunnossa kun ihmiset on napit vastakkain-tilanteessa?

Elämä on minulle opettanut, että kysymystenkin teko on joskus hengelle hupaa,
joskus myös nenu ja koko kaalikin tulee silleen kipeeks.

Äänestä

Jaahas. Media on hakenut taas otsikkonsa ikäihmestä.
Eipä taida lehdet myydä jos "luuserin" keskikaljanäpiksyksestä saadut sakot ovat jäänet maksamatta jo vuosikymmeniä. Pikkuinen käsikähmä myymänhoitajan kanssa ja pääsee istumaan vankilaan ja petraamaan kuntoaan, sitten taas jaksaa näpistellä jos sossurahat ei riitä. Ikä voisi olla 18-65 välillä.

Äänestä

Muuten olen rötöstellyt mutta vieraaseen, tai edes isännättömään omaisuuteen en ole puuttunut sitten poikavuosien omenavarkauksien.

Minut on tuomittu auton salakuljetuksesta.

Liikenteessä ole rötöstellyt aivan harkitenkin.
Olen umpikännissä törmännyt jouluaattoiltana laina-autolla liikennemerkkiin keskellä kaupunkia.
Ratista en ole kärynnyt vaikka usein olen ottanut tietoisen riskin.
Korttini oli kuivamassa koska ohitin erehdyksessä apulaisnimismiehen 60:n alueella.

Keitin vuosikaudet pontikkaa. Käytin sitä rakennusmiesten palkkojen maksuun ja jonkin verran möin sitä kahdelle tuttavalleni.

Aiheuttamani järjestyshäiriöt olivat vanhanaikaisia jätkä vastaan jätkä tapauksia.
Ainoastaan kahdesti sekaantuvat pollarit asiaan.

Omppujen jälkeen en ole varastanut mitään. Edes 4:n vuorokauden, rahan puutteesta johtuneen vesipoaaston aikana ei myymälävarkaus käynyt mielessänikään.
No joo. Tietenkin jonkun mielestä tyhmää ylpeyttä. Saattoi ollakin.

Vaimoni istui marketin kassalla 22-vuotta ja hänellä oli aina välillä yllättävää kerrottavaa.

Äänestä

Kävin tuossa vähän asioita hoitamassa ja nykytaiteen näytelyssä.
Mielenkiintoisia juttuja tänne on kehkeytynyt.
Mietin, että mitähän on tullut varastettua vai onko mitään.
No L-L:n kirjoituksesta muistin, että omenavarkaissa on tullut 14v. käytyä.

Äänestä

Kyllä ihmisillä pääpiirtettäin moraali toimii ei yhteiskunta muuten toimisi, tietysti vivahve eroja löytyy kun emme ole klooneja, että erillaisuus vahvistaa näkemyksiä.

Äänestä
  • Niin eero, kaikenkaikkiaan, kyllä täällä meillä sentään on asiat aika hyvin, yhteiskuntamme toimii paremmin, kuin monessa muussa paikassa.
    ´´erilaisuus vahvistaa näkemyksiä´´
    Siitähän se keskustelu juuri syntyy. Toivottavasti.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Niin eero, kaikenkaikkiaan, kyllä täällä meillä sentään on asiat aika hyvin, yhteiskuntamme toimii paremmin, kuin monessa muussa paikassa.
    ´´erilaisuus vahvistaa näkemyksiä´´
    Siitähän se keskustelu juuri syntyy. Toivottavasti.

    MIKÄ TEITÄ OIKEN VAIVAA?

    Äänestä

  • ??????????????? kirjoitti:

    MIKÄ TEITÄ OIKEN VAIVAA?

    Ei mikkään, terveitä ollaan tällä hetkellä aurinko paistaa eikä oo kylymä ja mieli hyvä että kohta hörähdän nauramaan, siitä et varmaan tykkää.

    Äänestä

  • €-- kirjoitti:

    Ei mikkään, terveitä ollaan tällä hetkellä aurinko paistaa eikä oo kylymä ja mieli hyvä että kohta hörähdän nauramaan, siitä et varmaan tykkää.

    Eero

    Kysyjää taitaa jokin vaivata.

    Äänestä

Yhteiskuntahan muodostuu ihmisistä
ihan kaikenlaisista - osa selvinpäin, osa tyrmättyjä joillain aineilla
jälimmäisten kohdalla kai sanois, että joustonvaraa on vähän liiaks asti.

Voisko koskaan moraalia (mitä sillä ny milloinkin tarkoitetaan) jotenkin överiksi?
Tai tarkoitushakuiseksi? Tai ei omista ihminen venytettävää pinnaa?
Ja millähän konstilla vielä vähän nävertäis, että sais sen kuuluisan ihmisen
"todellisen luonnon" esiin? Vähän mysteeri kysymys, kuin ilmaisut täsmalleen, jetsulleen..?

Äänestä

Jos kuviteltaisiin, että Suomessa olisi kuolemanrangaistus olemassa, ja minun lausunnostani riippuisi, teloitettaisiinko lapseni.
Mitä tekisin.

Äänestä
  • Hyvä kysymys.
    Siinäpä miettimistä kiihkoilijoille.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Hyvä kysymys.
    Siinäpä miettimistä kiihkoilijoille.

    Minusta on tyhmää ja todella pahaa olla olevinaan jokin totuuden torvi, aina ja kaikkialla.
    Eikä todellisuudessa kukaan edes ole moinen.
    Se on jo vale, sanoa olevansa.

    Äänestä

  • Ei yhtään vastausta?

    Äänestä

en ole ikinä kävellyt päin punaista, saatika varastanut

Äänestä
  • henrjii
    Et kai nyt vaan ole tekopyhä?
    On niitä muitakin moraalittomuuden lajeja.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    henrjii
    Et kai nyt vaan ole tekopyhä?
    On niitä muitakin moraalittomuuden lajeja.

    henrjii on vitsiniekka, Jumalan armosta.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    henrjii
    Et kai nyt vaan ole tekopyhä?
    On niitä muitakin moraalittomuuden lajeja.

    no mitä
    luettele, selvitän olenko ollut moraaliton

    Äänestä

  • henrjii kirjoitti:

    no mitä
    luettele, selvitän olenko ollut moraaliton

    No, mites ne omenavarkaudet? Et ole voinut niiltä säästyä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    henrjii
    Et kai nyt vaan ole tekopyhä?
    On niitä muitakin moraalittomuuden lajeja.

    Varastamisen rajat? Olen käyttänyt työnantajieni teleyhteyksiä henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen ja vain yhden kanssa olen sopinut ko. käytännöstä.
    Varastamista?

    Olen myös tuonut kotiini tulostimen ketjulomakkeen kantorataa lasten suttupaperiksi. Mo. paperi meni suoraan roskispahvilaatikkoon.
    Varastamista?

    Ja jotain vastaavaa.

    Olen niin paatunut konna, että ylempänä olevaan rötöstelylitaniaan on lisättävä vuosia kestänyt alkoholin salakuljetus ( ennen EU-aikaa ja omaan käyttöön ) sekä muutama steroidikeikka tuttaville. Osa hankintahintaan. Osa kaupallisessa mielessä.
    Taatusti jotain jää syntilistastani puuttumaan.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    No, mites ne omenavarkaudet? Et ole voinut niiltä säästyä.

    no jos nyt ihan tarkkoja ollaa niin nauriita olen ottanut ilman lupaa.
    Oltiin kavereitten kanssa kalassa, lähdettiin jo perjantaina.
    Lauvantaina kaikki syöminen oli jo lopussa, kalakaan ei saatu mutta yövyttiin vielä.
    Sunnuntai aamuna oli hirvittävä nälkä, muistettiin naurismaata metsäreitin varellta pellon reunassa, ja lähdettiin ryöstöretkelle.
    Takaisintullessa kaverit oli saanut kolme tosi isoa lahnaa, matkassa oli foliota, ja voita oli jäänyt yhteen purkkiin.
    Nauriit kaivettiin nuotin pohjalle, ja lahnat siihen päälle folio voi kääreessä, ja kohta sitten ei enää ollutkaan nälkä

    Äänestä

  • L - L kirjoitti:

    Varastamisen rajat? Olen käyttänyt työnantajieni teleyhteyksiä henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen ja vain yhden kanssa olen sopinut ko. käytännöstä.
    Varastamista?

    Olen myös tuonut kotiini tulostimen ketjulomakkeen kantorataa lasten suttupaperiksi. Mo. paperi meni suoraan roskispahvilaatikkoon.
    Varastamista?

    Ja jotain vastaavaa.

    Olen niin paatunut konna, että ylempänä olevaan rötöstelylitaniaan on lisättävä vuosia kestänyt alkoholin salakuljetus ( ennen EU-aikaa ja omaan käyttöön ) sekä muutama steroidikeikka tuttaville. Osa hankintahintaan. Osa kaupallisessa mielessä.
    Taatusti jotain jää syntilistastani puuttumaan.

    ´´Rehellisyys maan perii´´ sanotaan.
    Kyllä sitä yöaikaan tuli netistä katseltua hiljaisena hetkinä niitä näitä, mikä ei toimenkuvaan kuulunut.
    Et Sinä LL niin kamalalta konnalta kuulosta, ellei pahempaa ole tulossa.

    Äänestä

  • henrjii kirjoitti:

    no jos nyt ihan tarkkoja ollaa niin nauriita olen ottanut ilman lupaa.
    Oltiin kavereitten kanssa kalassa, lähdettiin jo perjantaina.
    Lauvantaina kaikki syöminen oli jo lopussa, kalakaan ei saatu mutta yövyttiin vielä.
    Sunnuntai aamuna oli hirvittävä nälkä, muistettiin naurismaata metsäreitin varellta pellon reunassa, ja lähdettiin ryöstöretkelle.
    Takaisintullessa kaverit oli saanut kolme tosi isoa lahnaa, matkassa oli foliota, ja voita oli jäänyt yhteen purkkiin.
    Nauriit kaivettiin nuotin pohjalle, ja lahnat siihen päälle folio voi kääreessä, ja kohta sitten ei enää ollutkaan nälkä

    Loistava tarina, mutta entäs ne hernemaat?

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Loistava tarina, mutta entäs ne hernemaat?

    .
    Keväällä jo kuorittiin koppapajuja suupielet vihreinä, mutta meillä kotona oli niin suuri hernepelto joka kesä, ettei niitä tarvinnut varastaa.

    Äänestä

  • henrjii kirjoitti:

    .
    Keväällä jo kuorittiin koppapajuja suupielet vihreinä, mutta meillä kotona oli niin suuri hernepelto joka kesä, ettei niitä tarvinnut varastaa.

    Niin oli meilläkin se hernemaa. Hienoja lapsuusmuistoja tulee mieleen.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Niin oli meilläkin se hernemaa. Hienoja lapsuusmuistoja tulee mieleen.

    Hernekeppeihin ilmestyi loppukesästä pieniä lehtiä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Niin oli meilläkin se hernemaa. Hienoja lapsuusmuistoja tulee mieleen.

    herneisiin tuli himo, niitä kun alkoi pellon reunasta syömään, niin ei meinannut saara lopetettua

    Äänestä

Kenellä ei ole moraalia, jokaisella on mutta miten paljon, esim. Valehdella silloin valehtelet myös itsellesi voi olla et omatuntosi alkaa kolkuttaa,
Ähh täähän on jaarittelu aloitus kun ei tähän pysty antamaan kuin ympäri pyöreitä vastauksia. Jokainen terve järkinen ymmärtää kysymyksen ilman pohtimatta.

Äänestä
  • Niin Eero. Sitäkin voi pohtia onko moraalitonta vhdata järven yli sitä toisen miehen isotutar......................................

    Äänestä

  • ollakovaiei1 kirjoitti:

    Niin Eero. Sitäkin voi pohtia onko moraalitonta vhdata järven yli sitä toisen miehen isotutar......................................

    Kato olemme aamun virkkuja
    Istun lepotuolissa rannalla ja aaaaurinko nousee, kuret metelöi kauempana kahvit on juotu eikä oo kiire mihinkään.
    Hyvää päivän alkua sulle ystäväiseni, upea aamu pitää napata kuva, vahinko etten voi lähettää sinne.

    Äänestä

  • €ero kirjoitti:

    Joo, olosuhteidenkin pakosta pakko vähän olla aamunvirkkukin :). Ei muuta kuin kaurapuuro nassuun ja pyöränselekään.

    Sinun elosi kuulostaa upealta. Voin ihan sieluin silmillä kuvitella kuvas. Laitas Saimaaprofiili itelles ja sinne kuvia. Sieltä on varmasti komioita maisemakuvia.

    Leppoisaa päivää myös!

    Äänestä

Aloittajan "loispummieläkeläiset" nimitys kertoo kylläkin vain hänen omasta arvomaailmastaan.
Mitenkähän moni vallassa olija on syyllistynyt paljon suurempiin omaisuusrikoksiin jäämättä kiinni? Laki on pienille ankara, mutta isoille rötöstelijöille lievä.
Varastaminen ei ole oikein, paitsi siinä tapauksessa, jos ei ole rahaa ruokaan. Armollinen tulisi enemmänkin olla pienempiä ihmisiä kohtaan kuin tuomitseva. Mistä tietää, miksi mummeli on tuossa tilanteessa? Taustoja ei kerrota.

Olen syyllistynyt ylinopeuksiin joskus aikoinaan melkoisestikin, mutta saanut vain parit sakot, joten hyvää tuuria on ollut matkassa. Muita rötöksiä en muista tehneeni. Ai niin! Pysäköintivirhemaksuja pari, ja nekin siksi, koska unohdin laittaa kiekon kaikessa kiireessä. Pikkuisen kipaisi oma muistamattomuus tuulilasiin kiinnitetyn sakkolapun huomatessani. Sakottaja tekin vain työtään, itseäni moitin.

Elämässä yleensäkään en noudata pilkun tarkasti aivan mahdottomia säädöksiä. Pyrin olemaan joustava myös itseäni kohtaan. Kuten mummelin leivän varastaminen ei nostata tunteitani, että olisi tapahtunut kovinkaan suuri rikos. Todelliset rötöstelijät osaavat peittää hyvin tekosensa ja näytellä niin viatonta, niin viatonta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Ilmiöön törmää ällistyttävän usein.

Tottakai kaikki ovat omien puheittensa mukaan oikeinkin rehellisiä ja noudattavat pilkulleen kaikkia lakeja ja asetuksia, sääntöjäkin. Noo, peruskysymys: Onko joku, joka ei ole kävellyt tahallaan punaista valoa päin? Tai toinen samanlainen, joku, joka ei ikinä ole "epähuomiossa" ostanut vaikkapa suolakurkkuja irtona tynnyristä ja "sattunut" punnitsemaan net tavallisen maustekurkun hinnalla? Enpä usko.

Tottakai jokainen soveltaa sääntöjä ihan omien käsityksiensä mukaisesti, niin itsekin, turha kieltää. No sattuu vahinkojakin, koittanut sitten "rehellisesti" tunnustaa tekoseni ja kuunnella haukkumiset, tai mitä nyt sattuu seuraamaan. Oma vikahan se on ollut, vaikka olisi ollut tahatontakin. Täytyy myöntää, edelleen tympii omaa huolimattomuuttani saamani täysin turhat ylinopeussakot, joita tosin ei ole montaa, mutta ilmankin olisi pärjännyt. Vaan jos tiketti tulee, minkäpä sille voi.

Eniten mua tympii ihmiset, jotka valehtelevat aivan valtavasti, vääristelläkseen asioita, jotka heille kiusallisia. Vaikka siis kaikki tietävätkin asian todellisuuden. Mitä ihmeen itsepetosta lienee, hankala käsittää. Kyllä kai kaikki noin periaatteessa koittaa elellä niin, että kovin paljon sanottavaa ei tule. Mua aina kuitenkin epäilyttää ihmiset, jotka käryttyään jostain, alkavat urputtamaan. Törkeimmilläänhän asia monesti silloin, kun joku tekee tahallaan tai vahingossa jotain keljumaista jotain toista ihmistä kohtaan ja ainoa tekniikka välttää kiusallista käryämistä on alkaa syyttämään kaikesta sitä toista osapuolta. Toi on mun mielestä monilla niinkuin refleksi.

Mutta nyt oli lööpissä kiintoisa tapaus.

Pirun on juu kehnot eläkkeet loispummeilla. Joutuvat nälkäänsä varastamaan kaupasta jopa ruokaa. 68 vuotias mummeli oli pöllinyt kaupasta 69 sentin leivän, josta kärynnyt. Oli tunnustanut näpistäneensä leivän, mutta vastustanut sakkoja.

Noh, mikä lie eläke, parinsadan sakot. Tuli syömättömälle leivälle kilohintaa.

En siis tajua, eikö noin olettaisi, että kaikki tietää, että varastaa ei niinkuin saa. Mutta kun tietää sen olevan kiellettyä ja käryää, alkaa natisemaan sanktioita kohtaan. Jokin outo dilemma tässä kohtaa on mummelin logiikassa, etenkin moraalikäsityksessä.

Niettä mitenkä on, pitäisikö palstan käyttäjien mielestä loispummieläkeläisille alkaa jakelemaan armonpullia rikoksista, vai mikä hiton idea tollasessa ajatuksen juoksussa voi olla? Ja ihan periaatteessa. pitäiskö laista poistaa rangaistavuus "vain" pieniltä rikoksilta?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288722342752.html

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu