Avensikset lisääntyneet autokauppiailla, miksi?

Olen jo muutaman vuoden harkinnut vaihtaa suht tuoreeseen ja vähänajettuun Avensikseen, mutta tarjonta on ollut meiko huonoa. Nyt niitä on ilmestynyt tarjolle melkoisen reilusti viime kuukausien aikana. Onkohan siihen jokin erityinen yksi syy? Onko siitä uusi malli tullut markkinoille, vai onko noihin uudempiin ilmestynyt joitain vikoja jonka takia vaihdettu pois?
401035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Sama havannointi minulla ainakin tampereen-seudulla, paljon enemmän on tyrkyllä kun aikaisemmin. Mikä lienee perimmäinen syy?????
Aikamoinen pappavehjehän tuo on, mutta koska kesällä tuli jo 51v. täyteen eikä minulla ole kiire enää mihinkään ja kilometrit vähentyneet uskoisin AVENSIKSEN hoitavan työnsä autonani kelvollisesti. Uskaltaako tuollaista tuoreempaa hankkia?

Äänestä
  • Omaan mittariin tuli 58v.Avensin mittariin 54tkm vm.2011 2.0 multitraivi.Kun uudesta mallista ei kukaan osannut sanoa mitään,ni vaihtoon keväällä.Tilalle Rav4 multitraivi.Parikymppiä joutu heittään väliin.On tämäån tyyppisillä autoilla vaan kiva ajella.Puoli vuotta ja 13tkm.Kokeilkaa sitymaastureita.Nais ystävällä Volvo50A,aina ku lähdetään autoileen hän haluaa ajaa Ravilla,ja tietenkin saa.Talvea odotellen

    Äänestä

Olen kuullut, että malli lopetettaisiin, ehkö siksi nyt luovuttu niistä enemmän, en tiedä kyllä asian totuuspohjaa, mutta kai täällä joku tietää.

Äänestä

Auton korjauskulut yleensä räjähtävät käsiin kun mittariin tulee 150000km.

Äänestä
  • Mittarissa kohta 650 000 km. Mitään räjähdystä ei ole vielä tullut.

    Äänestä

  • Pum Pum kirjoitti:

    Mittarissa kohta 650 000 km. Mitään räjähdystä ei ole vielä tullut.

    Minäkin ajan Mersulla.

    Äänestä

  • Tuttu juttu kirjoitti:

    Minäkin ajan Mersulla.

    Auto on 2002 Avensis diesel. Tuli luvattua kerran, että ajan niin pitkään kuin auto kestää. Tässä sitä sitten mennään.

    Tercel bensa, Corolla 1,3 bensa, Carina 2,0 td. Kaikilla on ollut pitkästi yli 400 000 mittarissa vaihtaessani autoa. Mikä ihmisiä vaivaa kun luulevat, että Toyota ei kestä.

    Epäilyksettä sinunkin tojotasi kestää mainiosti korjausten välisen ajan.

    Äänestä

Toyota kauppiaat ovat aggressiivisesti hankkineet muilta merkeiltä asiakkaita. Nyt sitten nämä asiakkaat ovat huomanneet, ettei ruoho olekaan aidan toisella puolella vihreämpää ja vaihtaneet suhteellisen tuoreen Tojon pois.

Näin kävi mulle :-) Ei tullut pitkäaikaista tojo-suhdetta...Avensis kaipaa uutta mallia, niin se vaan on. Merkkiä vastaan mulla ei sinänsä ole mitään.

Äänestä

"Avensikset lisääntyneet autokauppiailla, miksi?"

Ainakin osa Aven omistajista on heti tulkinnut Aven poistumisen markkinoilta niin, että pitää vaihtaa pois. Poistuvan mallin kysyntä saattaa temppuilla ja nopea saattaa saada paremman vaihtohyvityksen. Maalaisäijien vaihtosuunta voi olla esim. Aurikseen.

Äänestä

Itte vaihoin Auris wagoniin, oman 9 vuotiaan aven. Ei autossa mittään vikkaa ollu, mutta kuume kun iskee niin..... Uus ave ois ollu liian iso mulle. Auriksesta wagon oli suht sammaa kokoluokkaa. Muitakin kattelin ja koeajoin, mutta hyvitys oli tojolla paras ja väliraha ratkas. Tykkää ken voi tahi ei!

Äänestä

Osasyynä voi olla, että Avensis on ollut melko suosittu leasing autona ja viimeaikaisten teknologia yritysten saneerauksiin liittyen näitä sopimukisa
on alettu sitten purkamaan. Autovuokraamoista myös ajoittain poistuu vaihtoauto
markkinoille kerralla tiettyjä merkkejä.

Äänestä
  • "Osasyynä voi olla, että Avensis on ollut melko suosittu leasing autona ja viimeaikaisten teknologia yritysten saneerauksiin liittyen näitä sopimukisa
    on alettu sitten purkamaan. Autovuokraamoista myös ajoittain poistuu vaihtoauto
    markkinoille kerralla tiettyjä merkkejä. "

    Tuo allaoleva linkki viittaa kyllä eri suuntaan. Että ei olisi merkki eikä malli paljon ajavien ammattilaisten suosiossa.

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288727872319.html

    Äänestä

Näitä käytettyjä autoja alkaa ilmestymään myyntiin kun halutaan uusi tilalle. Tarvitaanko siihen muuta syytä. Se että jotain merkkiä on ilmestynyt myyntiin paljon johtuu vaan siitä että niitä on joinain vuosina myyty paljon.

Äänestä
  • Mutta nytpä oli kysymys siitä, että tuleeko tarjolle ylimäärää siihen nähden, mitä markkinat voivat ottaa. Käytettyjä. Ei ole kuin pari vuotta kun lehdet uutisoivat, että tojokauppiailla oli liikaa Avea. Tehdas oli tukenut vaihtohyvityksiä ja sitten oli pirtit täynnä kamaa, jolle ei vastaavaa kysyntää.

    Äänestä

Avensiksen tehot, eivät riitä nykymenoon...ts. tekniikka on hieman jälkijunassa muihin valmistajiin nähden esim. Mazda peugeot renault ford vw konsernien moottori kehitykseen verrattuna. Ford 1.0 kone vääntö onsama kuin aven 1.6 koneessa. Siitä syystä itsekkin päädyin vaihtamaan toiseen merkkiin. Ave on ihanhyvä ja varma peli sen tietää saksalainen tuv tilasto 4 sija ja km enemmän kuin paremmin sijoittuneilla merkeillä. Asia ei voi ajatella järjellä, joskus menee tunne puolelle.....

Äänestä

Todennäköisesti Toyotan merkkiliikkeissä on odotettavissa harvennusta. Hybridit eivät maaseudula tule menemään kaupaksi. Paatuneeet merkkiuskolliset ovat vielä ostaneet Avensiksen, mutta voi olla, että tämä auto jää heidän viimeiseksi autoksi. Eikä uutta autoilusukupolvea enää kiinnosta Avensis.

Äänestä

Joku fiksu on saattanut vaihtaa Avensiksen mersuun.

Äänestä

Johtuu tietysti Auriksen farmarimallists. Moni vaihtanut Avensiksen siihen kun vihdoin tuli auris/corolla-luokkaan farmari. Monihan osti Ave farkun vain siksi kun aurikseen sitäei ollu saatavilla.

Tilaa tarvitseville tai enempi maatieajoa harrastaville ave kuitenkin edelleen parempi. Tai jos haluaa nauttia hieman laadukkaimmista ja meluttomista sisätiloista.

Äänestä
  • Oiskohan kysymyksessä taaviskodasyndrooma? Suomalaiset ovat
    jo eurokurjuuden myötä saaneet jo niin paljon vakautta yhä
    kurjistuvaan köyhyyteen että ei ole varaa vaihtaa kuin pienempään
    ja halvempaan.

    Äänestä

  • Japsiherkku kirjoitti:

    Oiskohan kysymyksessä taaviskodasyndrooma? Suomalaiset ovat
    jo eurokurjuuden myötä saaneet jo niin paljon vakautta yhä
    kurjistuvaan köyhyyteen että ei ole varaa vaihtaa kuin pienempään
    ja halvempaan.

    Auris on juuri sopivan kokoinen autoluokka. Sama kuin ave mondeo luokka pari mallia sitten. Tarpeeksi ketterä ja vähäpäästöinen kaupungissa, mutta silti tarpeksi kokoa maantieajoon.

    Äänestä

Niinpä näkyy!
Yksin Laakkoselta löytyy 40 uudehkoa (vm. 2008-2014) Avensista. Vastaavasti koko valtakunnasta löytyy Toyota-vaihtoautoista vain 25 samanikäistä Passatia. Sitä, jääkö Avensikset liikkeisiin ja Passatit heti kiertoon, ei vaihtoautohaut tietenkään kerro, mutta tukee hyvin avaajan havaintoa.

Äänestä
  • Objektiivisesti katsoen ja vähänkään tilastomatematiikkaa tunteville tuo ei ole vertailukelpoinen tapa ajatella asiaa.

    Mutta hieman siihen suuntaan päästään jos kerrot myös montako prosenttia Passatteja oli Toyotan vaihtoautoista ja montako prosenttia Avensiksia Laakkosen vaihtoautoista. Päätelmältäsi katoaa pohja.

    Äänestä

  • 4d4 kirjoitti:

    Objektiivisesti katsoen ja vähänkään tilastomatematiikkaa tunteville tuo ei ole vertailukelpoinen tapa ajatella asiaa.

    Mutta hieman siihen suuntaan päästään jos kerrot myös montako prosenttia Passatteja oli Toyotan vaihtoautoista ja montako prosenttia Avensiksia Laakkosen vaihtoautoista. Päätelmältäsi katoaa pohja.

    "Objektiivisesti katsoen"? Tuo oli varmaan tarkoitettu vitsiksi henkilöltä, jolta logiikka puuttuu ajattelustaan tyystin! Ja tilastomatematiikan ymmärryksesi on vain oman ilmoituksesi varassa.
    Laakkonen on vain yksi Volkswagen-dieleri muitten joukossa, eikä välttämättä edes suurin. Laakkosen vaihtoautohaussa on mukana vain Laakkosella myynnissä olevat vaihtoautot. Toyotan vaihtoautohakukone tarjoaa kaikki Suomen Toyota-myymälöissä tarjolla olevat vaihtoautot. Kun verrataan Avensiksen ja Passatin viime vuosien myyntilukuja ja suhteutetaan ne Laakkosella tarjolla oleviin käytettyihin Avensiksiin ja toisaalta Toyota-liikkeissä myynnissä oleviin Passateihin, tyhmempikin loogisen ajattelun hallitseva huomaa mihin suuntaan virta on vienyt.

    Äänestä

  • Kaikki ei vaan osaa kirjoitti:

    Mallikohtaisia rekisteröintilukuja löytyy täältä:
    http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/vuosittain

    Vaihtoautohakuja löytyy Toyotan ja Laakkosen sivuilta.

    Äänestä

  • Kaikki ei vaan osaa kirjoitti:

    "Objektiivisesti katsoen"? Tuo oli varmaan tarkoitettu vitsiksi henkilöltä, jolta logiikka puuttuu ajattelustaan tyystin! Ja tilastomatematiikan ymmärryksesi on vain oman ilmoituksesi varassa.
    Laakkonen on vain yksi Volkswagen-dieleri muitten joukossa, eikä välttämättä edes suurin. Laakkosen vaihtoautohaussa on mukana vain Laakkosella myynnissä olevat vaihtoautot. Toyotan vaihtoautohakukone tarjoaa kaikki Suomen Toyota-myymälöissä tarjolla olevat vaihtoautot. Kun verrataan Avensiksen ja Passatin viime vuosien myyntilukuja ja suhteutetaan ne Laakkosella tarjolla oleviin käytettyihin Avensiksiin ja toisaalta Toyota-liikkeissä myynnissä oleviin Passateihin, tyhmempikin loogisen ajattelun hallitseva huomaa mihin suuntaan virta on vienyt.

    Ihan jees asiaa, valitettavasti vaan menee kaikessa kiihkossaan asian vierestä vrt. Paljon on -viesti ja vastaukseni siihen. Sisälukutaito on aliarvostettu taito.

    Äänestä

  • 4d4 kirjoitti:

    Ihan jees asiaa, valitettavasti vaan menee kaikessa kiihkossaan asian vierestä vrt. Paljon on -viesti ja vastaukseni siihen. Sisälukutaito on aliarvostettu taito.

    Jos siltä tuntuu, vika sulla on ymmärryksen puutteessa. Et vain ymmärrä pitkiä ja monitahoisia virkkeitä, vaikka olisivat kuinka selkeitä, perusteltuja ja täyttä asiaa. Arvaan, että tämä sulle liikaa:
    "Kun verrataan Avensiksen ja Passatin viime vuosien myyntilukuja ja suhteutetaan ne Laakkosella tarjolla oleviin käytettyihin Avensiksiin ja toisaalta Toyota-liikkeissä myynnissä oleviin Passateihin, tyhmempikin loogisen ajattelun hallitseva huomaa mihin suuntaan virta on vienyt."
    Muttä älä huoli! Et ole ainut tojotero joka ei ymmärrä lukemaansa.

    Äänestä

  • siltäkö tuntuu? kirjoitti:

    Ota aamulääkkeesi niin rauhoitut

    Äänestä

  • 4d4 kirjoitti:

    Ota aamulääkkeesi niin rauhoitut

    Täällä ollaan hyvinkin rauhallisia, mutta sinulla keittää niin ettet sanotuksi saa.

    Äänestä

Ihmiset ovat vaihtaneet Avensiksia laadukkaampiin merkkeihin, esim. Skodaan.

Äänestä
  • Siinäpä hauska mies klovniksi! :)

    Voin aivan varmuudella sanoa, että toyotasta ei vaihdeta skodaan.

    Päinvastoin kylläkin.

    Äänestä

Kaikilla ei pää kestä ajaa ja omistaa Auris. Sama täällä.

Äänestä

Vaihdoin 08 avensiksen auriksen farkkuun...taas lisäänty yhellä. ;)

Äänestä
  • tojoteron matematiikalla tojot lisääntyy yhdellä kun vaihtaa tojon tojoon

    Äänestä

  • laskutapoja kirjoitti:

    tojoteron matematiikalla tojot lisääntyy yhdellä kun vaihtaa tojon tojoon

    Lueppa toi alotus viesti laskutapoja....autokauppaan tuli 1 avensis lisää ja auris lähti vag idiootilta ei voi odottaa luetun ymmärtämistä

    Äänestä

Johtusko siitä, että niitä on myyty helvetisti, apina!

Äänestä

Vaihdettu kun niistä viellä jotain saa.

Äänestä
  • Millä merkillä se arvo parhaiten säilyikään Hesarin teeettämän
    tutkimuksen mukaan?

    Äänestä

Noi vaihtoautohallien seinäkukkaset ovat aika heikossa hapessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä kirjoitti:

Olen jo muutaman vuoden harkinnut vaihtaa suht tuoreeseen ja vähänajettuun Avensikseen, mutta tarjonta on ollut meiko huonoa. Nyt niitä on ilmestynyt tarjolle melkoisen reilusti viime kuukausien aikana. Onkohan siihen jokin erityinen yksi syy? Onko siitä uusi malli tullut markkinoille, vai onko noihin uudempiin ilmestynyt joitain vikoja jonka takia vaihdettu pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu