Köyhä = asuntojen hinnat kiinnostaa

Näin kesällä ja lomalla tuli vietettyä aikaa myös Suomessa ja mikään ei ole täällä muuttunut. Edelleen tv:ssä mediassa lehdissä netissä jutellaa ja väitellään asuntojen hinnoista. Siitä puhe mistä puute...

Työskentelen Tukholmassa ja Oslossa ja siellä kantaväestöön kuuluvalla minun sukupolvella ei ole asunto asiat koskaan ollut esillä. Asunnoista puhuvat vain maahanmuuttajat. Kantaväestöön kuuluvat kun ovat ostaneet asunnot lapsilleen ja lapsenlapilleen jo ajat sitten heidän ollessa vielä pieniä.

Muutenkin siellä omaisuutta on niin paljon että asunto ei omaisuutta hetkauta puoleen eikä toiseen. Suomessa tilanne on juuri päinvastoin, Suomessa ei omisteta vielä edes omaa asuntoa ja jos omistetaan on koko ja kaikki omaisuus kiinni asunnossa.

On uskomatonta huomata piten paljon Tuhkolma ja Oslo on meitä edellä, siis koulutettujen kanta-asukkaiden varallisuuden suhteen. Sanoisin että heillä oma asunto ehkä 10% -25% heidän koko omaisuudesta. Ei 100% kuten Suomessa.

Suomen tilanne vastaa minusta Oslon ja Tuhkolman maahanmuuttajien tilannetta.
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinusta vastaa.. jää sinne Osloon tai tukholmaan haaveilemaan töiden jatkuvuudesta. Kukaan järkevä ei väitä jos tietää mitä tekee. Haaveilijat
luulevat enemmän kuin tietävät.

Äänestä

Ei Ruotsissa ole käytännössä perintöveroa, Suomessa se vielä on. Autovero on myös poissa Ruotsista mutta on Norjassa. Joskin jokainen norjalainen on miljonääri Norjan valtion sijoitusten kautta.

En ole muuttamassa Suomeen mutta omistan kesämökin ja asunnon Suomesta joten kesäisin tulee täällä käytyä ja ihmeteltyä. Ero on yhtä suuri Tukholman ja Helsingin välillä kuin on Helsingin ja Tallinnan, varallisuuden suhteen.

Norjan eniten myyty auto ole keväällä Teslan sähköauto, hinta ab 100.000 euroa

Äänestä

Ruotsalaisten "omistusasunnot" ovat vielä enemmän velalla hankittuja, kuin Suomessa:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/07/28/jo-173-ruotsalaiset-velkaantuvat-hurjaa-kyytia/201410474/12

Lisäksi Ruotsin talous on kohtalaisen vahva yksityisen kulutuksen ansiosta, joka taas perustuu ainakin osittain siihen, ettei asuntolainoja lyhennetä:

http://www.talouselama.fi/uutiset/pankkipomo paljastaa hsssa ruotsin talouskasvun salaisuuden asuntolainoja ei makseta/a2251615

En tiedä onko kyseinen menettely järkevää ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Äänestä

Joo joo. Sekä Ruotsissa että Norjassa kotitalouksien velkaantumisaste on siinä 170%:n luokkaa kun se Suomessa sentään on satasen kieppeillä. Lisäksi Ruotsissa aikakin puolet asuntovelallisista maksaa pelkkiä korkoja ja siihenkin menee kaikki rahat niin että se siitä ruotsalaisten rikkaudesta. Tiedän tämän aika hyvin kun olen Ruotsissa viimeiset 10 vuotta asunut ja sinä aikana yhden omakotitalon maksanut.

Äänestä
  • Siinä tuli aloittaja mutuilijalle vähän totuutta. Ihme provoilijoita tälläkin palstalla.

    Äänestä

  • Tosin ruotsalaisilla on paljon suuremmat säästöt ja sijoitukset kuin suomalaisilla. Eli vaikka heillä on paljon suuremmat velat, on heillä samaan aikaan myös säästöjä. Suomalaiset yleensä haluavat päästä mahdollisimman nopeasti lainoista eroon, mutta ruotsalaiset eivät edes yritä päästä lainoista, vaan mieluummin sijoittavat ja jättää lainansa lyhentämättä. Ainakin matalien korkojen aikaan ja nousukaudella ei lainojen lyhentämisessä mitään järkeä olekaan. Toki ruotsalaisten tyylillä on suurempi riski, jos talous ajautuu lamaan, mutta myös suuremmat mahdollisuudet rikastua.

    Ja monet rikkaatkin ottavat lainoja, vaikka he voisivat maksaa asunnon käteisellä (tai osakkeet). Syynähän on tietenkin se, että rikkaiden sijoitukset tuottavat usein enemmän kuin lainan korko on, joten rahaa ei kannata ottaa pois tienaamasta. Se, että osakkeissa on 300000 euroa ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi silti ottaa 100000 euron lainaa.

    Äänestä

  • toisaalta1 kirjoitti:

    Tosin ruotsalaisilla on paljon suuremmat säästöt ja sijoitukset kuin suomalaisilla. Eli vaikka heillä on paljon suuremmat velat, on heillä samaan aikaan myös säästöjä. Suomalaiset yleensä haluavat päästä mahdollisimman nopeasti lainoista eroon, mutta ruotsalaiset eivät edes yritä päästä lainoista, vaan mieluummin sijoittavat ja jättää lainansa lyhentämättä. Ainakin matalien korkojen aikaan ja nousukaudella ei lainojen lyhentämisessä mitään järkeä olekaan. Toki ruotsalaisten tyylillä on suurempi riski, jos talous ajautuu lamaan, mutta myös suuremmat mahdollisuudet rikastua.

    Ja monet rikkaatkin ottavat lainoja, vaikka he voisivat maksaa asunnon käteisellä (tai osakkeet). Syynähän on tietenkin se, että rikkaiden sijoitukset tuottavat usein enemmän kuin lainan korko on, joten rahaa ei kannata ottaa pois tienaamasta. Se, että osakkeissa on 300000 euroa ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi silti ottaa 100000 euron lainaa.

    Unohtui mainita vielä yksi asia... Noissa tilastoissa ei huomioida millään tasolla säästöjä tai sijoituksia. Jos henkilöllä on miljoona euroa osakkeissa ja satatonnia velkaa ja 50000 euron tulot, on hänen velkaantumisasteensa edelleen 200%. Ja silti hänellä on miljoona euroa milloin tahansa käytettävissä. Velkaantumisaste on siis erittäin harhauttava tilasto tässä mielessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruotsalainen-rikas kirjoitti:

Näin kesällä ja lomalla tuli vietettyä aikaa myös Suomessa ja mikään ei ole täällä muuttunut. Edelleen tv:ssä mediassa lehdissä netissä jutellaa ja väitellään asuntojen hinnoista. Siitä puhe mistä puute...

Työskentelen Tukholmassa ja Oslossa ja siellä kantaväestöön kuuluvalla minun sukupolvella ei ole asunto asiat koskaan ollut esillä. Asunnoista puhuvat vain maahanmuuttajat. Kantaväestöön kuuluvat kun ovat ostaneet asunnot lapsilleen ja lapsenlapilleen jo ajat sitten heidän ollessa vielä pieniä.

Muutenkin siellä omaisuutta on niin paljon että asunto ei omaisuutta hetkauta puoleen eikä toiseen. Suomessa tilanne on juuri päinvastoin, Suomessa ei omisteta vielä edes omaa asuntoa ja jos omistetaan on koko ja kaikki omaisuus kiinni asunnossa.

On uskomatonta huomata piten paljon Tuhkolma ja Oslo on meitä edellä, siis koulutettujen kanta-asukkaiden varallisuuden suhteen. Sanoisin että heillä oma asunto ehkä 10% -25% heidän koko omaisuudesta. Ei 100% kuten Suomessa.

Suomen tilanne vastaa minusta Oslon ja Tuhkolman maahanmuuttajien tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu