Ja taas kansa sanoo KYLLÄ

Esko H.

Eli, KYLLÄ laittomuudelle, ja ei kun valtuudet laittomuudentekijöille. Näin uusien ja toistaen tyhmyyksiään, ja näin myös historia sitten toistaa itseään. Näin saaden sitä mitä on ansainnut / tilannut. Eli samat virheet / pahat seuraamukset jatkuu ja toistuu vuodesta ja vuosikymmenistä, jopa sadoista toiseen. Seurauksella että, vinoutumiset ja vääryys / kärsimykset ja kaikenlainen kurjuus ja henkinen pahoinvointi lisääntyy kovalla vauhdilla, aiheuttaen huumaushakuisuutta, sekoilua, väkivaltaa, uskottomuutta, toistensa väärin hyväksikäyttöä, varastamista, tappamista, välinpitämättömyyttä, ilkivaltaa, siivottomuutta, ym. monenlaista tuhoamista ja turmelemista, kaupallisista lypsämisistä, ja siinä kilpailemisista vielä puhumattakaan. Joka onkin kaiken tämän takana, rahan ja vallan himoitsijoineen, jotka ovat kaiken PAHAN alku ja juuri. (Raamatun mukaan)

Joihin näillä Jumalan elämällään, teoillaan ja sanoillaankin kieltävillä Yhteisten asioiden hoitaja ehdokkailla, silloin laittomuuden tekijöillä, ei ole mitään keinoa eikä todellista haluakaan saada aikaan mitään oikeaan suuntaan muutosta. Koska siihen tarvittaisiin, ensiksi uskoa Jeesukseen Kristukseen / kaiken luojaan Isä Jumalaan, sillä Raamattuun on kirjoitettu : ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin vasta sitten, sen myötä (tai ohessa) teille kaikki muukin annetaan, ( = ikään kuin automaattisesti tulee) mitä elämässä tarvitaan”. Hyvin voinniksi, yltäkylläiseksi, elämäksi, turvalliseksi ja turvatuksi tulevaisuudeksi, joka koituisi myös lapsillemme ja tuleville sukupolville samaksi mahdollisuudeksi. Jota nyt tuhotaan valtavalla vauhdilla. Jokaisen äänestäjän / valtuuttajan valtuuttamana, näin ollen hyväksynnällä.

Tämän nykyisen väärän käytännön ja tavan mukaan toimimalla, sodimme kansalaisina toisiamme, ja myös ennen kaikkea luojaamme vastaan, tuhoamme elinmahdollisuuksiamme, ympäristöämme, ja näin myös koko ajan koko luomakuntaamme, joka on annettu meille lainaksi, viljeltäväksi ja varjeltavaksi, siitä elämän tarpeet ohessa saadaksemme. Mutta mitä olemmekaan ihmiskuntana tehneet, mihin kaikkeen olemmekaan syyllistyneet. Näistä emme selviä ilman tilintekoja luomakunnan omistajalle. Ja milläs maksatte tai korvaatte, jos ette pysty korvaamaan, niin sitten vain ikuiseen kadotukseen. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin se minkä Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa antanut, jota tässä nyt vihjeeksi tarjoan, Hänen pyhässä nimessään, Esko H.

0

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        94
        4233
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3213
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2340
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1358
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        949
      6. 136
        936
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        786
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        770
      Aihe