Oma asunto, jossa vanhemmat asuvat (sekä ärsyttävä kaveri)

Atomimalli

Tappelin kaverin kanssa oikeudestani opintotukiin, mutta juuri vastaavaa tilannetta ei löydy Kelan sivuilta eikä perusteellisen googlauksen jälkeen muualtakaan. Ei kun tiedustelemaan.

Olen 19-vuotias, ja asun perheineni kanssa suurikokoisessa kolmiossa, josta minä ja veljeni molemmat omistamme 50%. Itse katson, etten asumisjärjestelyistä huolimatta saa opintorahaa, sillä (suurituloiset) vanhemmat elelevät samassa huushollissa ja hoitavat talouden maksut. Ei hätää. Tyydyn kohtalooni valittamatta.

Kaverini on kuitenkin saanut päähänsä, että asunnon omistajuudella on väliä, ja jaksaa vängätä, että olen "idiootti", kun laitoin hakemukseen lopulta, että asun vanhempieni luona. Ja näinhän se on, vaikka toisaalta ne asuvat mun luona. Hakemuksenkin lähetin ihan vain siksi, että pälli lopettaisi jankuttamisen siitä, että mun pitäisi kokeilla hakea opintorahaa. Se on aika ärsyttävä tyyppi.

Eli, onko asunnon omistajalla mitään merkitystä opintorahan saamiseen, kun vanhempani ja yhtälailla vapaamatkustava veljeni asuvat joka tapauksessa samoissa nurkissa? Mielestäni ei, enhän asu itsenäisesti, ja eiköhän Kelassakin ihmetellä, että työtön, vasta opiskelupaikan saanut omistaa 50% kolmiosta, jonka yhtiövastike on puoli tonnia kuussa.

Joo, tarvitsen kavereita, joilla on parempaa tekemistä kuin jäkätys.

2

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viisaskaveri

      Tottakai saisit opparin täytenä, kuuntele välillä kaveriasi, ja tee uusi hakemus sen kerkeet viellä ja tuet saat takautuvasti.

    • vanhempienluona

      Sillä, kuka asunnon omistaa, ei tässä ole merkitystä. Kun asut samassa taloudessa vanhempiesi kanssa, se tarkoittaa, että asut vanhempiesi luona opintotuen myöntämisen kannalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7397
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3673
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      47
      3546
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3298
    5. 51
      2984
    6. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      52
      2900
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2799
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2474
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      191
      1854
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1541
    Aihe