Kiusataan, pyydetään alastonkuvia, kova pornokohtaus lävähtää ruutuun. Kaikkea tätä netti sisältää ja asiasta pitäisi pystyä jotenkin kertomaan älypuhelimella leikkivälle ekaluokkalaiselle lapsen ikää vastaavalla tasolla.
Tehtävä ei ole vanhemmalle helppo.
Nettipoliisin mukaan lapselle täytyy kuitenkin pystyä kertomaan internetin vaaroista asiallisesti ja kiihkottomasti sellaisella kielellä, minkä lapsi ymmärtää.
Useat vanhemmat kuitenkin pelkäävät epäsopivia ja rajuja nettisisältöjä niin paljon, että he pistävät lapsen älypuhelimesta nettiyhteyden kokonaan poikki. Forssin mukaan täyskielto ei ole ratkaisu.
Estolistat toimivat ehkä alakoululaisilla, mutta sen jälkeen pelisääntöjen sopiminen on avainasemassa.
Kuitenkin juuri älypuhelimet tekevät lapsen nettikäytön valvomisesta erityisen hankalaa. Ennen lapsi istui tietokoneen kanssa keittiön pöydän ääressä valvovan silmän alla, nyt lapsi saattaa somettaa jo alakoululaisena ja kulkea ulkosalla nettiyhteys taskussaan.
Ja vaikka omassa kodissa pelisäännöt olisi käyty läpi, säännöt saattavat olla hakusessa lapsen luokkatovereilta. Välitunnilla sitten katsotaan, kuka uskaltaa katsoa rajuja videoita.
- Alakoululainen ei mielestäni välttämättä tarvitse älypuhelinta. Soittomahdollisuus ja tekstiviestit riittävät, mutta tiedän toisaalta, että sosiaalinen paine ajaa vanhemmat hankkimaan lapselleen niitä.
Jatkuu täällä... http://www.iltalehti.fi/perhe/2014080718550341_pr.shtml
Herätys isät ja äidit! Tällaiset vaarat vaanivat lastasi netissä
4
218
Vastaukset
- tommi_j
Mitä sille sitten voi tehdä jos muiden kakarat näyttävät kavereille sopimatonta materiaalia.
Täysin samaa mieltä siitä ettei alakoululainen tarvitse älypuhelinta. Peruspuhelin on täysin riittävä.- ÄitiMinäkin
Ottaa yhteyttä sen lapsen vanhempiin joka muille sitä törkyä näyttää. Itse tein näin kun tyttäreni oli kutosluokalla ja sanoi, että luokkalaisensa tyttö näytti aikuisviihdettä puhelimestaan. Otin yhteyden tytön äitiin joka oli kovin yllättynyt. Seurauksena jäi tämän tytön älypuhelin pois käytöstä ja tilalle sai perus matkapuhelimen.
Vastuu lapsen nettikäyttäytymisestä on vanhemmilla!
- Tinder-Treffit
Ei ole ensimmäinen kerta, kun Tinder-tapaamiset päättyvät valitettavalla tavalla.
Vantaalaismies houkutteli Tinderistä löytämänsä alaikäisen tytön luokseen 500 eurolla.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709292200426782_u0.shtml- ÄitiMinäkin
Valitettava tapaus, mutta tyttö meni miehen luokse vapaaehtoisesti. Toivottavasti oppi tyttö ettei vieraisiin kannata luottaa.
Eikö jokaiselle lapselle/nuorelle tulisi vanhempien opettaa, että vieraiden mukaan ei lähdetä? Itse olen näin toiminut omieni kohdalla.
Ja kyllä vanhempi pystyy rajaamaan missä lapsi puhelimellaan surffailee, siihen on olemassa olevia sovelluksia. Niin kauan kun minä lasteni liittymät omistan niin kauan niissä tulee olemaan tällaiset sovellukset!
En ymmärrä vanhempia, jotka antavat lapsen tehdä älypuhelimillaan mitä vaan. Moni vanhempi tuntuu olevan itse niin uppoutunut siihen omaan älylaitteeseensa, että heille näemmä parempi jos lapsi pysyy paikallaan ja hiljaa sen oman älyvärkkinsä kanssa. Hei haloo, ei se älylaite sitä lasta kasvata vaan jokainen lapsi/nuori tarvitsee läsnä olevan ja välittävän vanhemman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908326Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414391Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981478- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090