Kaipaan apua masennukseen!!!

Olit vissiin hiukan päihteessä...
Toivottavasti ajatus on nyt selkeämpi. En mä nää syytä mikset vois naista "hurmata" jos käytät kohtuullisesti alkoholia oot viksu ja täysikänen voi kyllä olla viikonloppunakin asuntolassa.

Mut se miksi vastaan on se masennuspuoli. Jos OIKEESTI oot masentunut käy jutteleen jollekin (mielenterveyspoli?) ei sun tartte kavereille kertoo ja kertominen karkottaa kyllä tehokkaasti kaikki naiset ja miehet. Jos juot, juo vaan hyvällä mielellä ollessa - masentuneena älä koskaan, mikään ei oo epämiellyttävämpää ku jurrissa masennusta valittavat.

Mullon kokemusta (molemmista) ja oon huomannu parhaaks käydä keskustelemassa masennuksesta selvinpäin asiantuntijalle ja iloluontoisina päivinä kärsii vaikka maistaa vähän, eikä kaverit katoa.

Hyvää sulle

Mä en toisaalta tajua.. Sähän oot täysi-ikäinen,eihä sun tarvi enää sun vanhempien mielipiteestä välittää...! Ehkä sun kannattaisi kertoa heille masennuksestasi.. Itse sairastin masennust 3 vuotta!! Ja juominen vain pahentaa asiaa... Itse en juonut masennukseen alkoholia... Helpotin oloani viiltelemällä,joka ei ollut todellakaan näin jälkeen päin ajateltuna hyvä ratkaisu,silloin se vain oli paras ratkaisu ongelmiin,kun ei pystynyt puhua kenellekään..! Mulla kyllä oli paljon syitä tähän masennukseen.. Koko aikaa tapahtui vain kaikkea pahaa,josta ei voinut päästä yli... Elämä oli yhtä helvettiä... En pystynyt öisin edes nukkumaan.. Kävin psykiatrin juttusilla,ei sekään kyllä oikein mua osannut auttaa,kun en pystynyt avautumaan sille kokonaan,koska en luottanut ihmisiin enää tuolloin... Sain unilääkkeitä,mutta ne vain sekoitti mun pään,enkä saanut unta yhtään helpommin.. Sitten aloin saada masennuslääkkeitä,ne auttoivat,selvisin masennuksestani niiden avulla,ne piristivät... Nyt on puoli vuotta kulunut siitä,kun pääsin masennuksen yli:)...! Ja itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään... Sinun kannattaa hakea ongelmiisi apua ammattiauttajalta,ennen kuin on liian myöhäistä...! Jaksamisia:)...!

Tiedän että tuo on erittäin suuri ongelma.
Oletko puhunut tuosta vanhemmillesi? Tunteistasi?
Jännitystä elämään lisäisi se että jos vain lähtisit pois kotoa!
Tiedän miltä tuntuu kun omat kaverit ovat jo varattuja eikä heillä ole enää aikaa mihinkään muuhun.
On yksinäistä? En itse tiedä mitään muuta tuskaisempaa kuin olla yksin...kotona..masentuneena...tylsistyneenä...
Kärsin tälläkin hetkellä itse siitä ongelmasta...
Istun päivät pitkät kotona tekemättä mitään...
Itse aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä bailaamaan...etsimään seuraa...
Kyllä sitä löytyy...Kunhan ei juo liikaa että tajuaa vielä itse missä on ja mihin on ryhtynyt!!!
Juttelet mukavia kaikille.... Tuntuu hyvältä olla hyväksytty!
Joka kerta kun lähden jonnekin.. löydän aina seuraa...
Mutta silti masennus ja uupumus pukkaa tulemaan päälle...
Vaikka olen joidenkin seurassa, tunnen olevani kuitenkin yksin!

muuta pois. siinä yksinkertainen ratkaisu vanhempiesi kanssa.

joo, tuttuahan tuo masentuneisuus on. itelläkin ollut anoreksia 13 vuotiaana ja 15 vuotiaana karkasin kotoa pois ja takaisin tulin pakon sanelemana. Mulla on aina ollu masennusta vasta sillon karkureissun jälkeen porukat tajus, että mä en kestä ilman apua. Siinä meni vuosi psykologilla juostessa joka viikko, ja sain masennuslääkekuurin, mikä toi mut taas pinnalle. joka aamu ei ollutkaan enää samaa paskaa, ja toisten ihmisten asiat alkoivat kiinnostaa. masentuneena olin todella sulkeutunut. kaverit jättivät pikkuhiljaa, kun ei musta koskaan ollut uloskaan lähtemään tai edes kyselemään kuulumisia. Eli kierre oli valmis.

no lääkitys auttoi ja puolenvuoden jälkeen jätin kuurin kesken kun tunsin olevani terve nuori. sen jälkeen masennukset heittelivät puolelta toiselle. välillä kaikki oli ok, mutta pienikin ristiriita elämässä/koulussa/kotona laukaisi itsetuhon äänen sisälläni. kesällä eras kaverini teki itsemurhan ja se herätti minut hakemaan taas apua. olin koko kevään ja loman maannut päivästä toiseen omassa huoneessani televisiota katsellen. mikään ei innostanut.

Taas kuurit olleet päällä 2 kk ja maailma hymyilee. tuntui aluksi oudolta huomata, etteivät kaikki läheisesi hyljeksi(niin kuvittelin usein)ja esimerkiksi kuinka kaunis on auringonpaisteinen päivä. uusia kavereita on nyt helppo saada, elämänsyke roihuaa sisälläni.

Eli kaikille jotka tuntevat olevansa yksin,hylättyjä, rumia tai aivan mitä muuta tahansa -apu on aina tarpeen ja saatavilla!! sinä poika, puhu reilusti vanhempiesi kanssa (tai vaikka huuda ja raivoa kuin heikkopäinen) siitä ettet enää jaksaisi elää. vanhemmat ei hevin tahdo sitä uskoa, mutta kerro silti. Älä sieventele tuntemuksiasi ollenkaan. jos tuo luo ongelman niin kirjoita vaikka kirje. mutta hyvää jatkoa sinulle!!! koita jaksaa..

Sä todellakin oot jo aikuinen,eikä ole pakko mennä kotiin, paitsi jos olet vielä kovin taloudellisesti riippuvainen, opiskelijarukalle joka ei vielä ole 20 v. voi vanhempien tulot vaikuttaa. Aivan kännis ei pidä tyttöin kans örveltää, senhän ymmärtää erkkikin. Tarkkuutta hakuun, sellaiset katseita kiinnittävät ei välttämättä ole ne oikeat, vaan ne hissukana kuten sinä olevat, on niitä tytöissäkin, eikä ole edes suotuisaa kännätä rentoutuakseen...
Kun opinnot valmiit, etsit asuntoa ja työtä ja otat selvää asumistuet ja kunnan vuokra-asunnot ym. Kaikki vanhemmat ei potki p--lle jotta lähtisit pesästä, sinä voit itse levittää siipesi ja lentää.

Opiskelin Joensuussa kuusi vuotta. Kotini oli
Värtsilässä. Kävin viikonloppuna kotona ja siellä oli se sama meteli kuin aina. Isä hakkasi äitiä
ja sitä rataa. Ei se juonut. Se oli muuten hullu.

Minä luin paljon. Kävin kirjastossa ja lueskelin
kaikenlaisia romaaneja, mm. Hemingwayta, Faulkneria, Juhani Ahoa, Pentti Saarikoskea,
jne...

Sitten aikanaan tuli tytötkin kuvaan mukaan, vaikka olin ujon puoleinen. Kävin joskus seurakunnan kuorossa ja siellä ihastui yksi
tyttö minuun. Myöhemmin otin opettajaksi valmistuvan tytön vaimoksi.

Ei se elämä ollut helppoa minullakaan. Jossakin vaiheessa, kun menin armeijaan, jouduin sieltä
mielisairaalaan. Armeija-aikaa kesti kaksi
viikkoa. Karkasin Kontiorannasta tyttöystävän
luo ( juoksin sinne sukkasillani sairaalan
oloasussa, siis Joensuuhun). Se riitti Tilkkaan
ja myöhemmin olin Paiholassa.

Mutta sitten kun alusta pääsi eteenpäin, niin
elämä sujui ihan kivasti. Nyt olen ollut opettajana kolmekymmentä vuotta. Minulla on
kaksi aikuista lasta. Viime kesänä sain eturauhasen syövän selville. Mutta eteenpäin
pitää katsella. Olisi kiva jutella kanssasi.
Olen myös kirjailija. Olen julkaissut parikymmentä nuortenkirjaa.

Tsemppiä sulle vain. Ole iloinen kun olet terve.
Käy punttisalilla ja vaikka siellä seurakuntanuorissa. Siellä on hyviä tyttöjä
vaikka vaimoksi. Juominen ei ole välttämättä
hyvä asia. Ei kantsi huolestua, jos ei ravintolassa onnistu. On niitä muitakin paikkoja.

Pistä postia, jos kiinnostaa jutella.

[email protected]

Muuta pois kotoa!Ainakin nyt kun kerta valmistut ammattiin(jos opiskelit viimeistä vuotta)sinulla on paremmat työsaantimahdollisuudet ja myös varaa omaan asuntoon...Sillä aikaa älä anna vanhempiesi rajoittaa omaa elämääsi!,vaikka he eivät varmasti ainkaan omasta mielestään pahaa tarkoitakaan...Sano heille,että teet näin ja sillä sipuli(esim.jos haluat lähteä viikonloppuna ulos),sinulla on oikeus siihen.
Jos haluat antaa hyvän vaikutelman itsestäsi,älä juo aina liikaa. :)Yritä näyttää positiiviselta ja hymyile,se kerää seuraa ympärille.Ootko miettinyt tota pyörtymishommaa,jos alkoholi helpottaa..?Kannattaa varmaan pitää valillä pidempi tauko siitä.
Jos sun on vaikee mennä puhumaan asioistas lääkärille,voit soittaa johonkin mielenterveys/masennuspuhelimeen.Samalla lailla he ovat vaitiolovelvollisia...

Ihan samanlaista on minullakin. Samanlaista kotona ja muutenkin. Jos haluat ottaa yhteyttä niin vastaa tähän viestiin. Itse olen myös Joensuusta, voidaan keksiä jotain yhdessä, ihan oikeasti, lähdetään vaikka baariin tai jotain. Älä ujostele ei mua tarvii pelätä. Samanlaisia ongelmia meillä on, ratkaistaan ne yhdessä, vaikka vaikealtakin tuntuvat. Ai niin olen 19 v. jätkä Joensuusta:-)