Punkit, ampiaiset, käärmeet. Missä ne on?
Ei ole näkynyt meilläpäin vaikka viime kesänä oli riesaksi asti!
Kaikki mun inhokit siis pysyneet poissa, ihana kesä on senkin puolesta ollut:)
Helteistä on hyötyäkin:
8
83
Vastaukset
- sitroen.
Fukushima on pitänyt huolen hyönteisistä kuten piti Tsernobylkin 10 vuotta. Fukushima pitää huolen ihmisistäkin muutaman (ei kovin monen) sukupolven sisällä. Maailmanlaajuisesti. Ihmissuvun tarina loppuu tähän ellei kehity säteilynkestävää ihmisrotua, mihin en usko.
- Ei yhtään mitään
Kyllä se on no. helle, joka pistää ötökät ja nilviäiset liikenteeseen. Sanotaan paremminkin niin, että kylmän alkukesän ansiosta kaikki hyönteiset lähtivät liikkeelle normaalia myöhemmin.
Mutta itsekin olen ihmetellyt miksi öttiäiset ovat ikään kuin vähentyneet entisistä ajoista. Olipa syy saasteissa tai säissä, niin hyvää se ei tiedä luonnon tulevaisuutta ja tasapainoa ajatellen. - vaka vanha
Paarmoja on ainakin ollut ihan riittävästi. Käärmeen olen nähnyt viimeksi 10v. sitten vaikka metiköissä tulee kuljettua varmaan keskimääräistä enempi.
- maalla on mukavaa
Pirusti paarmoja, itikat on onneksi jo vähentyneet niin, että uskaltaa illallakin mennä ovesta ulos. Kärpäsiä tunkee sisälle joka rakosesta ja murkkupolku menee eteisen läpi. Ampparit on tosi kiukkusia ja niitä on paljon.
Itikoista ei tänä kesänä ole ollut haittaa, onko kuolleet sukupuuttoon.
paarmoja on ollut enemmän kun normaalisti.
Hirviä on niin vähän,tuskin tulee hirvikärpäsiä.
Kyllä hellettä viikon sietää, mutta kuukausi on liikaa. Nyt ei haittaa tuuli käy.- igorfrdre
Ampiaisia kyllä näkyy mutta kesällä ei juuri kimalaisia ollut. Hyttysiä riitti omiksi tarpeiksi.
- Havannoistija
Hirvikärpäsiä ei näkynyt metsässä.
Mutta sain silti 3-4 punkkipuremaa, niistä kaksi löysin nymfin ihostani.
Paarmoja ja hyttysiä kohtuullisesti.
Perhosia kai vähemmän.
Sudenkorentoja taas valtavasti.
Ampiaisia, herhiläisiä yms. pörri kohtuullisesti.
Runsaasti erilaisia muurahaisia ahkerina,
sainkin tuta niiden pihtipuremaa. Ampiaisia on kyllä näkynyt ihan muille jakaa helteiden aikaan.
Hyttysiä en ole nähnyt / kuullut / tuntenut tänä kesänä juurikaan.
Mutta yksi juttu minkähuomasin että koppiksetkin on todella vähentyneet. Yhden ison näin kun istuin rappusilla ennen niitäkin oli paljon.
Kukkakärpäsiä kyllä on käynyt iholla mettä imemässä.
Ja sudenkorentoja näkyy ihan normaalimäärä täällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03740- 433331
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv563057Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv342928- 162878
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452710- 442360
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h382252- 422115
- 451899