Aina sama juttu

Kokemuksen vakaalla rintaäänellä todistan, että tämä
http://www.iltalehti.fi/nainen/2014080818553534_na.shtml
on pelkkää asiaa. Turha siihen on Suomipojan tulla ällistelemään, kun Suominainen ulkomaalaisen miehen näkee. Hän lentää heti hämmästyksestä selällen ja ottaa jaon kahteen.
Niin nyt kuin aina ennenkin.
6100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan järkeenkäypää. Onko kysytty vertailukelpoisilta suomalaisilta miehiltä saavatko he naisen (ja joutuvatko innokkaimpia torjumaan) joka kerta kun liikkeelle hieman sillä mielellä lähtevät?

Ulkomaalaisilla on puolellaan se etu, että heidän kanssaan voi - tai he voivat - päästä helposti juttusille esim. kysymällä jotain ja juttua myös riittää niin pitkään että ehditään kiinnostua puolin ja toisin. Neuvotaan, opastetaan, kerrotaan omasta maasta ja sen tavoista, nauretaan ja ihmetellään yhdessä ja siinä syntyy kuin itsestään 'yhteys'.

Suomalaismiehille suomalaisen naisen sukupuolten väliseen kanssakäymiseenkin kuuluva itsenäisyys ja tasa-arvoisuus ei ole mikään ihmettelyn aihe vaan itsestäänselvyys. Sitä ei siis ole tarvetta urakalla ja kiireellä pyrkiä 'hyödyntämään', ei ole aikarajaa eikä naisten loppumista tai seksikielteistä käyttäytymistä odotettavissa.

Äänestä

Suomimiehen on turha toivoa seuraa suominaisesta, koska hän puhuu kieltä mitä suominainen ymmärtää. Ulkomaalaisen kanssa keskustelu on mukavampaa kun vain luulee ymmärtäneensä.

Äänestä

"Suomityttö, minä rakasta sinu". Ja suomityttö on niin typerä, että uskoo olevansa ainutlaatuinen ja retkahtaa heti.

Äänestä

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin, tai ulkomaalaisiin.
Rentuista en tiedä, mutta ihminen kai ulkomaalainenkin on.
Tutkimattomat ovat rakkauden tiet.

Moni tie vie harhaan, yhtä moni ruusutarhaan.

Äänestä

Vähän aikaa sitten puhuimme puolisoni kanssa juuri tästä samasta aiheesta. Ei suominainen rakastu nykyisin enää niin helposti ulkomaalaisiin kuin ennen. Suomut on jo karisseet silmistä siitä kuvitelmasta, että ulkomaalaiset olisivat jotenkin parempia.
Renttuja löytyy kyllä niin suomi kuin muualtakin tulleista miehistä.

Pidän suomalaisesta, rehellisestä miehestä. On heitäkin, näitä viisaita suomalaisia miehiä.

Älkääs nyt suomipojat valittako! Kyllä tytöt teistä tykkää!

Äänestä
  • Kun näkis vaan...
    Alkaa jo usko hiipumaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aina sama juttu kirjoitti:

Kokemuksen vakaalla rintaäänellä todistan, että tämä
http://www.iltalehti.fi/nainen/2014080818553534_na.shtml
on pelkkää asiaa. Turha siihen on Suomipojan tulla ällistelemään, kun Suominainen ulkomaalaisen miehen näkee. Hän lentää heti hämmästyksestä selällen ja ottaa jaon kahteen.
Niin nyt kuin aina ennenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu