Heinolassa tarvitaan ammattitaitoista ja pätevää henkilöstöä. Uusi organisaatiomuutos tapahtuu, jos seitsemän uuden johtotason henkilön osaaminen ja ammattitaito otetaan kaupungin käyttöön ja ohijohtaminen lopeteaan. Edellinen organisaatiomuutos tehtiin pika-pikaa ennen nykyisen kaupunginjohtajan valintaa, kun "pöytä putsattiin" ja "koneisto rasvattiin" palkitsemalla korotetuilla hankintaoikeuksilla uusiksi pikkupomoiksi ylennettyjä.
Valtuustoa vietiin kuin "pässiä sarvista" kaupunginjohtajan ja valtuuston erottamiseksi ja sen jälkeen Heinolan väkiluku on vähentynyt ja sekamelska jatkunut. Toivottavasti nyt jotain tapahtuisi, ja uusien viranhaltijoiden annettaisiin hoitaa työnsä OHIJOHTAMATTA.
1. Uudeksi HENKILÖSTÖJOHTAJAKSI esitetään psykologi Pirjo Mannista. Valintakriteeritä lievennettiin kunnallishallinnon tutemuksen osalta. Toivottavasti ei kuitenkaan KUNTALAIN tietämyksen osalta. Varaehdokasta ei esitetä valtuustolle. Valtuutetut saavat ehdottaa jompaa kumpaa. Ai niin, kun kumpaa ei ehdoteta, kun varehdokasta ei ole. Saavatko valtuutetut ehdottaa ketä vain jotta ehdokasasttelu onnistuisi.
2. Uuden ELINKEINOJOHTAJAN virka laitetaan hakuun syyskuun aikana. Valituksi tullee uusi johtaja, ellei entistä valita.
3. Uusi VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTISIHTEERI on valittu. Fil. maist. Sami Seljansaari aloittanee valituksen selvittyä.
4. Uudeksi LAKIMIEHEKSI ei ensi hakukierroksella löytynyt sopivaa. Toisen hakukierroksen jälkeen 15 hakemusta, joten eiköhön sopiva löytyne, totesi hallinto- ja kehitysjohtaja paikallislehdessä. Toivottavasti löytyy, ei vain sopiva vaan myös osaava ja pätevä.
5. Uusi KAAVOITUSJOHTAJA Marko Luukkonen aloitti toukokuussa väliaikaisena, koska valinnasta on valitettu.
6. Uusi KOULUTUSJOHTAJA aloitti 20. Heinäkuuta.
7. Uusi TYÖLLISYYSKOORDINAATTORI aloittaa syyskuussa.
Seitsemän uutta virkaa voivat olla uuden lupaus Heinolan tulevaisuudelle ja kaupungin menetetylle maineelle. Aika näyttää, miten uusien ammattilaisten annetaan virkaansa hoitaa, vai jatkuuko entinen meno ja meininki.
Valtuustoa vietiin kuin "pässiä sarvista" kaupunginjohtajan ja valtuuston erottamiseksi ja sen jälkeen Heinolan väkiluku on vähentynyt ja sekamelska jatkunut. Toivottavasti nyt jotain tapahtuisi, ja uusien viranhaltijoiden annettaisiin hoitaa työnsä OHIJOHTAMATTA.
1. Uudeksi HENKILÖSTÖJOHTAJAKSI esitetään psykologi Pirjo Mannista. Valintakriteeritä lievennettiin kunnallishallinnon tutemuksen osalta. Toivottavasti ei kuitenkaan KUNTALAIN tietämyksen osalta. Varaehdokasta ei esitetä valtuustolle. Valtuutetut saavat ehdottaa jompaa kumpaa. Ai niin, kun kumpaa ei ehdoteta, kun varehdokasta ei ole. Saavatko valtuutetut ehdottaa ketä vain jotta ehdokasasttelu onnistuisi.
2. Uuden ELINKEINOJOHTAJAN virka laitetaan hakuun syyskuun aikana. Valituksi tullee uusi johtaja, ellei entistä valita.
3. Uusi VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTISIHTEERI on valittu. Fil. maist. Sami Seljansaari aloittanee valituksen selvittyä.
4. Uudeksi LAKIMIEHEKSI ei ensi hakukierroksella löytynyt sopivaa. Toisen hakukierroksen jälkeen 15 hakemusta, joten eiköhön sopiva löytyne, totesi hallinto- ja kehitysjohtaja paikallislehdessä. Toivottavasti löytyy, ei vain sopiva vaan myös osaava ja pätevä.
5. Uusi KAAVOITUSJOHTAJA Marko Luukkonen aloitti toukokuussa väliaikaisena, koska valinnasta on valitettu.
6. Uusi KOULUTUSJOHTAJA aloitti 20. Heinäkuuta.
7. Uusi TYÖLLISYYSKOORDINAATTORI aloittaa syyskuussa.
Seitsemän uutta virkaa voivat olla uuden lupaus Heinolan tulevaisuudelle ja kaupungin menetetylle maineelle. Aika näyttää, miten uusien ammattilaisten annetaan virkaansa hoitaa, vai jatkuuko entinen meno ja meininki.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kulttuuritoimi on pahasti retuperällä. Uusi kulttuuritoimenjohtaja pitäisi valita pika-pikaa, jotta Heinolan matkailijat tulisivat kulttuurikaupunki Heinolaan ympäri vuoden ja voisivat tutustua heinolalaisiin nähtävyyksiin ja kulttuuriin.
AI, no mitä tekee meidän uusi kaupunginjohtaja.
Kuntalaki ja Heinolan johto- ja hallintosääntö määrittävät kaupunginjohtajan tehtäviä. Netistä löytyy kaupunginjohtajasopimus, jossa tehtävät.
Valtuusto on lisäksi vahvistanut tavoitteita ja painopistealueita:
-henkilöorganisaation johtaminen ja vastuu palvelutuotannon toimivuudesta
- talouden hallinta
-elinkeinotoiminnan kehittäminen
- edunvalvonta ja hyvien suhteiden edistäminen valtiovaltaan, mediaan ja elinkeinoelämään.
Edunvalvonta tarkoittanee Heinolan kaupugin edun valvomista. Jolloin siihen kuuluisi heinolalaisten hyvinvointi, hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut ... ei siis Suomen toiseksi huonoimmat, kuten ennen Teittisen tuloa. Jos katsotaan uusia virkamiehiä, niin kyllä heidän palkkaamisensa palvelee heinolalaisia, jotta kaupunginjohtaja onnistuisi tärkeässä työssään. Jos kaupunginjohtajan tehtävät kiinnostavat kuntalain osalta, googlaa netistä kuntalaki ja sieltä ao. kohta.
Toki myös Teittisen johtajasopimuksesta löytyy 25 pykälä, eli erottaminen epäluottamuksesta ja sopimuksen mukaan Teittisen tulisi itse irtisanoutua saadakseen irtisanomiskorvauksen ja tunnustaa julkisesti olevansa epäluotettava. Kuntalakiin olisi kiireesti saatava pykälä, jotta myös kunnanjohtajilla olisi irtisanomissuoja, jos valtapeliä ryhdytään Heinolan tapaan käymään.
Miten nämä edelliset kaupunginjohtajat ovat pärjänneet ilman näitä. Uusia virkamiehiä.
Minua kyllä pikkuisen alkoi hymyilyttämään toi: "edunvalvonta" .. heinolalaisten hyvinvointi, hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut"
Ehkäpä se todellakin pitää nähdä sosiaalietujen parantumisena, ainakin joillain, kun rekrytään lisää väkeä, muutama saa työpaikan Heinolassa.
Huonosti ovat edelliset kaupunginjohtajat pärjänneet Heinolassa. Kaupunginjohtajien kaltoinkohtelusta on kirjoitettu jopa Helsingin Sanomissa. Kaupunginjohtaja Komonen, kaupunginjohtaja Rinnevaaran edeltäjä, ennusti että seuraajansakin tulee saamaan kovan kohtelun ja niin kävikin.
Epävarmat tai epäpätevät liittoutuivat ja niin sai kaupungin tarvitsema muutosjohtaja lähteä, jotta mitään muutosta ei tehtäisi. Heinolan tarvitsemaa organisaatiomuutosta rakennemuutoksen ja suurtyöttömyyden jälkeen ei tehty. Kun muutosjohtaja Rinnevaara saatiin erotettua tehtiin pikainen organisaatiomuutos, täydellinen ankka, joka vain lisäsi henkilöstömenoja mutta viranhaltijoiden pätevyyttä tai virkojen vaatimuksia ei arvioitu. Tätä sanottiin koneiston rasvaukseksi.
Koneiston rasvauksen vai minkä seurausta lienee Heinolan väkiluvun nopea lasku ja työttömyyslukujen nousu. Veroprosentti on Suomen suurimpia mutta palvelut heikoimmasta päästä. Siispä tarvitaan palvelurakenteen uudistus, joka voidaan tehdä kun saadaan pätevät ja osaavat viranhaltijat työskentelemään yhteisen päämäärän eli Heinolan itsenäisyyden hyväksi, ei siis oman etunsa eteen.
Jokaiseen uuteen virkaan on toivottavasti valittu tai valitaan osaava ammattilainen, joka ylpeänä ammattitaidostaan käyttää sitä viranhoidossa. Heinolassa on myös toisenlaisia virkamiehiä, joille olisi pitänyt antaa huomautus vironhoidossaan tekemistään virheistä. Onko annettu?
Heinola pelastettiin saatiin Rinnevaara ulos! Hyvä juttu.
No niin, mikä pelastettiin, ei ainakaan Heinola.
Millä lailla tämä Pöllöpäiden kaupunki on pelastunut? Antaa tulla sitä selitystä nyt. Meininki sama edelleen ja nykyinen kaupunginjohtaja ei ole vielä "karvojaan" näyttänyt jos niitä onkaan.
Toivottavasti päivittävät kirjaston lehtiluukut kohdillensa. On kuin eduskunnassa jaa ei tyhjää ja etenkin POISSA!
Näin pieni kaupunki ei tarvitse 5-7 isopalkkaista uutta virkaa kun muut kaupungit samaan aikaan yhdistävät ja vähentävät virkoja kuntatalouden kiristyessä.
Ainakin juristin palkkaaminen on ok, ammattivalittajat Seppä&Laitinen työllistävät järjenvastaisilla kiusantekovalituksillaan.
Tosin kaikki valituksensa kaksikko on toistaiseksikin hävinnyt. Sama jatkuu !
Hallinto ja kehitysjohtajaksi olisi pitänyt valita lakimies
Mietipä nyt neropatti, " rajatuomarin" kirjoitat että ammattivalittajat, (joka tosin ei ole ammatti) työllistävät valituksillaan.
Eikö nämä meidän virkamiehet tee, ja painoarvo sanalle, tee, mitään muita päätöksiä kuin ne joista joutuvat valittamaan, siis nämä kiusantekovalittajat ! ! !
Ei varmaankaan ole kovin helppo pärjätä yksittäisen ihmisen suurta koneistoa vastaan, mutta hyvä kuitenkin,että joku kyseenalaistaa viranhaltijoiden päätöksiä.
Ehkäpä huomaat omalta kohdaltasi, jos joskus joudut väärinymmärretyksi. Jota en tietenkään kenellekään toivo.
Mielestäni on hyvä, että on ihmisiä jotka puuttuu tehtyihin päätöksiin.
Jos viranhaltijat ovat fiksuja, varmaan ymmärtävät myös sen, että kritiikkiä on hyvä olla olemassa.
Seuraus: ollaan huolellisempia, kehitetään itseä, selvitetään taustoja, päivitetään tietoja, löytyy uusia toimintatapoja jne.
Minä en ainakaan hyväksy kaikkia niitä päätöksiä mitä politikot/virkamiehet ovat tehneet, mutta mitä minä voin. Joo, vaalit on tulossa, ja ääneni annan varmuudella Hannelen kaltaiselle, puurtajalle...
Valitukset, joita Seppä ja Laitinen puuhastelevat ovat vain kiusantekovalituksia.
Heinolan miehen valitus Rinnevaaran valinnasta meni komeasti läpi ja päästiin Rinnevaarasta eroon.
Heinola pelastui.
Kuka tämän Rinnevaara sotkun aiheutti? Hannele Rämö munasi valtuuston kokouksessa ollessaan puheenjohtajana. Onni onnettomuudessa.
Minä en äänestä enää koskaan Hannele Rämöä. Hänellä ei ole pätevyyttä. Mutta ahkera hän tosin voi olla! Mutta sutta on tullut paljon kunnallispolitiikassa. Ammatissaan hän voi pärjätä ?
Muista nimimerkki: " näin on totuus" se on vain sinun mielipiteesi.
Näin on totuus, voi ollakkin.?
-Rämöstä ei ole vaativiin tehtäviin.
-Sietokyky / vastuun kanto, ei kestävyyttä.
-Luopumis kynnys matala.
Oletko hyväkin tuttu Rämölle kun antelet varmoja lausuntoja pitkän linjan politikosta?
Vaihtuvuutta saa tulla mutta sinä taidat saada vaan äänestää kuten me useat muutkin.
AI että Hannele Rämö on pitkänlinjan Politiikko, haloo! Neljäs valtuustokausi alkoi, aika kokematon, mutta sai nopeasti valtaa, joka suli käsistä, aivan omien hölmöilyjen takia. Paluuta huipulle ei ole. Sama koskee Hannelen sanzo pansoa ulmasta.
Täällä puhuttiin painostamisesta ja savustamisestakin kaiketi. KUkas muuten sitä Komosta kiusasi, eikös hänkin joutunut aikamoisen pompotuksen kohteeksi. Selvityksiä selvitysten perään. Kukas niitä teetti! Siksi hän tokaisi (Hannu), ettei tule olermaan helppoa. Mutta KH:han siinä muuttui ja komento siellä. Kyllä valtuustosotku Rinnevaaran valinnassa oli pj:n tekemä ja onneksi näin, ei päästä ketään syytöntä syyttää. Siksi virkavaali kaatui hallintotuomioistuimessakin komeasti. Aivan turha syytellä Heinola sekamelskasta, jota taitaa olla nyt nykyisellä kh:n kokoonpanolla vähemmän jos lainkaan. Heinolassa valitetaan vaikka mistä. Nippeleistä. No "se kuuluu temokratiaan" . Koettakaa nyt kerätä kannuksia tulevia vaaleja varten. Mutta sellaisessa suossa osa on, ettei pirukaan auta.
Taidat olla näköalaton tyyppi.
Kerran epäonnistunut ei tarkoita että aina epäonnistuu, vai käykö itsellesi niin?
Valtuston kokous, jolla Rinnevaaran valitus kumottiin, on puheenjohtajan toimien osalta kuin veteen piirretty viva. Jos puheenjohtaja sanoi, ennen nuijan pöytään lyöntiä ja sanaa: Äänesys alkaa,. vaikka näin: Kaikkia ei saa äänestää, päätöksen kumoaminen oli oikein. Jos hän sanoi sen jälkeen, kun oli sanonut: Äänestys alkaa ja kopautti nuijalla pöytään, kumoaminen oli väärin. Se lausuma oli epävirallista kokousasioiden ulkopuolista, ei äänestysehdotukseen kuuluvaa. Mutta saipa R.H. tahtonsa läpi ja voi hoitaa tyttönsä työpaikkaa kaupngin viidakossa.