onko sinulla kaksoiskansalaisuus?

passi x2

Ajattelin aloittaa pienen gallupin aiheesta.

Onko sinulla Suomen ja jonkun muun maan kansalaisuus? Jos haluat, voit kertoa myös taustaa eli kuinka monen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen rupesit hakemaan, kauan siihen meni jne.

Itselläni on kaksoiskansalaisuus. Hain asuinmaani kansalaisuutta 20 vuotta siellä vietetyn vuoden jälkeen.

4

352

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulkkis2014

      Ei ole vielä, mutta hakusessa on toisen maan kansalaisuus. Sen hakeminen on helpompaa kuin oleskeluluvan uusiminen.

    • Putous

      On ja hain sitä kahdeksan vuoden asumisen jälkeen, jotta pääsen asuinmaassani virkasuhteeseen. Jostain syystä sitä on tuntenut sen toisen passin myötä itsensä täysivaltaiseksi "jäseneksi" täällä.

    • 2-kansalainen

      Hankin toisen maan kansalaisuuden (Ruotsi) vasta asuttuani melkein 40 vuotta maassa. Mietin pitkään.
      Olen kuitenkin asunut Ruotsissa pitempään kuin Suomessa, joten ajattelin että on reiluinta olla myös Ruotsin kansalainen.
      Suomen kansalainen olen loppuikäni ja tunnen itseni suomalaiseksi.

      Toisaalta on "haaste" olla myös ruotsalainen.
      Haen seuraavaksi Ruotsin passin, on halvempikin vähän. Vaikka ei se mitään haittaa jos maksaa vähän enemmän Suomessa.
      Ehkä haen seuraavalla kerralla Suomen passin.
      Vaihtelu virkistää.

      Suomesta sain paljon fiksumman työeläkekortin, sitä näytän matkustellessa.
      Ruotsista sain vain paperiin kopioituna todistuksen.

    • x 2 °

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      117
      986
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe