Menkkakivut

Moikka. Mulla on ollu menkat 3 vuotta ja nyt tänä kesänä olen huomannut että olen alkanut kärsiä menkkakivuista. Panadol on aina auttanut mutta tänään se ei auttanut ja nyt kärsin vilunväreistä ja välillä kylmähiestä koko ajan, alavatsaan koskee ja olo on rauhaton. Väsyttää ja tuntuu ettei pysty tekemään mitään. Tekis mieli nukkua, mutta rauhattomuuden takia en kestä olla paikoillaan ja on samaan aikaan kylmä ja kuuma, melkein jopa hiki etten jaksa edes kävellä ulkona.
Haluaisin tietää onko ihan normaalia että menkkakivut tulee joskus 3vuotta menkkojen alettua? Ja voiko ne kivut lähteä pois ja tulla joskus vuoden päästä taas? Ja minkälainen liikunta lisäisi kohdun seutumilla verenkiertoa? Kävely nyt varmaankin?
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On ihan normaalia, että kivut tulee myöhemmin ja välillä pysyvät pois. Ainakin itselläni joka kuukausi on erilainen kipujen suhteen, välillä koskee ja välillä ne vain alkaa mnkäänlaista kipua tuntematta. Se vaihtelee läpi elämän eikä kuukautiset ole aina samanlaiset.
Itselläni auttaa parhaiten ibumax ja se, että pyrin rentouttamaan vatsan seudun lihakset, mutta liikunnastakin on apua. Joillakin auttaa jopa kylmägeeli, itse en ole siitä apua saanut. Myös "lämpöhoitoa" voi kokeilla.

Äänestä
  • Kannattaa kokeilla nuo särkylääkkeetkin läpi, sillä toisilla auttaa vain burana ja toisilla ei. Eli olemme jokainen yksilöitä ja se on juttu pitää löytää.

    Äänestä

Parhaiten auttaa ibuprofeiini esim. burana annoksella 400-800 mg riippuen iästäsi. Muut kannattaa unohtaa.

Ota lääke ajoissa, niin kipu ei ylly pahaksi.

Kevyt liikunta voi vähentää kipua.

Mulla oli jo 12v alkaen hirveät kivut.

Enään ei ole kun kohtu poistettiin.

Äänestä
  • mulla on panadol 500mg auttanu yleensä mutta tänään ei auttanut. Lopulta kävin sitteb lepäämään sohvalle ja se auttoi kipuun.

    kiitoksia teille. Näistä neuvoista ja vastauksista muutenkin on kyllä apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärsimystä!!! kirjoitti:

Moikka. Mulla on ollu menkat 3 vuotta ja nyt tänä kesänä olen huomannut että olen alkanut kärsiä menkkakivuista. Panadol on aina auttanut mutta tänään se ei auttanut ja nyt kärsin vilunväreistä ja välillä kylmähiestä koko ajan, alavatsaan koskee ja olo on rauhaton. Väsyttää ja tuntuu ettei pysty tekemään mitään. Tekis mieli nukkua, mutta rauhattomuuden takia en kestä olla paikoillaan ja on samaan aikaan kylmä ja kuuma, melkein jopa hiki etten jaksa edes kävellä ulkona.
Haluaisin tietää onko ihan normaalia että menkkakivut tulee joskus 3vuotta menkkojen alettua? Ja voiko ne kivut lähteä pois ja tulla joskus vuoden päästä taas? Ja minkälainen liikunta lisäisi kohdun seutumilla verenkiertoa? Kävely nyt varmaankin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu