Adotio kaduttaa?

Joskus väsyn omien lasten kanssa ja mietin,että pitikö niitä rustata ja tulee mieleen,että uskaltaako adoptoidun lapsen äiti ikinä päästää mieleensä saati sanoa,että voi kun oisin jättänyt tämän väliin...

nimetönnä kirjoitti:

Joskus väsyn omien lasten kanssa ja mietin,että pitikö niitä rustata ja tulee mieleen,että uskaltaako adoptoidun lapsen äiti ikinä päästää mieleensä saati sanoa,että voi kun oisin jättänyt tämän väliin...

Lue lisää

Olen äiti monella tavalla, sekä avioliittoni kautta että sijaisvanhempana. Ja voin sanoa, että kyllä tällainen ei-biologinen mutta ihan täyspäinen tavallinen äiti uskaltaa ja joutuu tuntemaan kaikkia ihan samoja tunteita kuin biologinenkin. Siis kun on tosi rankaa ja vaikeeta ja ihan katkiväsynyt lapsiinsa, kyllä mielessä käy, että 'voi kun akonkakualle menisivät' - hetkeksi. Siis aivan kuten bio-äitikin, väsymyksen hetkellä voi toivoa, että voi kun olisin ihan issekseni. Mutta ei se tarkoita, että hetkeäkään miettisin, että lapsisita luopuisin tms. En usko, että bio-äitikään väsymyksensä hetkelläkään miettii lapsista luopumista, saattaa vaan hirtehishumoristisesti toivoa, että voi kun ois jäänyt tekemättä. Ja sekin toive vain hetkeksi vilahtaa... kunnes kuratassu-rähmäkäpälät taas tulee äitiä rutistamaan.... ;D

no nuo on huhupuheita, mutta jenkkilässä on toki aivan erilainen adoptiosysteemi kuin meillä. Ei taideta ihan yhtä hyvin vanhempia valmentaa kuin täällä. Ja jos tuo on totta, niin aivan hirvittävää.
Itse en ole kyllä kertaakaan katunut, vaikka vaikeita päiviä ja hetkiä on ollut. Juuri nyt meillä käydään suht intensiivistä(eli kun yhtä kielletty on kokeillut niin heti perään seuraavaa jne.) uhmaa läpi ja täytyy sanoa, että monesti olen aivan puhki ja tosi kiukkuinen. Ei silti kaduta pätkääkään, kyllähän sen tiesi, ettei lasten kanssa aina kovin helppoa ole. Tiedän kuitenkin, että nyt kaikesta vaativuudesta ja raskaudesta huolimatta, että elämme elämämme rikkainta aikaa. Rauhallisina hetkinä sitä sitten ylitse pursuavasti sitä rakkautta lapseen lappaa. Sitä kun niin paljon rakastaa, että se on näytettävä ja sanottava niin monella tapaa...vaikka vain puolituntia sitten olisi voinut kyseisen tenavan laittaa hattuhyllylle jäähylle ;)