SSML: Kuluttajavirasto ulkoistaa vanhempien vastuun
Suomen Suoramarkkinointiliitto ry katsoo Kuluttajaviraston viimeaikaisten toimien olevan vailla oikeaa suuntaa. SSML:n mielestä virasto on yksipuolisella ja mustavalkoisella näkemyksellään viemässä nuorten vanhemmilta heille luonnollisesti kuuluvaa roolia. SSML katsoo viranomaisten jopa edistävän isoveli valvoo -tyyppisten ajattelumallien kehittymistä.
Kuluttajavirasto väitti maanantaina tv:n mobiilipelien rikkovan lakia. Niissä käytetään hyväksi sitä, ettei lapsi pysty kunnolla ymmärtämään pelaamisen kustannuksia, virasto arvioi.
- Kännykkää käyttävien nuorten vanhempana tiedän tarkkaan, mihin mennä, jos perheen nuorten mobiilikäytössä ilmenee ongelmia. Menen peilin eteen ja katson siihen tarkkaan, ja sen jälkeen heti nuorten juttusille. Vanhempana annan kännykän nuorten käyttöön ja meidän vanhempien vastuulla on sopia ja keskustella pelisäännöt nuorten kanssa ja ottaa käyttöön tätä tukevia lisäpalveluita. Aivan kuten muidenkin välineiden ja asioiden kanssa, sanoo SSML:n toimitusjohtaja Jari Perko.
Perko on tuohtunut siitä, että viranomaiset tiedottavat syyttävästi ja suurieleisesti tietyn sektorin palveluiden olevan laittomia. - Tällaiset yleisväitteet ovat erittäin kovia eivätkä ne todellakaan edistä tasapainoisen toimintaympäristön ja yhteistyön kehittymistä.
Suomessa keskustellaan tällä hetkellä paljon ihmisen ja perheen oman vastuun toteuttamisen edistämisestä sekä vastuuseen kasvattamisesta ja kannustamisesta. SSML korostaa alaikäisten erityistä huomioon ottamista mutta katsoo, että viranomaisten mustavalkoinen suhtautuminen ei tue rakentavaa kokonaisuutta vaan ohjaa pikemminkin luopumaan ihmisen omasta vastuusta valvovan järjestelmän suuntaan.
SSML:n mielestä vastuullinen kuluttamisen korostaminen ja edistäminen eivät Suomessa näy riittävästi viranomaisten toiminnassa. Muun muassa tuoreessa Kuluttajapoliittisessa ohjelmassa (vuosille 2004-2007) vastuullinen kuluttaminen ei kuulu kuluttajapolitiikan painopistealueisiin, liitto huomauttaa.
Lähde: ITviikko.fi

Vastaukset 1
Vanhimmat
asiaahan vois miettiä vaikkapa siltä kannalta, että antaisin muksulleni luottokortin käyttöön ilman sovittuja pelisääntöjä ja rajoituksia.
Kyllä kukkaro olisi kovilla ;)