Ah..tuolla koneeni uumenissa, kovalevyllä on Fantasia kirjan alku. Siellä se on kohta vuoden päivät maannut, koskemattomana ja unohdettuna.
Eräs päivä avasin koneen (jota en nykyään käytä pahemmin, kun ei siinä nettiä ole) ja lukaisin tarinani, jonka olin kokonaan unohtanut. Yllätyin, kun se tempaisikin minut mukaansa ja sitten loppui, tylysti, tuosta vaan.
Tarina on vainonnut minua siitä asti kun sitä aloin ykskaks kirjoittamaan. Se ei jätä rauhaan, mutta ei ole aikaa eikä resursseja sen kimppuun enkä edes tiedä miten menisin eteenpäin! Se on niin tajuttoman hidasta ja uuvuttavaa puuhaa. Tuntuu, että tarvitsisi ihan oman sopen, mihin sulkeutua tarinan kanssa, koska kun alan kirjoittamaan sitä, alan myös elämää tarinaa pääni sisässä.
Tmä eläminen aiheuttaa myös ongelmia, sillä en voi "suunnitella" tarinaa, sillä se ei pidä, enkä osaakkaan mennä eteenpäin, kun pitäisi olla valmis viiva mitä seurata. Se ei toimi, sillä henkilöt ja tapahtumat ikään kuin alkavat itsenäisesti toimimaan pääni sisässä ja minä vaan naputtelen sitä mukaan, kun ajatukseni vievät minua eteenpäin. Luonnollisesti sormeni eivät edes ole niin nopeita ja en aina löydä sopivaa tapaa ilmaista tai kirjoittaa tapahtuvia asioita, dialogeja tai juutun johonkin enkä pääse eteenpäin. Kaikki mitä kirjoitan tuntuu tyhmältä ja huomaan kirjoittavani ja poistavani asioita yhä uudelleen ja uudelleen, olematta silti tyytyväinen tekstiin.
Tiedän, että oikeasti minun pitäisi vaan kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa, eikä jäädä lukemaan ja lukea ja muokata kirjoitukseni vasta sitten, kun olen koko tarinan itsestäni ulos kirjoittanut. Mutta AINA, ihan aina, teen sen virheen, että alan parin sivun kirjoituksen jälkeen lukemaan ja arvoimaan tekstiä, joka ei tietenkään voi viellä olla valmis! Ja kun en ole tyytyväinen, niin turhaudun ja joudun jättämään koko homman. Kunnes taas jonkin ajan päästä käyn lukemassa ja huomaankin, että teksti on ihan ok. Pientä hiontaa vain tarvitsee.
Onko teitä muita? Joilla pää vilisee ideoita, tarinoita ja joilla on halu kirjoittaa, mutta se urakka on niin raskas ja vaikea, että tyytyy vain potemaan luomisen tuskaa, luomatta mitään ja yrittäen päästä eroon tarinasta, joka iltaisin palaa sängyssä ahdistelemaan ja elämään pään sisälle, mutta ei jaksa nousta ja ryhtyä kirjoittamaan...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjauduimpa sitten palveluun...jostain kumman syystä;) ja piti se tähän aloitukseenikin ilmoittaa..viellä jostain kummemmasta syystä;)
Vinkki: koeta kirjoittaa lyhempiä tekstejä, vaikka novelleja, kunnes pääset kirjoittamisen alkuun. Kirjoita monia pieniä osakokonaisuuksia tuosta suuresta saagastasi, älä yritäkään haukata koko palaa kerralla.
Monet kirjoittajat pilaavat tekstinsä kirjoittamalla sen yhä uudelleen, hiomalla särmät pois, kunnes lopputulos on muodoton ja persoonaton möykky.
Myöskin liika itsekritiikki on tosiaan pahasta. Yritä ensin kirjoittaa pieniä kokonaisuuksia, esim. lukuja, joita sen jälkeen voit työstää ja ehkä yrittää yhdistelläkin.
Tsemppiä! Kirjoittaminen on haastava - ja juuri siksi niin antoisa - harrastus. :)
Heps!
Kiitosta vaan ehdotuksesta, kävi itselläkin mielessä ja kun luin sen vielä tästä niin ajattelin, että sehän on mainio idea. Näin voin sittem jokaisen luvun kirjoittaa "omana pienenä kirjana" ja tarinan sitominen yhteen jouhevasti jätetään loppuun, siihen, missä aletaan myös hiomaan kirjoitettua tekstiä ja oikomaan epäkohtia.
Alkua olen kirjoittanut vasta yhdeksän sivua. Pieni määrä siihen nähden, että sivuja tulee varmasti yli kaksisataa. Mutta näin, kun lohkon, niin ei tarvitse lähteä miettimään niitä juonen käänteitä (mitä en muutoinkaa tee) tai ihmetellä mihin se kirja menee. Myöskään ei ole niin kuluttavaa, kun keskittyy vaan siihen lukuun ja sen tapahtumiin ja ikään kuin unohtaa "muun" kirjasta siksi aikaa.
Toivottavasti saisin siis nyt vuodessa paljon enemmän kuin seuraavat 9 sivua kirjoitettua;) ja kun tuon lohkomis periaatteen päätin toteuttaa, niin yhdessä illassa tekstiä tuli yli sivun lyhyessä ajassa, kun ei tarvinnut tuskailla, että miten tämä menee kokonaisuuteen ja miten jatkan sitten ja sitten.
Päätin vain, että kirjoitan nyt tämän ja aloitan sitten uudestaan, seuraavalla luvulla;) ja ideoitakin alkoi heti pursuamaan seuraavan kohdan alkuun:)
Siis kiitos viellä kerran.
Tosin..tekstini oli niin tylsää, että veljeni ei jaksanut lukea sitä loppuun;) joten taidan olla sitten narsistinen ja ainoastaan itseni oma fani;DDDD