Olin ottaa koiran itselleni kerrostaloon, mutta onneksi! kasvattaja sanoi ettei anna kerrostaloon. Nyt kun tarkemmin mietin, niin eihän se ole kiva naapureiden kuunnella koiran haukkuvan. Tuli vaan mieleen kun naapurin koira haukkuu harvoin, mutta sekin riittää kun eihän se ymmärrä olla hiljaa kun omistaja on pois kotoa.
Koira kerrostalossa
Vain mun mielipide
977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Päivänselvästi keksitty juttu. Muka koiraa haluava nyt kiittelee että onneksi ei ottanut koiraa, niin naapurit ei kuule haukuntaa, hah. Koiria on kerrostalot piukassa, harvassa on ne jotka ei sinne saada koulittua sopeutumaan, ja pennut tottuvat kyllä ääniin kun pienestä pitäen otetaan. Koiran oikeasti haluava sellaisen ottaa, ehkä ei kaikista herkkähaukkuisinta rotua vain etsi.
Ja tuollaisessa tilanteessa oikeassa elämässä naapurille kerrottaisiin heidän koiran haukkumisesta, naapuri ei muuten välttämättä edes tiedä siitä. Jos ei tiedä, ei voi mitään tehdäkään. Joskus riittää haukunestopannan lainauskin jo, ja onhan niitä muitakin keinoja joita yleensä ennen koitetaan, kuten kunnon lenkitys ja jätetään koiralle tekemistä kotiin.
Siis ihan kuin olisi jokin oletus, että kaikki koirat haukkuvat kerrostalossa 24/7. Täysin keksitty provo taas, jossa pitää vaan saada tuoda ilmi, miten koirat pitäisi kieltää kerrostalossa, koska haukkuvat. Pälä pälä pälä. Suurin osa koirista on aivan hiljaa, koska ne on koulutettu.
Haukkuva koira on eroahdistunut, eikä se siis ole lainkaan normaalia käytöstä koiralta haukkua jatkuvasti, kuten nämä provot luulevat.
Talossa, jossa asun, on tasan 10 koiraa. Vain yksi haukkuu isännän poissaollessa, ja sitäkin tapahtuu harvoin.
Eiköhän sitä ääntä pidetä yleensä vain kun ihmiset tulee kotiin, jos silloinkaan, tai postinjakaja on verivihollinen ;) Siis jos ei ole eroahdistuskoira kyseessä (mikä hoidetaan pois).
Kerrostaloon/jatkuviin ääniin tottumaton koira saattaa äänistä stressata, tai liikaa vahtia haukullaan, joten kodinvaihtajan ollessa kyseessä riski on varmaan suurempi. Pennut kyllä tottuvat kerrostaloon, ja kuten yllä olikin, keinoja on, jos haukku meinaisikin alkaa. Yksi keino on eristää koira hiljaisempaan huoneeseen, esim. kylpyhuoneissa on yleensä kiviseinät.
Eihän tuo sanonut että 24/7 vaan että riittää kun silloin tällöin haukahtaa niin aiheuttaa hänestä muka haittaa naapurille. Ei aiheuta haittaa kuin pienelle, mutta valitettavasti sitäkin aggressiivisemmalle osalle kerrostalon asukkaista. Useimmat eivät kiinnitä asiaan edes mitään huomiota. Niitä pitää vaan ymmärtää ja toki jos kovasti paljon rekku melskaa, niin pyrkiä hillitsemään sitä.
Jos ei kerrostalossa kestä silloin tällöin harvoin kuuluvaa koiran haukahdusta, ei kannata asua kerrostalossa. Elämisen äänet kuuluvat kerrostaloon. Harvoin haukahteleva koira ei ole mikään häiriö, ellei satu olemaan dh, joka sekoaa kaikesta mikä vähänkin liittyy koiriin.
Haukkuminen kerrostalossa ei ole ongelma, jos ja kun kouluttaa koiran.
Aloittaja ei ilmeisesti olisi koiraa kouluttanut, liekö se siis syy miksi kasvattaja ei myynyt. Provo. ;)
Vaan olispa nyt kiva tietää, mitä ihmettä aloittaja häirikkö yrittää taas saada aikaiseksi? Koirat eivät ole ongelma kerrostalossa, kun ne koulutetaan. Miksi siis yrität väkisin vääntää ongelmia kaikesta koiriin liittyvästä? Mitä saavutat sillä?
Taitaapi olla nämä trollit aika tyhmiä kun jaksavat yrittää samaa temppua päivästä toiseen. Luulis että jo kyllästyisivät. No, pakkomielle mikä pakkomielle..