Mökki

Hienoa. Reilussa seitsemässä tunnissa ei yhtään lukijaa. No, alan nyt sitten käymään keskustelua itsekseni.

-Terve.
-No terve vaan

-Mitäs kuuluu? Ei ollakaan nähty aikoihin.
-Joo, mitäs siitä onkaan - varmaan neljä-viisi kuukautta. Ja niin, ihan hyvin menee, kiitos vain kysymästä. Entäs itselläsi? Mites olet viihtynyt siinä uudessa työssäsi?

-Jaa siinä raksafirmassa vai? En ole enää heillä töissä. Ei ollut mun paikkani. Oli jotenkin ahdas ilmapiiri, joten aloin jo parin kuukauden jälkeen katsella uutta paikkaa. Nyt sitten olen eräässä insinööritoimistossa myyntipäällikkönä. Nyt tuntuu oikea paikka löytyneen.
-Älä! No oli aika nopea vaihto. No eipä siinä mitään. Hienoa että löytyi niinkin pian mieluisampi vaihtoehto. Ei nuo työmarkkinat meidänkään alalla ihan huippukiihkeät nykyään ole.

-Joo, ehkä oli vähän tuuriakin mukana. Pitää tosiaan olla tyytyväinen. Mutta entäs itse? Mitäs puuhailet?
-No mä olen vieläkin siinä samassa vanhassa hommassa. Eihän siinä urakehitysmahdollisuudet kovin kummoiset ole, mutta oikeastaan en nyt niin kauheasti muutosta kaipaakaan. Ihan tyytyväinen olen työhön ja muuhunkin nykymeininkiin. Etenkin kun pääsee taas vähän säätämään noiden misujenkin kanssa.

-Mitä hemmettiä? ...oleksä eronnut, vai?
-Joo. Pari kuukautta sitten. Tiina lähti käveleen lasten kanssa. Mä sitte jäin meidän vanhaan asuntoon.

-Miten hitossa? Mitä oikeen kävi? Tehän olitte aina niin onnellisen oloisia.
-Niin... no, mitäs sitä kiertelemään. Se hiton akka lähti yhden äijän mukaan. Mua 12 vuotta vanhempi. Mutta lompakko on pikkuisen eri luokkaa kun mulla. Nyt ne sitte asuu Kulosaaressa merenrantatalossa.

-Ei voi olla totta. Näin nopeesti? Muuttiko ne suoraan sen äijän luo? Ja mikä ukko se oikeen on?
-No sitä peliä oli ilmeisesti jatkunu jo tosi kauan. Mä en vaan ollu huomannu mitään. Jossain työhommissa ne oli kai tavannu. Se mies oli ollu asiakkaana jossain tilaisuudessa, jota Tiina oli ollu järjestämässä työnsä puolesta. Joku johtaja se on. Tai siis oma firma sillä taitaa olla. Mutta rahaa ainakin tuntuu olevan ihan riittävästi.

-Velkaa sillä kuitenki vaan on. Odota vaan, niin muija pyrkii vielä takasin häntä koipien välissä kun uudella ukolla alkaa bisnekset kusta. Ja ihan tyytyväiseltähän sä vaikutat... niistä misuistakin puhelit äsken?..
-Joo, ihan ok tässä ollaan. On tullu taas vähän kierrettyä ravintoloita ja oikeestaan on tuntunu ihan kivalta vuosien tauon jälkeen tällainenkin elämä. Toisaalta lapsia on kova ikävä. Oon mä niitä muutaman kerran tavannu, mutta toistaiseks ei olla oikein päästy sopuun Tiinan kanssa siitä asiasta. Tai siis ei se oikeestaan puhu mulle mitään. Mä oon ens viikolla menossa puhumaan sosiaalivirastoon, että miten tätä lasten tapaamisasiaa oikein pitäis alkaa järjestään. Kun en mä jotenki haluais mitään eroakaan laittaa vielä vireille.

-No hei mies! Älä siitä naisesta enää murehdi. Siis jos se sulle tollai on tehnyt, niin ei sun kyllä mun mielestä enää kannata sen perään haikailla. Enemmän vaan on murheita edessä. Laita vaan ne eropaperit vetämään. Ja pidä puolesi vaan lasten suhteen. Naiset osaa olla aika petoja välillä... siinä huonossakin mielessä.

-Niin. Oot kai oikeassa. Mutta ei tää helppoa ole... tai mitä mä oikeestaan sulle selitän. Sullahan tais käydä aikanaan melkein samalla tavalla.
-No niinhän se oli... meillä ei onneksi ollu vielä lapsia. Mutta hei, mitä jos mentäis oluelle, perjantai-ilta kun on aluillaan. Mä tarjoan. Tuossa on toi Janoinen Klyyvari ihan tossa vieressä. Mennään...
-Mikäs siinä, mutta ei kovin montaa kaljaa. Pitää olla illalla vielä tanssikunnossa... ja ehkä sitä poikamies pääsee muutakin kuin vaan tanssimaan.

-Heh hee... hyvä. Vanha kunnon äijä. Noin sitä pitää...

Niin minustakin, ensimmäisenä katson mökkijutut, kun menen Suomi 24:n

Mökki on maailman paras asia.

Ilmojen kylmetessä alkaa omakotiasuminen kummasti kiehtoa. Sinne jäi mökki elektroniikan vartioimaksi. Toki käydään viikonloppuisin katsomassa tilanne. Jatketaan mökkeilyä taas huhtikuussa..