Kohduton :'(

Kun kaikki toivo viedään.. Näin kävi minulle ja miehelleni.

Olin 2 kertaa raskaana miehelleni. Ensimmäinen päättyi keskenmenoon varhaisessa vaiheessa. Toinen raskaus eteni melkein puoliväiliin, kun vauva kuoli kohtuuni. Tämän jälkeen viimeinenkin toivomme yhteisestä lapsesta vietiin, kun komplikaatioiden, ja melkein henkeni lähdön myötä, kohtuni jouduttiin poistamaan.

Nyt olo on tyhjä. Kaiken surun ja epätoivon keskellä, toivoisin että olisi joku keino, mutta onko sellaista? Mieheni voi saada lapsia, mutta ei minun kanssani. Suomessa on tietääkseeni laki joka kieltää esim. vuokrakohdun..? Ulkomaille menoon emme uskalla edes ajatella.

Jopa ainut siskoni on steriloitu, ja mieheni suku loppuu häneen, ettei sieltäkään apua saa.

Onko kohtalotovereita, tai ajatuksien vaihtajia tästä kipeästä aiheesta?
51065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen pahoillani puolestasi.

Suomessa ei ole sallittua käyttää muuta kuin äidin omaa kohtua. Pietarin suunnassa taitavat käydä ne suomalaiset, jotka kohtua vuokraavat. Taas Suomessa kohduttomalle ainoa tapa saada lapsi on adoptio.

Periatteessa miehesi voisi saada lapsen jonkun toisen naisen kanssa ja olla lapsen pääasiallinen huoltaja, mutta oikeasti se voisi tuntua sinusta aika kamalalta. Sellaisen ratkaisun myötä kannattaisi myös selvittää, että raskauksien päättyminen ei johtunut jostain perinnöllisestä sairaudesta. Miten tarkoitit että siskosi sterilointi vaikuttaa? Jos olit ajatellut, että siskosi synnyttäisi sinulle (Amerikan tyyliin ), niin silloinkin ehkä olisi parempi että munasolu olisi sinulta. Mutta tosiaan Suomen laki ei salli toisen naisen kohdun käyttöä edes ilmaiseksi eikä sukulaiselta. En tiedä, miten kohdunvuokrauksella syntyneiden lasten huoltajuusjutut Suomessa yleensä järjestyvät. Periaatteessa lapsen äiti on aina synnyttäjä.

Kyllähän kohduttomien tilanne on vaikea. Adoptiokin on Suomessa tosi mutkikasta. Luuletko, että saisitte ja voisitte adoptoida?

Äänestä
  • Sijaosvanhemmista on huutava pula!

    Äänestä

En ymmärrä, että tätä hedelmöityshoitolakia ei muuteta, kun se aiheuttaa näin paljon harmia monille ihmisille. Luulisi, että yhteiskunnalla ei olisi varaa tällaiseen lakiin, kun lapsia pitää saada lisää. Miksi kohdunvuokrausta ei voisi sallia?
Miksi hoidoissa käytetystä spermanluovuttajasta ei saa enempää tietoa kuin hiusten väri, pituus ja silmien väri, kun Tanskassa kuitenkin saa ja luovuttaja on ne itse vapaaehtoisesti antanut ja sen maan spermaahan Suomessa käytetään.

Äänestä

Shit happens.. Ei niitä lapsia väkisin voi tehdä kohtuja vuokrailemalla jne.
Kohtalo päätti näin, että jäät lapsettomaksi. Monet jäävät lapsettomiksi myöskin omasta halustaan, joten ei tuo ole maailmanloppu sinullekkaan. Paljon helpommalla pääset elämässä lapsettomana ja jää enemmän aikaa parisuhteelle ja harrastuksille.
On suoranaista lapsen häpäisyä puljata se alulle kepulikosteilla. Moniko ihminen haluaisi esim. kuulla saaneensa alkunsa jostain kahvikupin pohjalta tai että joku helvetin alkio on siirretty kaverin kohtuun ja sieltä ponnistaen. Voi helvetti yrittäkää ny edes hieman kunnioittaa luontoa ja syntymätöntä lastakin. Omalta kohdaltani voisin sanoa, että olisin syvästi järkyttynyt jos kuulisin , että olisin saanut alkuni jostain juqurtti purkin pohjalle runkatun tahvon mällistä jika sitten sieltä lusikoitu pilluun.. Vähän jotain järkeä siihen hommaan jos voisi ja soisi pyytää!
Lapsia kun tehdään ja pitäisi tehdä vain ja ainostaan naimalla ja lapsi tulee oman äitinsä pillusta, eikä kaverin. Kaikki muu on häpeällistä pelleilyä ja syntymättömän ja aikanaan syntyvän lapsen häpäisemistä.

1Äänestä
  • Olet saanut alkusi jogurtti purkin pohjalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onkotoivoa? kirjoitti:

Kun kaikki toivo viedään.. Näin kävi minulle ja miehelleni.

Olin 2 kertaa raskaana miehelleni. Ensimmäinen päättyi keskenmenoon varhaisessa vaiheessa. Toinen raskaus eteni melkein puoliväiliin, kun vauva kuoli kohtuuni. Tämän jälkeen viimeinenkin toivomme yhteisestä lapsesta vietiin, kun komplikaatioiden, ja melkein henkeni lähdön myötä, kohtuni jouduttiin poistamaan.

Nyt olo on tyhjä. Kaiken surun ja epätoivon keskellä, toivoisin että olisi joku keino, mutta onko sellaista? Mieheni voi saada lapsia, mutta ei minun kanssani. Suomessa on tietääkseeni laki joka kieltää esim. vuokrakohdun..? Ulkomaille menoon emme uskalla edes ajatella.

Jopa ainut siskoni on steriloitu, ja mieheni suku loppuu häneen, ettei sieltäkään apua saa.

Onko kohtalotovereita, tai ajatuksien vaihtajia tästä kipeästä aiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu