Huomasin viimmeksi käydessäni että on tullut pitseria.
Sitähän piti heti kokeilla. Siis kehut saavat, palvelu on sitten hyvää ja ystävällistä.
Tuolien päälliset olivat pesun tarpeessa.
Eräässäkin tuolissa oli ilmeisesti istunut pieni ihminen ja vahinko oli tullut siihen tuoliin.
Pöydät olivat siistejä ja huolehdittiinkin heti asiaakkaan lähdettyä.
Hyvää ja maistuvaa rulla Kebappia.
Pitseria
8
2293
Vastaukset 8
- fuckiiri
Silloin kun Mersin aloitti niin tiesin heti että nyt pojat osuivat oikeaan markkinarakoon ja asiakkaita kyllä löytyy jolleivat ihan täysin sössi hommaansa. Kyseinen pizzeria onkin varmaan ainut kannattava yritys joka keskustassa on aloittanut toimintansa viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Isokyröläiset ovat sen verran kotona viihtyvää porukkaa että hakevat mieluummin pizzan kotiinsa syötäväksi kuin ruokailisivat ulkona. Rasisteja sen sijaan emme ole, täällä voidaan äänestää pakistanilainen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi tai ostaa pizzaa mamulta. Tuskinpa onnistuisi edes "suvaitsevaisilta" pääkaupunkiseutulaisilta saada mamua Helsingin kaupunginvaltuuston pj:ksi.
Kaikista mamuruokaloista ei itsellänikään ole hyviä kokemuksia mutta Mersinissä kyllä käyn mielelläni.- jättipitsaa
Tiesitkös että Seinäjoella on Istanbull pitseria ja sieltä saa jättipitsan 60*60cm
Maksaa vain n. 20ekua. On myöskin makua ja KOkoa, kerralla koko perheelle syömistä illan istujaisiin.
- samanmoinen
Sitten on vielä kuuleman mukaan Ylistarossa toinen. Siellä on yhtähyvää ja ystävällinen palvelu. Siinä uudessa posti-kirjasto rakennuksessa.
- 456789u
aina muuten ollu etelä-pohjanmaalla niin oli yritys mikä tahansa jos se on oman kodin nurkilla lähdetään mahdollisimman kauas siitä asioimaan ettei se vaan kannata..se on sitä karehtimista..pois sulkien tietty nuo ruoka,lotto ja pankkipalvelut..
- nykyaikaa
Sinne mennään mistä halvemmalla saa ja hinta laatusuhde kohdillaan.
Ruokakin( vaate ja kengät) haetaan kapungeista, siellä kun kilpailu ja tarjoukset ihan toista luokkaa kuin kyläkaupoissa.
Kerää kaiken mitä tarvitsee ja ajaa kaupunkiin ostoksille, ei bensa kulutkaa hirvitä.
Taloudellisuutta jota nykyaikana tarvitaan enenemässä määrin.
- Kepapaddiktio
Mersiltä hain pari annosta ranskiskebabbia ennen jääkiekkomatsia ja annos oli vielä lämmin kun ajelin kotiin syömään. Kebab oli hyvää kaikin puolin joten voin suositella paikkaa Isonkyrön parhaana paikkana.
- Anonyymi
Täysin paskaa palvelu nykyään. Ei ymmärretä suomea mitä sanotaan
- Anonyymi
Koiranruoka pakastimesta saa parhaammat raaka-aineet pitsaan . Hyvin maistuu hikiniskalle .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731213
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129945Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6898- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90520- 25512
- 36485
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43457
- 19426
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397