mies köytti 2-vuotiaan jäähytuoliin :(

miintsi80

Päätin imuroida ja pestä lattiat. Miehen pää ei kestänyt edes sitä aikaa hoitaa lapsia yksin. Komensi 2-vuotiaan poikamme jäähylle, mutta kun karkaili sieltä, niin köytti kiinni (viltillä tuolin takaa ja pojan vyötärön ympäriltä). Kun kuulin, niin menin katsomaan ja otti kyllä virityksen heti pois. Silti tuntuu kamalalta. :( Voiko tuollaisen miehen kanssa ollakaan, kun lapsia noin kohtelee. Taidan ottaa eron. :(

13

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hykppcfoå

      Siis mies teki yhden kerran näin, koska ei keksinyt muuta tapaa selvitä tilanteesta, ja sinun ensimmäinen ajatus on erota?????? Haloo, mieti vielä. Vaikka mies tekee virheen, niin teet kyllä sinäkin, jos et enempää ole sitoutunut liittoonne.

      Jos teillä on eri periaatteet kasvaruksessa, puhukaa tarkemmin siitä, että valitsette yhteisen linjan. En minäkään lasta viltillä jäähylle sitoisi, mutta tuskinpa lapsi siitä mitään traumoja sai, joten anna jo asian olla. Oleellisinta teidän olisi nyt miettiä yhteiset pelisäännöt kasvatukseen, että ette puolin ja toisin tekisi virheitä toistenne mielestä.

      Vaikka eroaisit miehestä, niin sehän ei poistaisi sitä tosiasiaa, että hän on aina lapsen isä. Siis eronkin jälkeen lapsen olisivat isänsä kanssa. Ero ei paranna teidän erilaista kasvatustapaa millään tavalla. Sen sijaan yhdessä rakentavasti ja syyllistämättä keskustelu voi auttaa. Ehkä mies on sinun mielestä pitkäjänteisyydessä huono, ja ehkä liiankin tiukka? Ehkä sinä olet miehen mielestä liian lepsu, etkä aseta selkeitä rajoja? Puhukaa, etsikää yhteinen tie.

    • alkuperäinen

      No sitominen oli ensimmäinen kerta, mutta kaikkea muuta kauheuksia tekee jatkuvasti. Yhteinen linja on se, että niitä asioita ei tehdä, mutta hänellä ei pää vaan kestä. Eron ajatus ei siis todellakaan tullut tästä yhdestä kerrasta. Lapset esimerkiksi pelkää, kun isä huutaa. Vaikkakin yhteinen keskusteltu linja on se, ettei huudeta.

      • Tirpakkainen

        Tiedoksi: 99% vanhemmista välillä huutaa. Se on normaalia, vaikka se ei olisikaan ihanne. Ne kiltit, hellät ja rakastavatkin vanhemmat välillä menettää hermonsa.

        Mene takaisin pulloon kasvamaan. Ja kuten aiempi kirjoitti, mies on lapsen isä siltikin, vaikka eroaisi sinusta. Lapsella on eronnekin jälkeen isä, joka joskus voi vaikka huutaa.

        Teidän yhteinen keskusteltu linja taitaa olla ihan vaan äipän päätöksiä, että näinhän me tehdään, ja mies myöntyy, koska ei jaksa väittää vastaan... Yrittää sitten sopautua muottiin, johon hän ei mahdu. Eikä tarvitsekaan mahtua.

        Jos mies ei ole väkivaltainen, lasta kohtaan seksuaalinen, ei puhu toistuvasti lapselle törkeyksiä (mm. nimittele ja väheksy), ei käytä päihdeaineita kohtuuttomasti huolehtiessaan lapsesta, eikä jätä pientä lasta ilman valvontaa, niin eikähän kyseessä ole ihan riittävän kelpo isä. Siitäkin huolimatta, vaikka kasvattaa eri tavalla kuin sinä haluaisit.

      • alkuperäinen
        Tirpakkainen kirjoitti:

        Jep, tiedän kyllä, että joskus huutaa. Olen itsekin joskus huutanut. Mutta kun huutaa joka päivä. Ja eikö se sitten ole väkivaltaa, jos köyttää toisen kiinni? Yhteinen keskusteltu linja on enemmänkin isän linja, joka ei hyväksy huutamista, luunappeja, tukistamista eikä tuhmaksi kutsumista. Hän itse näin sanoo, mutta tekee toisin. En ole sanonut etteikö hän lasten isä olisi eron jälkeenkin. Tietysti on! Kyse oli siitä, että minusta on hirvittävää katsella vierestä, jos lapsi käytetään kiinni tai esim nostetaan rinnuksista seinälle, siis 2-vuotias. Ilmeisesti olen yksin ajatukseni kanssa ja vielä paha ihminen, kun ajattelinkin näin. Huhhuh.

      • qwertyzxcv zcvzxczv
        alkuperäinen kirjoitti:

        Kannattaisiko kysyä apua paikkakunnan perheneuvolasta?

      • Mitä ihmettä?

        Kuinkas usein teillä imuroidaan ja pestään lattiat? Miten ylipäätään selviät viikkosiivouksista, jos tarvitset sen ajaksi lapsenpiikaa?
        Laita se 2-vuotias imuroimaan sillä aikaa, kun moppaat tai keksi lapsillesi jotain muuta tekemistä. Niin me muutkin tehdään.

      • alkuperäinen
        qwertyzxcv zcvzxczv kirjoitti:

        Kannattaisiko kysyä apua paikkakunnan perheneuvolasta?

        Ehkä. En oikeastaan tiedä mitään koko perhe neuvolasta, mikä Se on ja mitä siellä tehdään? Täytyypä selvittää.

      • alkuperäinen
        Mitä ihmettä? kirjoitti:

        Kuinkas usein teillä imuroidaan ja pestään lattiat? Miten ylipäätään selviät viikkosiivouksista, jos tarvitset sen ajaksi lapsenpiikaa?
        Laita se 2-vuotias imuroimaan sillä aikaa, kun moppaat tai keksi lapsillesi jotain muuta tekemistä. Niin me muutkin tehdään.

        En minä tarvitsekaan lapsenpiikaa. Yleensä teenkin kaiken yksin ja lasten kanssa. Meillä on 2-vuotiaat kaksoset. Mies sanoi hoitavansa lapset mutta pää ei kestänyt. Minäkö tässä muuten väärin olen tehnyt, kun syytöksiä satelee vaan tänne päin?

      • Mitä ihmettä?
        alkuperäinen kirjoitti:

        En minä tarvitsekaan lapsenpiikaa. Yleensä teenkin kaiken yksin ja lasten kanssa. Meillä on 2-vuotiaat kaksoset. Mies sanoi hoitavansa lapset mutta pää ei kestänyt. Minäkö tässä muuten väärin olen tehnyt, kun syytöksiä satelee vaan tänne päin?

        En halua syytellä, mutta jos tietää ettei miehen pää kestä lapsia, niin en jättäisi heitä hänen vastuulleen siivouksen ajaksi, vaan pyytäisin mieluummin miestä siivoamaan tai auttamaan siivouksessa. Ehkä olet tehnyt kaiken väärin, ehkä et. En minä teidän perhekuvioita voi tietenkään ymmärtää.

        Meillä mies tekee mieluummin taloustöitä, kun on lapsenvahtina. Hän viheltelee siivotessaan, muttei kovinkaan mielellään leiki 5-vuotiaan kanssa barbeilla tai 2-vuotiaan kanssa legoilla. Lukee kyllä satuja nukkumaanmenoaikaan. :)

        Jos eroa mietit, kun lapsesi ovat noinkin pieniä miehen lyhytpinnaisuuden vuoksi, niin olet kyllä aika pihalla. Miehen pinna kasvaa lasten kasvun myötä. Teistä voi vielä tulla oikein onnellinen perhe, jos annat miehelle mahdollisuuden, etkä käänny heti häntä vastaan! Miettikää, miten molempien pinna kestää, kun lapsiperhearki vie voimat ja hermot.

        Niin. Minun miehen mielestä kun ei tarvi siivota... Ja enkös minä juuri olisi kääntynyt häntä vastaan, jos en olisi antanut hoitaa lapsia, kun itse sitä ehdotti? Taidanpa sitten olla ihan pihalla ja lopetan tämän keskustelun tähän.

      • Vanhempi äiti

        Mielestäni miehesi käytös ei ole aikuisen ihmisen, turvallisen vanhemman käytöstä. Jos olisin sinä, hakisin keskusteluapua, jos mies ei suostuisi, miettisin varmaan eroa. Elämä in liian kallisarvoista tuhlattavaksi, niin sinun kuin lastenkin. Tsemppiä teille kaikille!

      • alkuperäiselle
        alkuperäinen kirjoitti:

        Niin. Minun miehen mielestä kun ei tarvi siivota... Ja enkös minä juuri olisi kääntynyt häntä vastaan, jos en olisi antanut hoitaa lapsia, kun itse sitä ehdotti? Taidanpa sitten olla ihan pihalla ja lopetan tämän keskustelun tähän.

        olet täysin oikeassa kaikissa kommenteissasi. Saamasi vastaukset on selkeästi tulleet ihmisiltä, jotka ovat valmiita kasvattamaan lapsensa vanhempiaan pelkäävinä. Jokainen vanhempi huutaa joskus, mutta jos se on jokapäiväistä, se on henkistä väkivältaa. Kun ajattelee pää punaisena meuhkaavaa aikuista pienen lapsen edessä, voi kuvitella lapsen kauhun..
        Mielensä malttava rauhallinen puhe tehoaa takuuvarmasti paremmin, kuin lapsia huutamalla pelotteleminen..
        Ja vielä, jos alentuu huutamaan, ei oikeesti käyttäydy aikuisen tavalla !

      • lapsi tarumatisoituu
        Tirpakkainen kirjoitti:

        Tiedoksi: 99% vanhemmista välillä huutaa. Se on normaalia, vaikka se ei olisikaan ihanne. Ne kiltit, hellät ja rakastavatkin vanhemmat välillä menettää hermonsa.

        Mene takaisin pulloon kasvamaan. Ja kuten aiempi kirjoitti, mies on lapsen isä siltikin, vaikka eroaisi sinusta. Lapsella on eronnekin jälkeen isä, joka joskus voi vaikka huutaa.

        Teidän yhteinen keskusteltu linja taitaa olla ihan vaan äipän päätöksiä, että näinhän me tehdään, ja mies myöntyy, koska ei jaksa väittää vastaan... Yrittää sitten sopautua muottiin, johon hän ei mahdu. Eikä tarvitsekaan mahtua.

        Jos mies ei ole väkivaltainen, lasta kohtaan seksuaalinen, ei puhu toistuvasti lapselle törkeyksiä (mm. nimittele ja väheksy), ei käytä päihdeaineita kohtuuttomasti huolehtiessaan lapsesta, eikä jätä pientä lasta ilman valvontaa, niin eikähän kyseessä ole ihan riittävän kelpo isä. Siitäkin huolimatta, vaikka kasvattaa eri tavalla kuin sinä haluaisit.

        Eikö ole väkivaltaa sitoa 2-vuotias kiinni jäähypenkkiin? Kyseessä on HENKINEN väkivalta, joka on usein paljon pahempaa kuin fyysinen väkivalta, sillä henkinen väkivalta jättää pieneen lapseen pysyvät traumat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2702
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      339
      2418
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2114
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1806
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1675
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1569
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1440
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1409
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1355
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1156
    Aihe