Miksi olen homo?
Olenko syntynyt tällaiseksi? Muistan kyllä, että olin pienenä aika tyttömäinen pojaksi, enkä edes välittänyt kumpaa sukupuolta olin, mutta pojaksi minut kasvatettiin. Kaksosveljeni harrasti sotaleikkejä ja omisti "poikamaisempia" leluja. Kaksi isoveljeäni olivat myös aika "normaaleja". Itse tyydyin sukupuolineutraaleihin leluihin/leikkeihin, kuten legoihin, muovailuvahaan ja piirtämiseen koska olin, ja olen vieläkin luova ihminen. Halusin kuitenkin tyttömäisiä leluja, mutta eihän se käynyt päinsä. yhden leikkikeittiön vanhemmat kuitenkin soivat minulle. Mutta ei sekään niin tavatonta ollut. Parhaissa kavereissani oli muutama tyttökin ja touhusin siis niiden kanssa usein. Muumeja leikkiessä olin tietenkin Pikku-Myy. Olin itsekin jäänyt pienikokoiseksi.
Koska synnyin lama-aikana, oli meidän kuusihenkisessä perheessä varmaan tiukkaa, joten saimme sukulaisilta vanhoja lasten vaatteita. sukulaisperheessä oli siis poika ja tyttö, joten minut puettiin (tietenkin) tytön vaatteisiin. Ei siis mihinkään mekkoon, mutta olihan ne punaiset vaatteet iso kontrasti veljeni sinisille vaatteille. Olin jonkinlainen tyttöpoika...
Eli johtuuko homouteni epämääräisestä sukupuoli-identiteetistä lapsuusaikana, vai sainko kyseisiä asioita luonteeni takia. olinhan luonnostaan rauhallinen ja kiltti ja jopa pidin pinkistä... Hienoa että vanhemmat sallivat minun olevan mikä olin, mutta kyllä nekin varmaan ihmetteli, että mikä minua oikein vaivasi. Vai riittikö kolme "onnistunutta" poikaa, jolloin minuun ei tarvinnut panostaa...
Olenko syntynyt tällaiseksi? Muistan kyllä, että olin pienenä aika tyttömäinen pojaksi, enkä edes välittänyt kumpaa sukupuolta olin, mutta pojaksi minut kasvatettiin. Kaksosveljeni harrasti sotaleikkejä ja omisti "poikamaisempia" leluja. Kaksi isoveljeäni olivat myös aika "normaaleja". Itse tyydyin sukupuolineutraaleihin leluihin/leikkeihin, kuten legoihin, muovailuvahaan ja piirtämiseen koska olin, ja olen vieläkin luova ihminen. Halusin kuitenkin tyttömäisiä leluja, mutta eihän se käynyt päinsä. yhden leikkikeittiön vanhemmat kuitenkin soivat minulle. Mutta ei sekään niin tavatonta ollut. Parhaissa kavereissani oli muutama tyttökin ja touhusin siis niiden kanssa usein. Muumeja leikkiessä olin tietenkin Pikku-Myy. Olin itsekin jäänyt pienikokoiseksi.
Koska synnyin lama-aikana, oli meidän kuusihenkisessä perheessä varmaan tiukkaa, joten saimme sukulaisilta vanhoja lasten vaatteita. sukulaisperheessä oli siis poika ja tyttö, joten minut puettiin (tietenkin) tytön vaatteisiin. Ei siis mihinkään mekkoon, mutta olihan ne punaiset vaatteet iso kontrasti veljeni sinisille vaatteille. Olin jonkinlainen tyttöpoika...
Eli johtuuko homouteni epämääräisestä sukupuoli-identiteetistä lapsuusaikana, vai sainko kyseisiä asioita luonteeni takia. olinhan luonnostaan rauhallinen ja kiltti ja jopa pidin pinkistä... Hienoa että vanhemmat sallivat minun olevan mikä olin, mutta kyllä nekin varmaan ihmetteli, että mikä minua oikein vaivasi. Vai riittikö kolme "onnistunutta" poikaa, jolloin minuun ei tarvinnut panostaa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pysyin suht neitimäisenä poikana ala-asteen alkuun saakka ja painin ärrä/ässävian kanssa. Kouluun meno oli myös aikaa, jolloin vanhempani erosivat ja muutimme veljeni ja äitini kanssa haja-asutusalueelta kirkonkylälle. Aloin jo tajuamaan asioita ja aloin elämään enemmän poikana. mutta kilttinä sellaisena. Kiinnostuksen kohteeni oli edelleen taide ja olin lähes aina luokan paras piirtäjä. se taiteilijapoika. ala-aste sujui ihan hyvin, mutta tuntuu, että olin muiden silmissä hieman "nössykkä". Kavereita kuitenkin riitti ja kuuluin kirkonkylämme vakiojengiin. Olin aina ollut laiha luuviulu, mutta ennen yläastetta koin masennusta ja aloin hieman tukevoitumaan. Häpesin itseäni ja sitä mikä olin. Kielsin kaikki lapsuuden tyttömäiset piirteet itsessäni mukaanlukien mahdollisen homouden. Olin tuolloin myös hieman kiusattu ja sulkeutunut.
Ylä-asteella aloin tuomaan itseäni esille huumorin keinoin ja piirtelin sarjakuvia ja käänsin omituiset piirteeni hyväksi asiaksi. Tapasin myös uusia kavereita. pärjäsin koulussakin ihan hyvin. Valinnaiseksi aineeksi valitsin tietenkin kuviksen, mutta olin ainoa poika koko luokalla. eipä siinä, yllätin jopa open taidoillani ja sain kevätjuhlassa stipendin käsi- ja taideaineista :))
Mutta sitten piti jo miettiä mihin menisi opiskelemaan. opettaja ja kaverit suositteli jotain taidepainotteista, kuten graafikko. Mutta valitsinkin Elintarvikealan ja päädyin leipuri-kondiittoriksi. Luovan harrastamisen ohella ruoka on myös ollut kiinnostavaa. Erityisesti leipominen. Ja aika jännä.. olin taas ainoa poika luokalla...
Ammattikoulun koen yhdeksi suurimmista käännekohdista elämässäni. Muutin silloin omilleni (ja ekaa kertaa pääsin myös hommaamaan itselleni tietokoneen, koska sellaista ei meidän köyhässä perheessä ollut). Yksin asuminen kaupungissa ja uusien ihmisten tapaaminen oli jännittävää aikaa ja kasvoin silloin suuresti ihmisenä ja opin elämän tosiasioita. Kiinnostuin myös ulkonäöstä ja aloin laittamaan hiuksia ja ostamaan vaatteita. Aloin komistumaan oikein silmissä. Laihduin myös tuona aikana, vaikkakin lähes alipainoiseksi ja taisin olla hieman anorektinen, mutta tilanne ei mennyt niin pahaksi.
Ja taas iski paniikki: mikä oikein olen? Olenko siis omituinen hetero vai homo.. vai bi?? Halusin olla hetero, mutta todellinen olemukseni oikein paistoi läpi, vaikka yritin piilottaa sen. Kumppanin kaipuu oli suuri, mutta luokallakaan ei ollut ketään sopivaa tyttöä, enkä edes sellaista metsästänyt, koska ei oikeastaan kiinnostanut. Mutta ajatus miespuolisesta kumppanista oli kauhistuttava, koska olin niiin syvällä kaapissa :( Joten tällaisetkin asiat mielsin vain fantasiaksi. Minulle olisi kelvannut toki tyttökin, mutta sen olisi pitänyt tehdä aloite ja siinäkin tapauksessa en olisi olettanut, että tyttö olisi ollut tosissaan...
Asepalveluksen suoritin samalla paikkakunnalla ja pääsin soppatykkinä puolella vuodella . Armeijassa oikeastaan opin olemaan mies. Olihan vihdoinkin ympärillä pelkkiä jätkiä ja aloin omaamaan heteromaisia piirteitä. Intti oli myös ainoa paikka, jossa olen oikeasti kiroillut. Sekin on yksi omituisuuksistani etten koskaan kiroile. Se kuuluu varmaan samaan sulkeutuneeseen osa-alueeseeni kuten seksuaalisuus. Kyllä sekin elämänvaihe loppui, mutta olin jälleen hukassa itseni kanssa...
Nyt en ole oikeastaan tehnyt juurikaan mitään viimeisen kahden vuoden aikana, koska jouduin työttömyyskierteeseen. Aina on kuitenkin välillä ollut jotain kursseja ja työtarjouksia, mutta eivät nekään ole johtaneet mihinkään.
Olen kohta 22 vuotias "tavallinen kaveri". Minulla ei ole työtä, eikä autoa, ja asun yksin samassa vuokrayksiössä, jonka sain amiksen päätyttyä. Taiteen harrastaminen on jäänyt enemmän menneisyyteen, mutta toteutan itseäni aina välillä jotenkin ja olen tehnyt mm. kakkuja sukulaisille. Olen niin älyttömän laiska nykyään...
Eikä minulla ole ollut yhtään kumppania elämäni aikana. En ole edes seurustellut... Voiko näin käydä? Enkä VIELÄKÄÄN ole aivan varma seksuaalisuudestani. Olen aivan selvästi homo, mutta en haluaisi. Enkä voi tulla kaapista, koska pelkään läheisten reagointia... Entä jos en olekaan homo, vaan bi, tai jopa hetero? Olen niin sekaisin, koska haluan jatkuvasti kieltää asian... jopa tätä tekstiä kirjoittaessa...
Tänä kesänä tapahtui myös mielenkiintoisia asioita. Ihmiset ovat alkaneet puhumaan homoudesta kotikylässäni. Esim äiti näytti ajomatkan aikana missä asuu kaksi homoa. Kaverin tyttöystävän veli on homo ja olemme siitäkin keskustelleet. Myös veljen kaveri kertoi eräästä tuntemastaan homosta joka tuli kaapista. Olimme taannoin myös bileissä, jossa oli kaksi lesboa. Ja mikä parasta: kaverin isosisko kysyi kavereiltani olenko homo. mitähän mieltä ihmiset edes ovat minusta, Emme edes asiasta juuri puhu ja olen siis edelleen kaapissa.. Pitäisiköhän tulla joskus ulos... pelottaa edes ajatella....
Mutta yksi asia pitää ensin hoitaa: Hyväksyä asia itse.
Kaipa tämä kaikki johtuu siitä, että haluan olla mies. Niin sen on oltava...
En oikein osaa pukea ajatuksia sanoiksi ja tästäkin tuli taas kunnon novelli aiheesta: Miksi olen tämmöinen?
Mutta kai joku saattaa samaistua tilanteeseeni. Tai jopa pitää varoittavana esimerkkinä. Mutta ehkä tämäkin on vain yksi vaihe elämässäni ja kohta löydän itseni.
Aika mielenkiintoinen elämäntarina. Uskon, että et ole ainoa joka kamppailee itsensä kanssa. Itse olen bi j a hyväksyn itseni. Kirjoitit aivan oikein, että kaikki lähtee siitä, että itse hyväksyy itsensä sellaisena kuin luoja on luonnut. Kysyt liian vaikean kysymyksen, että "miksi olen tämmönen". En pysty siihen vastaamaan ja tokkopa kukaan muukaan. Jatka itse itsesi etsimistä ehkä jonain päivänä vielä löydät sen.
master-x ät wippies.fi
Aika tryypillistä,ei kai monikaan haluaisi olla homo,heterona on kaikki helpompaa,voi ajatella ihan oikeata perhettä ja lapsia.
Vaikeinta onkin se,kun ei voi olla lapsia.
Jos ja kun hyväksyy itselleen oman homoutensa,joutuu mys luopumaan ns. oikeasta perhe elämästä ja lapsista....se on vaikeaa.
Kun luopuu jostain,niin tilalle saa oman elämän ja jopa myös elinikäisen rakkaan.
Miesten välinen rakkaus on ihan samanlaista,kun heteroidenkin.
Niin,ja homot ovat Miehiä,isolla M kirjaimella.
Itse ainakin kiinnostun juuri miehistä,naisellelliset miehet ei kiinnosta,Mies sen pitää olla ja itsekin olen mies.
Kovin montaa miehekästä homoa ei ole tullut vastaan, melkeinpä he ovat bissejä tai heteroita.
Toivon että löydät kunnolla itsesi tulevaisuudessa ja myönnät hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Oli seksuaalinen suuntautumisesi mikä tahansa. Se olisi kuitenkin parhaaksi hyvinvointiasi ajatellen. Oman itsensä salaaminen tai kieltäminen on kuin myrkkyä joka tappaa sinut hitaasti mutta varmasti.
Kaikkea hyvää sinulle.
jos saan kommentoida :ei 22-vuotias ole vielä kovinkaan vanha eikä 2 vuotta kovinkaan pitkä aika olla työttömänä nyt laman aikana. kannattaisiko sun hakea jonneki kouluun vielä jos et saa töitä? ehtisit lukemaan ammatin. :)
hyvää sun kannalta on että asut isommalla paikkakunnalla (?) ja siellä voi vapaammin elää homona sitten kun sen aika tulee että alkaa toteuttamaan homopuoltaan.(ellei sitten elä esim.aseksuaalina). seta ryhmissä voisi turvallisesti tutustua toisiin homopoikiin mikäli ei halua mennä baariin "tyrkylle".
itse olen kans taiteellinen. vasta isompaan kaupunkiin muutettuani olen alkanu näyttää ei-heterolta.täällä saa vapaammin hengittää kun ei ole sukulaiset ym vahtimassa koko aika.
mut joka tapauksessa olet vielä NUORI. kyllä aika näyttää mikä susta tulee isona ;) tsemppiä!
Kala 86 painu helvettiin!!!!!!!!!!!!
Kiitos samoin rakkaani :D
Luin tarinasi. Jos haluat olla nainen, mutta et tiedä kummasta sukupuolesta pidät sängyssä, ensisijanen paikka tekstille on transihmisten areena. Androgyyni henkilö voi olla ja on usein hetero. Sanoit, ettet todella ole ihastunut kehenkään luokkalaiseesi. Rakkaus ei kuitenkaan ole poissulkevaa päättelyä. Sitten, kun ihastut, tiedät varmasti ihastuneesi. Väljien tunteiden varassa ei kannata rakentaa romantiikkaa.
Sanon aika jyrkästi, että todennäköisesti et ole homo. Tämä siksi, että sinulla on virkekäsitys homouden määritelmästä. Hihhulit hyppivät innosta tasajalkaa, kun kuvittelevat sinun eheytyneen jatkossa. Jos et tiedä ihastuneesi mieheen, otahan leppoisasti.
Painotat taiteellisuutta ja hempeyttä. Vaikka homoa käytettään haukkumasanana nössöstä, homous ei tarkoita nössöä. Homous on vain ja ainoastaan seksuaalinen suuntautuneisuus. Sitä eivät ole naisten vaatteet eikä miehekkyys tee kenestäkään heteroa. Poikamainen taiteellisuus on hyvin arvostettua. Siinä on molemmat: poikamaisuus ja taiteellisuus.
Tärkein kysymys, jonka sinun kannattaa esittää itsellesi: Millainen seksuaalisuus viehättää sinua? Naisten ja miesten seksuaalisuudessa on iso ero.
Mun mielestä naisellisempaa homoutta ei voi selittää muuten kuin jälleensyntymisellä. Olit edellisessä elämässä nainen.
Jos hyvin miehekkäitä oikeita homoja on, niin sen ei pitäis olla mahdollista jälleensyntymisajatuksen valossa. Noiden pitäis leikkiä homoa tai just näillä on joku kumma häiriö sattunut lapsuudessa.
Feminiiniset homot kyllä ymmärtää tämän teorian valossa.