minulla on neljä unskaa. eilen sinne pönttön ilmesti neljä munaa. miten toimia?
undulaatit
1
226
Vastaukset
- -M-
Jos tosiaan yhdessä päivässä on tullut neljä munaa niin kaikki undusi ovat naaraita, undu kun munii normaalisti yhden munan joka toinen päivä...
Eli pönttö pois turhaan lintuja häiritsemästä ja munat roskiin, niistä ei mitään tule tyttöporukalla.
Jos muninta-aika arvio onkin vähän pielessä ja porukassa oikeasti on edes yksi koiras, niin sitten pitää ensin miettiä onko pesitys oikeasti järkevää tuolla tietotaidolla, ja mahdollisesti tehdä sama kuin edellisessä tapauksessa. Jos nyt kuitenkin haluaa yittää niitä poikasiakin saada aikaan, niin sitten pitää ensin selvittää mikä pariskunta munat on muninut ja miltä poikasia halutaan ja ottaa ylimääräiset linnut toiseen häkkiin pesinnän ajaksi ettei tule turhia tappeluita. Jos pönttö on ollut jossain kommuunikäytössä (esim yksi koiras kolmen naaran kanssa) niin edelleenkin viisainta viheltää peli poikki alkuunsa, poistetaan nykyiset munat ja taaskin häkkiin vain yksi pesivä pari ennen uutta yritystä. Jos kyseessa on kaksi pariskuntaa ja molemmat halutaan pesittää on molemmille pareille laitettava oma pönttö.
Ja jo ennen kuin pönttöä ylipäätään häkkiin tungetaan olisi suotavaa perehtyä edes vähän emojen pesimäajan ruokintaan (joka olisi hyvä esim lisäkalkin ja proteiinien osalta aloittaa jo ennen ensimmäistäkään munaa...) yms perusasioihin... Pönttö ei todellakaan ole mikään häkin vakiovaruste vaan käytetään vain silloin kun oikeasti lintuja halutaan suunnitelmallisesti pesittää.
Undu alkaa yleensä hautoa heti ensimmäisen munan munittuaan ja ensimmäinen poikanen siis kuoriutuu noin kolmen viikon haudonnan jälkeen. Suurissa pesueissa ensimmäisellä ja viimeisellä poikasella voi olla parikin viikkoa ikäeroa. Poikasten aikana emoja ruokitaan monipuolisesti ja etenkin pehmeää helposti sulavaa ruokaa on oltava runsaasti tarjolla (esim keitettyä kananmunaa ja korppujauhoa sekaisin, myös valmista poikasruokaa kannattaa olla tarjolla). Kalsiumia ja jotain hyvää vitamiini/hivenaineseosta voi lisätä pesinnän ajan ruokaan tai veteen valmistajan ohjeiden mukaan. Lisäksi tuoreruokaa paljon tarjolle ja toki perussiemenseostakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61805Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5789- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695