Håkan Nesser : Yksinäiset

peksu.makela

Maksetaanko ruotsalaisille dekkaristeille nykyään kilomäärän mukaan? Tuli vaan mieleen, kun peräkkäin osui lukeviin silmiin jo toinen tuore yli 500-sivuinen.

Lajin harrastajat muistavat Nesserin Van Veeterenin luojana. Kuvitteellisen maan poliisi pääsi eläkkeelle, omaan antikvariaattiin kirjojen pariin, ja päivystävänä sankarina jatkaa konstaapeli Barbarotti. Sen verran myönnytystä reaalimaailmaa kaipaaville tekijä suo, että maa on nyt Ruotsi. Kaupunki toki edelleen keksitty.

Ensalkuun tämä neljäs Barbarotti tuntuu kuin väärään seuraan eksyneeltä. Pitkälle yli puolenvälin saa lukijaraukka tarpoa eikä mitään tapahdu. No, putoaahan yksi mies kalliolta ja menettää henkensä. Sattumoisin (?) samalla paikalla on kolmekymmentäviisi vuotta aiemmin menehtynyt hänen silloinen avovaimonsa. Tapaturmia, itsemurhia vaikko murhia vai sekä että? Sitä miettii Barbarotti kollega Backmanin kanssa kahlatessaan läpi kuulustelupöytäkirjoja vuoden -75 tapahtumista. Selvitttämättä tapaus silloin jäi.

Rinnalla kuljetaan toisella aikatasolla. Keskuskuusikko kertoo minämuodossa aikojen takaisia asioita lapsuudesta, opintojen alkamisesta, seurustelusta ja opiskelijaelämästä. Yhteinen bussihankinta mahdollistaa pitkän kiertoajelun itäiseen Eurooppaan aikana, jolloin sosialismin käytännön kokeilu ei vielä vetänyt viimeisiään. Vanhaan ja käytettyyn tapaan lukija tietää enemmän kuin poliisit. Koska asioista vaietaan eikä tutkijoille kerrota miksi kuusikon tiivis yhteisö repesi ja vaimeni suuren bussivaelluksen jälkeen ja mitä tapahtui sieniretkellä, silloin kun ensimmäinen kuolema kohtasi porukkaa.

Paljon tilaa Nesser antaa filosofisille keskusteluille niin onnen kuin armon olemuksesta, Jumalan olemassaolosta, elämän tarkoituksesta ja Kierkegaardin kirjoituksista. Onhan yksi pääkuusikosta teologian opiskelija ja tuleva kirkkoherra. Kaiken tämän jaarittelun kestäessä toimintajännäreihin mieltynyt lukija heittää Nesserin seinään. Tai sängyn alle, riippuen lukupaikasta. Kaiken keskiluokkaisen auvoisuuden keskellä Nesser potkaisee lukijaa palleaan ja lujaa. Kaikki tähänastinen saa uuden merkityksen ja jännitys hiipii hiljaa salakavalasti syysyössä liikkuvan kettutytön tavoin. Toki poliisit ovat edelleen pihalla kuin triatlethonia harrastava pikkupoliitikko.

Yhtä runsas on kuvailu poliisien yksityiselämästä. Vastoin dekkaritaiteen perimää ja valtavirtaa Barbarotti ei ole juopotteleva, masentunut tuskainen yksineläjä vaan uuden suurperheen huolehtiva huoltaja, mestarikokki ja kulttuurin tuntija. Kollega Eva Backman toki on vasta eronnut, yhteishuoltajuuspulmien kanssa painiva sinkku, mutta kunnon ihminen kaikilla keskeisillä kriteereillä. Tähän poliisionnelaankin iskee mustasta pilvestä salama silloin kun kaikki on kauneimmillaan. Ajankuvan, syvästi piirrettyjen henkilöiden ja jännittävyyden rakentamisen taidon Nesser totisesti osaa.

Esseetuskassa kiemurteleville koululaisille pari vihjettä kirjan suuresta teemasta. Jo ennen kuin he ehtivät kysellä. Olennaista on uhrautuminen, petos, vaikeneminen, salailu ja kaiken toiminnan pyhittävä julkisivun säilyttämisen pakko.

Rohkenen suositella, jos lukija uskoo jaksavansa kahlata ensimmäiset 300 sivua kaipaamatta perusteellisia ruumiinavauskuvauksia. Ne on ne muut jotka niillä ratsastaa.

1

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaska90500

      Hyvä analyysi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      249
      2849
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1594
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1275
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      66
      984
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    Aihe