Kuinka hyviä arvosanoja opettajat saivat omista aineistaan?

Keijo Koo

Olen lukiolainen ja kielten opetus kiinnostaisi, vaikka ei minulla mitään kymppejä kursseista ole aina herunut. Kuinka hyvä arvosanoja opettajat ovat saaneet lukiossa opettamistaan aineista? Erityisesti kiinnostaisi kieltenopettajien kieliarvosanat.

6

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasi miinuksen ope

      Ei tarvitse olla kymppejä. En varmaan ole ihan tyypillisin tapaus, mutta kerronpa silti. Minä olen opettanut englantia työkseni noin 15 vuotta, ja kielten arvosanani lukiossa vaihtelivat välillä 7-9 siten, että keskiarvoksi tulee vähän alle kahdeksan. Aina ei oikein kiinnostanut koko koulunkäynti. Englanti oli kuitenkin se vahvin laji, muiden aineiden kuin kielten numerot 6-8. Yliopistoon pääsin englantilaista filologiaa opiskelemaan; tosin en ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella.

      Olin urani alkuaikoina vuoden töissä lukiossa, joka kuului Suomen 10 suurimman lukion joukkoon, joten kielten opettajiakin oli melko monta. Yksi meistä oli sellainen vastavalmistunut opettaja, jolla oli lukion päättötodistuksen keskiarvo ollut yli 9,5 (en muista ihan tarkkaan paljonko - ei ihan täyttä kymppiä kuitenkaan). Opiskelijat eivät millään halunneet hänen ryhmiinsä, koska hän kuulemma vaati aivan mahdottomia. Ilmeisesti hän ei sitten ymmärtänyt, että kaikki eivät ole yhtä lahjakkaita kuin hän. En asu enää kyseisellä paikkakunnalla, mutta olen kuullut, että hän siirtyikin parin vuoden jälkeen muihin tehtäviin.

    • Delspi

      Itse olin keskinkertainen oppija sekä peruskoulussa, lukiossa että yliopistolla.

      En tajunnut miten saadaan hyviä arvosanoja. En ymmärtänyt miksi koulussa ollaan ja mitä siellä tehdään. Näemmä minulla kuitenkin oli potentiaali kiitettäviin numeroihin, koska sain niitä joskus harvoin peruskoulussa, kun luin kokeisiin monta päivää.

      En siis nykyään työssäni pysty samaistumaan oppilaisiin jotka ovat todella hyviä koulussa.

      Joskus saattaa käydä niin, että erittäin hyvin opinnoissa menestynyt, ei ole sopiva opettajaksi. Koska vaatii liikaa. Koska haluaisi keskittyä asiasisältöihin eikä kasvattamiseen.

      Toisaalta aina pitää muistaa, että työhön kasvetaan. Eli jos joku kympin oppilas valmistuu opettajaksi ja kokee alkushokin, kannattaa tehdä opettajantyötä ainakin viisi vuotta. Sitten näkee alkaako se sujumaan, kun alkaa muodostua tajunta mitä se oikeasti on.

    • vaikeeta on

      Minulla oli opettamissani aineissa (=kieliä) lukioaikanani toisessa aina ja toisessa melkein aina 10.

      Joskus on tosi vaikea hyväksyä, että joku ei opi kunnolla, vaan päästelee ihan mitä sattuu. Aion kyllä siirtyä muihin hommiin, vaikka aivan uskomattoman ihaniakin oppilaita on.

      • alanvaihtaja123

        sanot vaan, et siirry. muualla joudut oikeasti tekemään töitä 45h viikko koko ajan. nyt teet korkeintaan 30h ja sulla on pitkät lomat.

        jos ope tienaa, sanotaan 3000e/kk 12,5kk/v eli 37500e/v. Työpanosta tarvitaan 30h/viikko max eli 120h/kk 9 kk ajan eli 1080 tuntia/v eli palkka on 34,7e/h.

        kun vaihdat hommia, sun pitää joko päästä erittäin hyvin palkattuun hommaan tai tyytyä huonompaan laskennalliseen tuntipalkkaan kuin nyt. ja joka tapauksessa hyväksyä 37,5h työviikko (todellisuudessa 45h, josta palkka 37,5h) ja max. 1,5kk lomat vuodessa.


      • KokeileIhmeessä

        Jaa,a: Kannattaa kokeilla kielen/kieltenopettajan työtä, niin tiedät, mistä kirjoitat. Itse toimin AMK:ssa ruotsinopettajana ja viikoittain menee n. 50 tuntia työntekoon (täysaikaisena työntekijänä). Tietty homman voi tehdä monella tapaa ja jollakin menee varmaan enemmänkin (esim. lukiossa), mutta koen tämän jo aika lailla elämäntavaksi.


    • Peruskoulun päästötodistuksessa kaikki muut kielet olivat 10, paitsi äidinkielen kirjoittamisesta "vain" 9. Lukiossa kirjoitin M:t ruotsista ja äidinkielestä, todistuksessa ruotsista 8, äidinkielestä 9. Englannista kirjoitin laudaturin ja todistuksessa oli 9. Olen suomen kielen maisteri ja opetan korkeakouluasteella (yliopisto ja amk) mm. suomen kieltä ja viestintää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe