Mitä kuuluu

Kokeilen vaan tänne tuleeko aloitukseni perille kun tuntuu että niitä karsitaan.
55155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Juu...ei näy yhtään mitään!
Kokeile uudelleen ja muista salainen koodisana.

Äänestä

Joo, jaskat karsita.
Kerro kakasta, ja kummalla kädellä pyyhit pyyhit, ne jäävät jäljelle, kuin meripihkakorut.

Äänestä
  • kyllä tuli viestisi perille ja kiva,että rohkenit tehdä aloituksen.olen itse myös lukenenut näitä kirjoituksia,enkä kirjoittanut vielä mitään palstalle.kysyit,mitä kuuluu.kiitos hysymästä,tällä hetkellä elämässäni melkein kaikki hyvin,mutta yksinäisyys harmittaa aika paljon,vaikka olen asunut 10v.yksin.en vaan tahdo tottua siihen,ettei ole juttukaveria kotona.päivisin on paljonkin kavereita,jonka kanssa liikun ja juttelen,mutta nää illat ja aamut on niin vaikeita olla vain itsensä seurassa.mites sinä asut,asutko yksin vai kaksin ?

    Äänestä

Sivusta
Joulusta asti oon yksin ollu, ei kai siihe totu täytyy keksiä kaikenlaista ajankulua vaan ite on nukkumaan käytävä (toistaiseksi)

Äänestä

Lähden pian päivän hommiin. Eilen olin vapaalla ja kävin mustikassa. Oli hyvä metsäpäivä: ei liian kuuma, mutta ei satanutkaan. Ei jaksa ja viitsi enää urakalla repiä marjoja. Puhdistin ne illalla ja vien otsatajalle myyntiin, kun tuttavillakin alkaa jo niitä olla.
Illalla lähden sitten porukan kanssa toiselle paikkakunnalle kristilliseen tilaisuuteen.
Kun rämpii metsässä, niin mukavasti nukuttaa ja kuntokin kohoaa. Uimakauden ole jo lopettanut. Ehkä lauantaina ennen saunaa käyn vielä heittämässä "kesäviitan" järveen. Syksy on tullut. On se vain totuutena jälleen hyväksyttävä.
Rohkeasti vain uudet ihmiset palstalle kirjoittelemaan. Älkää säikähtäkö, välillä suoraa ja roskia palautetta. Se vain kuuluu anonyymipalstameininkiin.
Hyvää syksyn alkua kaikille!

Äänestä
  • En ole marjassa käynyt enkä marjoja ostanut. Syöntivuorossa on menossa vuoden 2012 sato. Poimin liikaa kun luulin, että niille, jotka eivät itse metsään pääse, kelpaisi ilmaiseksi. Vaan ei kelvannut. Marjan ostajiakaan ei ole. Mieluummin ostavat ulkomaalaisilta orjilta kuin kotimaisilta eläkeläisiltä.
    Vaan mukavaa touhuahan se marjanpoiminta oli. Perkkaus ei niinkään, vaikka muutama ampiainen kävi ilahduttamassa. Ihan oli mukava tuttavuus ja mukavalta tuntui kun kädellä käveli.

    Äänestä

Kiitos kysymästä, aloittaja.
Lähijunassa matkalla tyttäreni perheen luo. Toivon, että saan lapsenlapseni pariksi yöksi kylään.
Oli kovasti jo kysellyt.
Mitä aloittajalle kuuluu?

Äänestä

Kiitos, ihan hyvää kuuluu ja hyvin kuuluu.

Mustikoita ajattelin lähteä tänään katselemaan, ja jos sieniäkin löytyisi, huomenna ulkomaille, jos eivät yönseutuna sulje rajaa.

p.s. toivottavasti Sinullekin kuuluu hyvää?

Äänestä

Eipäs kurjuutta kummempaa :)

Nuohoojaa oottelen meille käymään. Just tulin nordic walkista, hiki virtaa ja kohta suihkuun.Ja sitten kohta taas pyöränselekään.

Äänestä
  • He, olipa sulla kiire koneelle kunnet edes suihkuun malttanu mennä ensin. Niin se on, asiat tärkeysjärjestykseen!

    Äänestä

  • saippuaaa kirjoitti:

    He, olipa sulla kiire koneelle kunnet edes suihkuun malttanu mennä ensin. Niin se on, asiat tärkeysjärjestykseen!

    No katoppakö se on tämänikäsellä se asia sillä tavalla että kun tulet lenkil
    ltä ja pysähdyt, silloin se hikkoilu vasta alakaaki ;). Häyttoyyoottaa tovi että se pahin lakkaa, sitten voip mennä suihkuun.

    Ja onneksi en meny, nuohooja(t) tuli puolitoista tuntia etuajassa, ois ollu kurja olla suihkussa justiisa.

    Äänestä

alottajalle,

Kiitos kysymästä, aivan tavallista hyvää kuuluu,
radiosta kuulen musiikkia, joskus tuossa kadulla joku auto surahtaa ohi,
kaukaisia kaupungin ääniä vaimeasti myös hieman kuuluu, mutta ei häiritse mitenkää,
joten aika hiljaista on tällänäkymin,
mitä sinulle kuuluu ?

Äänestä

Ei suomi24:ssä ole ennakkomoderointia, joten kaikki onnistuneesti lähetetyt viestit näkyvät.

Äänestä

Kuuluu sellaista, et kuukauden kesäloman eka päivä tänään 15.8, ja sää suosii edelleen näköjään. Pitää loman kunniaksi textata välillä tällä rek. nikilläkin, vaikka enimmäkseen toisella viime aikoina.
Noin, kansainvälisestä tilanteesta senverran, et kiva ku Niinistöllä ja Putinilla on aika hyvä henk. koht. tuntuma ja yhteys toisiinsa, ehkä sekin fakta vaikuttaa, kun molemmat ovat sellaisia 170 senttisiä, niin tasa-arvoinen kontakti on pikkasen luonnollisempi tms...ei kummankaan tarvi tuntea oloaan kuin puhuisi koripalloilijan kanssa....;)

Äänestä

Tämä on siisti aloitus toivottovasti ei kukaan ala riitelemään.

Mulla on männyt ihan mukavasti tänään ja riitaa tulee pääasissa itteni kans kun tulee toheloitua, mutta en oo pitkä vihanen itelleni joten sovussa toistaiseksi männään.

Äänestä

Kiitos, hyvää kuuluu. Tekis mieli jäädä eläkkeelle, kun kaikki ystävätkin jo on. Kuhan kattelen vielä tai sitten teen ratkaisun melko nopeasti, ei sitten millään jaksais enää, mut työ on ihan mukavaa.

Äänestä

mitä luuranko sanoi toiselle kuussa

Äänestä
  • -tais tokasta: mitä kuuluu....:D

    Äänestä

  • Ostetaan Oltermannia ja täytetään raot.

    Äänestä

  • juustoq kirjoitti:

    Ostetaan Oltermannia ja täytetään raot.

    Kävin tänään hautausmaalla ja vein krysanteemit isäni,mieheni,siskonpoikani ja siskon miehen haudoille. Miehelläni ei ole kylläkään hautaa,vaan hänen tuhkansa on siroteltu Muistolehtoon.
    Hautausmaa on seurakunnassamme hyvin hoidettu. Kahvit maistuivat vielä sen jälkeen terassilla. Katselin iki-ihanan Silja nuorena nukkunut. Oli siinä yhdelle ihmisille paljon dramatiikkaa.

    Äänestä

  • Leski kirjoitti:

    Kaivikoneella täytetty hauta ei romahda toisin kuin käsin täytetty hauta. Syynä on se että ne murskaa arkun kaivinkoneen kauhalla, eikä siihen jää sitten mitään romahdettava

    Äänestä

  • henrjii kirjoitti:

    Kaivikoneella täytetty hauta ei romahda toisin kuin käsin täytetty hauta. Syynä on se että ne murskaa arkun kaivinkoneen kauhalla, eikä siihen jää sitten mitään romahdettava

    Isosetä oli haudankaivaja. Ei tainnut tietää tuota. Tosin ei tainnut olla koneita silloin, käsin kaivoi ja täyttikin, vissiin.

    Niin, enpä tiennyt minäkään - rouskista, ja mullat päälle. Sanoisiko
    nykynuori että s i i s t i i i i ;-//

    Aloittajalle voin kertoa että reipasta oloa kuuluu, 70 kilsaa tänään.

    Äänestä

Kaikki kuuluu, ainakin jos vähänkin isommasti sanotaan. Aamulla satoi, iltapäivällä satoi ja kun illalla kotiin tulin niin satoi. Välillä paistoi aurinkokin.

Päivä on kulunut nopeasti ihmisten ilmoilla.Kaikenlaista on sattunut, mutta jääköön kertomatta yeiseen tietoon.

Äänestä

Ainakun tuttu tulee vastaan ...hei mitä kuuluu no vastata voi ..mitä se sulle kuuluu,
No mitäs aloittajalle kuuluu tänään onkohan kuulolla mulle kuuluu hyvin ettei tartte huutaa..

Äänestä

Kukkuluuruu....mitä kuuluu.... Kukkuluuruu sanalla ei taida olla oikeata merkitystä..
Vähän kuin Mariskan Kuukkurukuullakaan....Kukkurukuu...

Äänestä

Mulle kuuluu niin siistii :)
Lohofile uunissa muhimassa, perunat kattilassa kiehumassa ja kasvikset omissa liemissään :). Suihluun syömään ja saloille :)

Äänestä
  • Sinulle kuuluu sitten tosi siistii.....minun pitäis alkaa vähän siistii tätä asuntoa....
    Harrastatko sauvakävelyä.....

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Sinulle kuuluu sitten tosi siistii.....minun pitäis alkaa vähän siistii tätä asuntoa....
    Harrastatko sauvakävelyä.....

    No emmä tiiä et voiko sitä sillain harrastukseski sanoa. Kunhan omaksi ilokseni pyrin kävelemään sen vakilenkin niiin usein kuin viitsin, sauvoilla tai ilman.

    Äänestä

Pikkumies yökylässä. Tänään menemme leffaan. Ihan jännittää mummoa. Varmalla ostetaan popcornia ja leffan jälkeen käydään jossain jätskillä. Elementissäni olen :)

Äänestä
  • Oikun teillä on kiva päivä tiedossa :).Laittakaa sitten popparit keskelle et mummikin saa :).

    Meidän pikkutuplamiehistä toinen on lähes neljänkymmenen asteen kuumeessa noh, onneksi lapset on yleensä aika sitkeitä ja toipuvat nopeasti.

    Äänestä

Auts, kuume onneksi tosiaan menee lapsilla ohi.
Joo, mummo tukkii suunsa poppareilla ettei pääse kiljahduksia kun jännittää :))

Äänestä

Mummo taitaa olla enempi täpinöissä kuin laps :).
Eikö ole ihana et on noita pikkukavereita, saa heidän varjollaan vaikka kiipeillä puissa :).

Äänestä
  • Joo, mummo oli täpinöissä, mutta oli poikakin. Ja koko kotimatkan puhetta pulputti ja eläytyi.
    Tää mummo on kyllä semmonen ettei välitä mitä muut ajattelee, niin mennään liukumäet, puut ja pensaat. Syksyiset lehtikasat ovat ihan parhaita :))

    Äänestä

On ihania, on..2-kertainen isoisä tämäkin...viimex söin pikkupojan kans hänen tekemiään mielikuvitusruokia, oikeilla leikkivälineillä tehtyjä...sit oltiin palomiehiä, ja pelastettiin kissa puusta, ja oli siel yllärinä vielä koiraki!...juuri niin; heidän varjollaan saa kiipeillä puissa....:)

Äänestä
  • Mulle kuuluu vähän huonosti kun toi kuulo on alkanut heikkeneen.Tulen saamaan tänä vuonna kuulolaitteen, kun kehtais vaan sitä alkaa käyttämään. Kynnys kun on jostain systä korkee vaikka silmälasitkin on päässä.Kuuluuko täällä kellään muulla huonosti.

    Äänestä

  • kuuluu huonosti kirjoitti:

    Mulle kuuluu vähän huonosti kun toi kuulo on alkanut heikkeneen.Tulen saamaan tänä vuonna kuulolaitteen, kun kehtais vaan sitä alkaa käyttämään. Kynnys kun on jostain systä korkee vaikka silmälasitkin on päässä.Kuuluuko täällä kellään muulla huonosti.

    Idioottimaista olla käyttämättä apuvälinettä, jonka avulla voi olla vaikuttamatta idiootilta.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Idioottimaista olla käyttämättä apuvälinettä, jonka avulla voi olla vaikuttamatta idiootilta.

    Mitä tarkoitat? Vaikuttavatko kuulovammaiset sinusta idiooteilta?
    Kaikkien kuuloa kun ei paranna mitkään apuvälineet.

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Mitä tarkoitat? Vaikuttavatko kuulovammaiset sinusta idiooteilta?
    Kaikkien kuuloa kun ei paranna mitkään apuvälineet.

    Tunnen ihmisen, jonka kuulo on huonontunut, mutta hän ei kehtaa käyttää kuulolaitetta.
    Ja, oman miehenikin kuulo toisesta korvasta on huonontunut.

    Eikä ole varmasti idiootti.
    Etkö osaa ymmärtää. Minusta on tyhmää pelkän hienostelun takia olla käyttämättä apuvälinettä, jonka avulla kuulisi, kuin kaikki muutkin.
    Jankkaa vielä jonnekin suuntaan!

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    Lakkaa nyt jo höperehtiminen, ennenkuin nolaat itsesi vielä enemmän.

    "...olla käyttämättä apuvälinettä, jonka avulla kuulisi, kuin kaikki muutkin."

    Kaikki eivät kuule millään apuvälineillä, eivätkä sen takia ole muita tyhmempiä tai idiootteja.

    Joittenkin naisten kanssa on varmaan autuasta olla vähän huonokuuloinen.

    Ota esiin älyn rippeesi.
    Kuulovamma on vamma muiden seassa.

    Ihminen on tyhmä, jos ei kehtaa, KEHTAA, parantaa sitä, koska häpeää kuulolaitetta.
    Älyä jo, jos osaat!!!

    Äänestä

  • voi ziisus kirjoitti:

    Ota esiin älyn rippeesi.
    Kuulovamma on vamma muiden seassa.

    Ihminen on tyhmä, jos ei kehtaa, KEHTAA, parantaa sitä, koska häpeää kuulolaitetta.
    Älyä jo, jos osaat!!!

    Ehkä miehesi ei niinkään häpeä käyttää sitä, vaan kotirauhan säilyttämiseksi ei käytä. Ehkä hän mielestään kuulee tarpeeksi ja joskus liikaakin?

    Äänestä

  • ymmärrän kyllä kirjoitti:

    Ehkä miehesi ei niinkään häpeä käyttää sitä, vaan kotirauhan säilyttämiseksi ei käytä. Ehkä hän mielestään kuulee tarpeeksi ja joskus liikaakin?

    Pidä katkerat mölyt mahassasi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Pidä katkerat mölyt mahassasi.

    Kun kommenttejasi lukee, niin haluan mielelläni onnitella miestäsi hänen huonokuuloisuudestaan. Vaikka, ehkä hän kyllä kuuleekin normaalisti, mutta ei ole kuulevinaan.

    Äänestä

  • leppoisampaa kirjoitti:

    Joittenkin naisten kanssa on varmaan autuasta olla vähän huonokuuloinen.

    Kyllähän meni taas hieno aloitus joittenkin tomppeleitten kaksintaisteluksi. Tämä on plus kuuskymmisten palsta eikä yli kuusvuotiaitten. Olkaa ystävälliset ja siirtykää lasten osastolle. Kirjoitelkaa sielläkin asiallisesti tai vanhemmat tulee ojentamaan.

    Äänestä

  • kuuluuko kirjoitti:

    Ei oo kyllä kivaa luettavaa.

    Täällä on taliaivojen Talikkalan markkinat.

    Mitä? Eikö tämä olekaan YLI kuusivuotiaitten palsta?

    Olet harvinaisen älykäs lapsi, kun kirjoitat noin hyvin jo alle kuusivuotiaana.

    Äänestä

  • -----, kirjoitti:

    Täällä on taliaivojen Talikkalan markkinat.

    Jaa, sielläkö on semmoiset? Minua ei ole sinne kutsuttu, eikä minulla olisi siellä mitään tekemistäkään.

    Äänestä

Olen sitä mieltä, että kaikki mitä ihminen sanoo ja kirjoittaa tulee hänen eteensä jonakin päivänä henkilökohtaisena kokemuksena. Kokemuksena joka aukaisee hänen silmänsä tajuamaan, että kaikki se vastenmielinen ja käsittämätön on siinä edessä ja sen jälkeen se ei ole enää vastenmielistä eikä käsittämätöntä.

Äänestä

Kyllä vastenmielinen käsittämätöntä taas kääsittänätön ei tarvii olla vastenmielistä, ymmärsitkö., hyvä.

Äänestä

-jep, kun on ns. huono, tai huonohko päivä, tai hetki, niin kantsii laskea kymmeneen, vetää syvään henkeä muutaman kerran, se helpottaa....ettei tule sanottua, tai textattua huonohkoa kamaa....amen.

Äänestä

Hyvää iltaa mykkäiset oon iloinen koska Ruuskanen voitti kultaa ootteko siitä iloisi ..ai ette oo, johan on kumma olokee vuan hilijoo, mänkee nukkumaan nii uamulla on uuspäevä.

Äänestä

Minä oon erityisen iloinen että savolainen voitti. Piti juuva oikein tuorejuustokakkulahvit sen kunnniaksi.

Äänestä

-lupsakka voittaja keihäässä, hieno kisa oli...mtv3:n naistoimittaja totes, et Vesely pilas suomalaisten juhlat, ku ei tullut kolmoisvoittoa...aika onneton lausunto urheilutoimittajalta, sillä kaksi mitalia ja euroopan mestaruus!...eikö se muka riitä?...juhlaan on todellakin aihetta, keihäsukkojen ansiosta...jes!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmeellistä kirjoitti:

Kokeilen vaan tänne tuleeko aloitukseni perille kun tuntuu että niitä karsitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu