MBA:sta

Helsingin Sanomat - Talous - 5.6.2004

MBA-ohjelma on suomalaiselle kallis

tausta


Opiskelu Helsingin kauppakorkean MBA-ohjelmassa ei ole halpaa.

Kokopäiväinen ohjelma tutkintoineen maksaa 18000 euroa ja osa-aikainen 23000 euroa.

"Suomalaiset ovat tottuneet saamaan ilmaista koulutusta. Siksi ohjelman hinta on monelle yllätys. Olen entinen yliopisto-opettaja, ja on ollut mielenkiintoista huomata, miten maksut muuttavat asioita. Oppilaat vaativat itseltään ja opettajiltaan selvästi enemmän", sanoo MBA-ohjelman johtaja

Jyrki Wallenius.

Walleniuksen mukaan osa-aikaisen ohjelman kustannuksiin osallistuu monesti opiskelijan työnantaja. Usein oppilas joutuu kuitenkin kustantamaan potista ainakin osan.

Ensimmäinen MBA-päiväluokka aloitti opintonsa tammikuussa 1984. Alkuajoista Helsingin kauppakorkean MBA-ohjelma on kasvanut kolminkertaiseksi. Vuonna 2000 ohjelma uudistettiin, ja kokopäiväisen ohjelman rinnalle perustettiin osa-aikaohjelma työelämässä oleville.

Walleniuksen mielestä MBA-ohjelman vahvuus on sen laaja-alaisuus ja soveltuvuus käytäntöön.

"Tällaiselle ohjelmalle on tarvetta etenkin liike-elämässä toimivilla ihmisillä, joilla ei entuudestaan ole kaupallista koulutusta tai joilla on alempi kaupallinen tutkinto. Yhden teoreettisen tutkinnon päälle ei ole järkevää tehdä toista samanlaista", Wallenius sanoo.

Hän uskoo, että MBA-ohjelman kysyntä kasvaa kaksiportaiseen tutkintoon siirryttäessä.

"Ennen kaikki koulutus satsattiin nuoriin. Nyt myös vanhempien opiskelukenttä on laajentunut, ja niin sanottuun elinikäiseen oppimiseen halutaan investoida."

Suomessa MBA ei ole virallinen tutkinto. Usein MBA-ohjelmien sisällöt ja taso vaihtelevatkin ohjelmasta toiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koulun nimellä on valtavasti merkitystä.

"MBA-tutkinnoissa koulun brandi on tärkeä. Suomalaisille tämä on vierasta, kun on totuttu siihen, että opetus on kaikkialla samanlaista", sanoo Wallenius.

Walleniuksen mukaan Helsingin kauppakorkeakoulun MBA-ohjelma pyrkii tuomaan peruskonseptiin myös "ajan hermolla" olevia kursseja. Viime vuosina etenkin biotekniikka ja korkean teknologian yrittäjyys ovat herättäneet opiskelijoissa kiinnostusta.
2412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

MBA on tarkoitettu niille jotka eivät muuten pysty pääsemään yliopistoihin. Jos et pääse sisään pääsykokeilla ja et pysty suorittautumaan tentteistä, voit jotakin ostaa rahalla! Siin se vitsi!

Äänestä
  • MBA:n vaatimuksena muistaakseni oli pari vuotta työelämässä jo oleminen. Se on asiantuntemuksen kehittämiskoulutus. Tietenkin rikkaiden perheiden lapset, joilla on vaikka perheyritys ja sitä kautta työelämän kokemusta, hakeutuvat helpommin tällaiseen.

    Eihän se yliopistokoulutuksen arvostusta saavuta, mutta sen päälle hyvin arvostettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*** kirjoitti:

Helsingin Sanomat - Talous - 5.6.2004

MBA-ohjelma on suomalaiselle kallis

tausta


Opiskelu Helsingin kauppakorkean MBA-ohjelmassa ei ole halpaa.

Kokopäiväinen ohjelma tutkintoineen maksaa 18000 euroa ja osa-aikainen 23000 euroa.

"Suomalaiset ovat tottuneet saamaan ilmaista koulutusta. Siksi ohjelman hinta on monelle yllätys. Olen entinen yliopisto-opettaja, ja on ollut mielenkiintoista huomata, miten maksut muuttavat asioita. Oppilaat vaativat itseltään ja opettajiltaan selvästi enemmän", sanoo MBA-ohjelman johtaja

Jyrki Wallenius.

Walleniuksen mukaan osa-aikaisen ohjelman kustannuksiin osallistuu monesti opiskelijan työnantaja. Usein oppilas joutuu kuitenkin kustantamaan potista ainakin osan.

Ensimmäinen MBA-päiväluokka aloitti opintonsa tammikuussa 1984. Alkuajoista Helsingin kauppakorkean MBA-ohjelma on kasvanut kolminkertaiseksi. Vuonna 2000 ohjelma uudistettiin, ja kokopäiväisen ohjelman rinnalle perustettiin osa-aikaohjelma työelämässä oleville.

Walleniuksen mielestä MBA-ohjelman vahvuus on sen laaja-alaisuus ja soveltuvuus käytäntöön.

"Tällaiselle ohjelmalle on tarvetta etenkin liike-elämässä toimivilla ihmisillä, joilla ei entuudestaan ole kaupallista koulutusta tai joilla on alempi kaupallinen tutkinto. Yhden teoreettisen tutkinnon päälle ei ole järkevää tehdä toista samanlaista", Wallenius sanoo.

Hän uskoo, että MBA-ohjelman kysyntä kasvaa kaksiportaiseen tutkintoon siirryttäessä.

"Ennen kaikki koulutus satsattiin nuoriin. Nyt myös vanhempien opiskelukenttä on laajentunut, ja niin sanottuun elinikäiseen oppimiseen halutaan investoida."

Suomessa MBA ei ole virallinen tutkinto. Usein MBA-ohjelmien sisällöt ja taso vaihtelevatkin ohjelmasta toiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koulun nimellä on valtavasti merkitystä.

"MBA-tutkinnoissa koulun brandi on tärkeä. Suomalaisille tämä on vierasta, kun on totuttu siihen, että opetus on kaikkialla samanlaista", sanoo Wallenius.

Walleniuksen mukaan Helsingin kauppakorkeakoulun MBA-ohjelma pyrkii tuomaan peruskonseptiin myös "ajan hermolla" olevia kursseja. Viime vuosina etenkin biotekniikka ja korkean teknologian yrittäjyys ovat herättäneet opiskelijoissa kiinnostusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu