Meidän suuri ongelma on yksinäisyys.
Jotkut meistä tuntevat joutuneensa huonoon suraan ollessaan yksin. Toiset taas haluavat olla yksin.
Miten te koette yksinäisyyden ja pidätte yhteyttä yksin asuviin lähimmäisiinne ja ystäviinne ?
Jotkut meistä tuntevat joutuneensa huonoon suraan ollessaan yksin. Toiset taas haluavat olla yksin.
Miten te koette yksinäisyyden ja pidätte yhteyttä yksin asuviin lähimmäisiinne ja ystäviinne ?
Vastaukset 77
Vanhimmat
Mä ainakin irkkaan.
Olen itse hieman sulkeutunut ja kun on itsekseen niin rima lähestyä toista ihmistä on liian korkealla. Tulee rimakauhu, kuten korkeushypyssä
sanotaan.
Tänään juttelin ystävien kanssa juuri tästä asiasta. Usein voimme sopivalla aloiteuksella, tervehdyksellä avata tilanteen.
Eräs ikääntyneempi mies kertoi usein soittavansa ystävälleen. Mummo vastaa ja pyytää miestään puhelimeen. Miettiessään, että miten voisin saada tämän rouvan keskustelmaan kanssaan niin hän kertoi erään kerran aloittaneensa kiittelemällä tätä rouvaa ja kysymöällä tältä johonkin asiaan
mielipidettä. Keskustelu lähti käyntiin ja tämän jälkeen he usein keskustelivat pitkään ennenkuin rouva kutsui miestään puhelimeen.
Ystävystyminen on niin pienestä kiinni
- täällä palstallakin?
Ei tarvi kuin pari sanaa armeijasta,niin toivot että olis ollu parempi olla hiljaa,hmm onkos naisilla mitään vastaavaa???
raskaudet ja synnytykset, niistä riittää tarinoita.
Tänään oli Sotaveteraanien kokous.
Keräyksestä puhuttiin ja joululehden myynnistä.
Väliin jutut menivät sinne rintamamuisteluksiin
niin, että tilojen talonmiehen piti tulla ilmoittamaan pahoitellen, että täällä on pian alkamassa toinen tilaisuus.
Suomalainen mies ei puhu ei pussaa.
Tämä pitää paikkansa monissa onelmissakin.
Hän ei valita ei varsinkaan kun on kysymys "miesten taudeista".
Taisi olla eräs urologi, joka kertoi miehen tulevan valittamaan asioitaan.
"Ovenripatauti" ilmenee kun hän lähtee vastaanotolta niin käsi ovenripaan tarttuneena hän sitten sanoo:
"Olis mulla vielä yksi pikku juttu."
Se onkin käynnin tärkein juttu, mutta kun ei saa puhutuksi.
hei.miksi ihmisiä ahdistaa,kaikki pitäisi olla Suomessa hyvin.
Keskustelimme kevään korvalla aiheesta tuolla ikäihmisten puolella. Siitä keheytyi melko vilkas ja asiallinen keskustelu, josta saattaisi löytyä jotain asiaakin.
Haulla näitä vanhoja keskusteluja saa mukavasti luettavakseen ja linkki on siitä kiva, että sen voi avata ja siellä selata, mikä sattuu kiinnostamaan
- ei vie tilaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=4500000000000323&posting=22000000003451581
Kävin tänään terveyskeskuksessa hakemassa diabeetikolle mittausliuskoja. Kun olen lähdössä usean viikon matkalle kuun vaihteessa niin sain lopulta myös influenssapiikin olkavarteeni.
Lueskelin jotain aikakauslehteä, jossa kerrottiin ikääntyvän aikuisväestön yksinäisyydestä.
Useitten haastateltujen mielestä jotain pitäisi asiassa tehdä.
Juuri soi puhelin,
huolestunut ystävä tarjosi apuaan.
Tällaiset spontaanit eleet tuntuvat minusta sydäntä lämmittäviltä.
Uskallan suositella teille rohkeutta ottaa yhteyttä, tarjota apuanne tai pyytää sitä.
- Päiväkahvikutsukaan ei ole hassumpi ?
Minusta ihmisen on hyvä joskus olla yksin, kuunnella omia ajatuksiaan. Eikä aina mennä vouhottaa, tietämättä minne menee ja mistä tulee. Joskus tietysti yksinäisyys voi olla ansa ja uhka, jos ei ole ystäviä kenelle esim voisi soittaa jos haluaisi jutella jonkun kanssa. Mutta minusta kyllä yksinäisyys kasvattaa ja antaa henkisiä voimavaroja paljon!
Juutalaiseen kulttuuriin kuuluu paastoaminen, meilläkin on paastoaika ennen pääsiäistä.
Jeesuksen valmistautuessa tärkeään tehtäväänsä niin hän meni erämaahan yksinäisyyteen paastoamaan.
Johannes Kastajasta kerrottiin hänen syöneen ravinnokseen heinäsirkkojakin ja pukeutuneen turkisviittaan.
Olisikohan meilläkin syytä ottaa oppia noista vanhoista kertomuksista?
Olen katsellut eläinten yksinäisyyttä, siinä on jotakin jaloa, ylpeää ja ylentävää. Olen samaa mieltä viviannen kanssa siitä, että yksinäisyys on taitolaji samalla tavalla kuin ikääntyminen. Elämä virtaa, et voi toista kertaa astua samaan kohtaan virtaavassa vedessä, sanoivat antiikin tietäjät.
Yksinäisyyden sieto ei sulje pois seurallisuutta, ei ainakaan silloin, kun kyseessä ovat tärkeät, läheiset ihmiset.
Susi on tyypillinen laumaeläin.
Monet kissaeläimet taas yksinäisempiä ja saalistavat öiseen aikaan.
Monet pöllöt elävät yksikseen saalistaen hämärän tultua. Naakat taas kovin "sosiaalisia" ilmeisesti yksiavioisia ja viihtyvät suurissakin yhteiskunnissa keskenään.
Pupu on tunnettu siitä, että panee aina kun mahdollista. Käki pesii toisen pesään.
Näin me ihmisetkin taidamme olla erilaisia.
Mikä vaikutus kulttuurilla mahtanee olla ?
Olen aivan samaa mieltä Viviannin kanssa,
silti joskus tulee himan "orpo olo".
Leikkasin jokunen vuosi sitten jostain lehdestä
kirjoituksen, tai siis rukouksen joka on välillä
tuntunut aika osuvalta :
Rukous
Taivaallinen Isäni, minä olen kiittämätön
enkä aina jaksa iloita vaikka kuulit rukoukseni.
Nyt minulla on omaa aikaa,
avaruutta ympärilläni, rahaa itselleni,
hiljaisuutta missä ajatella ja kirjoittaa.
Rakas taivaallinen Isäni, tänään vaihtaisin kaiken
yhteen hymyyn aamiaispöydässä,
yhteen hyvänyön toivotukseen.
Tuo otsikko kertoo minusta hyvin paljon latinaksikin.
Parhaan saarnan piti muurahainen, eikä puhunut mitään.
Ora et labora, rukoile ja tee työtä !
On ihmisiä, jotka ovat kuunnelleet omia ajatuksia jo vuosikymmenet, jotka eivät jaksa vouhottaa, ja jotka eivät koe yksinäisyyttä silti ansana, tai uhkana. Eivätkä usko, että se enää kasvattaa ja antaa henkisiä voimavaroja. Kun yksin oloa on jatkunut vuodet toisen perään, ei enää voi kasvaa.
Yksin voi puuhata monenlaista, mutta puuhatuksi tulee sittenkin vähän, jos ei ole välillä edes ketään jolle soittaa, jota tavata. Tulee vain olluksi, ja vapaapäivä hujahtaa taas kerran ohi. Työssä käyvälle työ on se henkireikä, jossa on puhekumppaneita. Loma on taas paha aika ilman kumppaneita. Sen huomasin taas sitten kun viimeinen sukulainen yllättävästi lähti. Enää ei ollut edes häntä, jonka varaan olin yli 20 vuotta jaksanut laskea.
Pitkän loman lopulla olen aina huojentunut, ei enää yksinäisyys rasita. Siihen tottunut olen, totuin jo alle kouluikäisenä. Mutta aina se olo yksin on yhtä tyhjää, tuottamatonta, ajan tappamista. Tylsää.
Entä jos ei ole terveyttä tarpeeksi,
eikä silloin työtäkään !
opitut ja perityt arvot jotenkin vaikuttaa siihen mitä ihminen yksinäisyydessäänkin on, koska ne ns. henkiset arvot voivat olla ehtymätön lähde jaksamiselle elämässä eteenpäin. Ne voi antaa vahvuutta, auttaa ajattelemaan, että menneeseen ei ole paluuta, että saa olla surullinen, mutta silti pitää jatkaa eteenpäin, että elämä voi tarjota vielä iloakin, ja jotenkin silleen ...
Mummujen höpinät kaikenmaailman antioksidanteista, vitamiineista ja hivenistä
laihrutuskampanjoos on huuhaata, johona kapenoo vain lomapakko ja luontaashuijarien pussit lihoo
ku syöttiporsas.
Katto vaikka päivän Hesari, nottei mun puheeni
oo höpinää.
Ruisleiväs on kuituaki. Maithon ympätähän D-vitamiinia.
Ainaki sanoovat, mutta ei malta laittaa kaikki täyttä määrää.
Mielestäni yksinäisyys ja yksin oleminen tulisi selkeästi erottaa toisistaan. Yksinäisyys on eräänlainen autiuden ja eristyneisyyden kokemus, jota on vaikea kestää. Ihminen voi kokea yksinäisyyttä vaikkapa seurassa tai parisuhteessa. Yksinäisyyden kokemus ei siis edellytä fyysistä yksin olemista, vaikka ne eivät tietenkään sulje toisiaan poiskaan. Ajattelen niin, että yksinäisyyden kokemuksessa tuskallisinta on se, että ihminen ei tule kuulluksi. Meillä jokaisella on hyvin syvällä tarve tulla kuulluksi (ja ymmärretyksi) juuri sellaisina kuin olemme.
Keskeisin ase taistelussa yksinäisyyden kokemusta vastaan on pyrkiä ymmärtämään itseään ja omaa elämäänsä. Mitä enemmän ymmärtää itseään, sen aidommin kykenee olemaan läsnä. Aito läsnäolo puolestaan on avain toisen ihmisen sisimpään, ja sitä kautta todelliseen kohtaamiseen.
tosi hyvästä lausunnosta.On juuri näin kun vaan asian ymmärtää.
Huolehtimisellamme emme elämäämme saa paremmaksi, mutta tee kuten minä;
- laita numeroa liian pienet kengät jalkaasi niin saat uutta huolta ja unohdat kenties muut surunaiheet.
Parahin, KaidePuu, mikäli tulkitset, että edellisessä viestissäni kuvaan ensisijaisesti omia kokemuksiani, niin minun on tuotettava sinulle pettymys. Kuvaamassani mielessä en koe itseäni yksinäiseksi. Yksinolosta puolestaan olen aina nauttinut. Tosin aivan viime aikoina sitä on ollut jo minunkin mittapuuni mukaan hieman liikaa...
Angiinalle sopii hyvin kuten tietysti minullekin
(tänään influenssapiikityksen sain)tuo positiivarien
ajatusten aamiaiseksi tarjoama Tove Janssonin mietelmän, jonka lainaan tähän:
- - -
AAMUN AJATUS
On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa,
eikä koskaan saa antaa periksi.
- Tove Jansson
- - -
En todellakaan tarkoittanut sinua enkä ketään vaan, että saadessamme jotain muuta ajateltavaa niin toisarvoiset asiat jäävät taustalle jopa unholaan.
Ranskalaiset korot taisi olla nuoruudessa mieluista korville Helena Siltalan (?) laulamana;
jos Sinulla on tanssikengät niin mikä meitä estää tanssimasta "Ranskalaiset korot" tahdissa tai Mummon ja Paapan torppaan (60 /toinen sivu) jo valmiiksi lähetettyä
"Kai Puu" - hidasta valssia ja minusta voisimme tanssia, joko ranskalaisissa koroissa tai vaikkapa ihan vaan
- sukkasillaan !
Kunpa olisi tarpeeksi rauhaa ja yksinäisyyttä, myönteisessä mielessä.
Työ vie liikaa aikaa. On tuttavat ja ystävät jotka lisäksi nakertavat omaa rajallista vapaa-aikaani.
Me ihmiset olemme todella kummallisia;
- haaveilemme ikuisesta elämästä, mutta tuskailemme kun aika käy pitkäksi.
- koen itse syyllisyyttä kirjoittaessani tänne
tuhlaan vuodessa aikaa tähän jopa viikkoja,
lukiessani palstan kirjoituksia jälleen kuluu ainakin viikko ja kun joku lukee näitä sepustuksiani niin häneltä kuluu vuodessa helposti useita viikkoja ja kun heitä on useita, joskus kymmeniä, satoja jopa tuhansia
niin tunnen olevani suuri rikollinen ja
- A I K A V A R A S - AIKAVARAS
se selittäisi nykyisen kiireen,koska sitä oli tietenkin ennen enemmmän ja mitä enempi se kuluu sen vähemmän sitä on jäljellä.
oli muuten harvinaisen nasevasti sanottu !
Taidampa röyhkeästi napata tuon koottuun mietekansiooni :)
aikamoisia aikavarkaita ootte, mutta ihan mukavia sellaisia !:)
aika kuluu ja menee menojaan, ja on silti aina ihan oikeassa, kummallista !:)
Ollenko oikeassa siinä kun me lähdemme täältä ikuisuuteen niin aika ei enää ole ?
Olen jostain lukenut ja käsitykseni on, että aika suureena menettää merkityksensä eli sitä ei ikuisuudessa edes tunneta ?
Äimistyin kun tuolla naapurissa aloitettiin tarinaa "Kunnianloukkauksesta."
Oikeudenkäyntejä aloitetaan yllättävän paljon kun koetaan oman kunnian tulleen loukatuksi.
Sopiihan asiasta toki keskustella palstallakin kunhan ei mennä "haastemiehen" juttusille.
Palstan "turpakäräjätkin" tuntuvat joskus joutavilta.
Toi tarina on vapaasti vohkittu jo jostain hesarin kolumnista,että siitä vaan kiertoon,se oli mun mielestänikin hyvin ajateltu,sori vaan tekijälle etten maininnut lähdettä jota en kyllä edes muistakkaan
Sano äkkiä mennään mukaan tappeleen
Onks tää joukon tappelu, vai yksityinen?
Mykkä Matti oli Sanonu, jotta Sokea Reetta oli nähäny, jotta Kuuro Kustaa oli kuullu
jotta johonaki oli juoruttu Naapurin serkun kumminkaiman meinanneen Krannin häjypoijan kans ruveta rikuneeraamahan, mutta emmää mitää tierä
ku oon toistietoonen.
Kai se on ollut vähän valinta kysymys, kun on jäänyt yksin...
Viihdyn kyllä ihan ittenikin kanssa, mutta poikkeus on nuo juhlapyhät ja toisinaan meinaa viikonloputkin ottaa koville. Sitä kun mieltää, että viikonloppuisin ikäänkuin ollaan sen perheen kanssa...syödään yhdessä jne...
Joulu varsinkin tuppaa ahdistamaan. Miten ootte ratkaisseet tuon jouluongelman?
Uskaltanen paljastaa ensi vierailuni palstoilla vuosia sitten. Itselläni eron jälkeen ei ollut halua osallistua eräisiin "traditioihin" vaikka sitä edelleen toivottiin.
En ole koskaan halunnut ylnmääräistä "hössötystä" kuten yleinen tapa oli.
Tarina kulki latua; aattona meillä,jouluaamuna kirkkoon, sitten kirkkokahvit yhtäällä, päivällinen, illallinen..
Tapanina ajeltiin kauempana sukuloimassa ja usein monessa paikassa...Välipäivinä jatkettiin, uusivuosi, loppiainen.
Halusin jotain vaatimatonta rauhaa ja hiljaisuutta. Aloitin asiasta keskustelun, se hjatkui toisessa... Huomasin yllättävän paljon "sukulaissieluja".
Ennen muuta nautin niistä keskusteluista, joissa sain olla mukana. En tuolloin tallentanut mitään, joten kaikki on muistinvaraista.
Jos joku muistaa niin saattaisihan olla, että keskustelisimme aiheesta joskus adventin aikaan ?
Yhteydenotot tuolloin mukana olleilta ilahduttaisivat.
Nuorena hommattin pirusti punkkua ja lyötiin pileet pystyyn,no nyt ehkä olis kekattava jotain vähemmän hauskaa.
pitäisi kekata yhtään mitään?
Olin tuossa äskettäin ihan tosissani kun kerroin haluavani viettää joulunajan todella rauhaisaa elämää. En lähde mihinkään vastustajiinkaan, sillä kunnioitan myös niiden vakaumusta, jotka haluavat viettää sen eri tavalla.
Toivon vain ymmärrystä omalle näkemykselleni
Asiani ei ollut loukata ketään.
Jos todella olet niin se voi olla valtaisa nautinto rukoilijasirkkauroolle>;
- sen nainnin sirkkauros muistaa varmaan lopun ikäänsä !
varsinkin joulun suhteen ovat monille "pyhä asia". Jouluna pitää ehdottomasti olla sitä ja tehdä tätä...
Mitä ihmeellistä tossa joulussa nyt on; yksi juhla muiden joukossa...minä on haaskaa aikaani paljonkaan jouluun. Esim. joulukortteja ei ole tullut lähetettyä moneen vuoteen...ja jouluruokia inhoan....
Kovin aikaista puhua joulusta, mutta kun koko juhla on saanut alkunsa jo muinaisten roomalaisten saturnaalia-juhlasta
josta meidän juhlamme ei juuri poikkea tapojensa suhteen.
Yritin aikanaan keskustelua pääsiäisen sanomasta ja silloinkin kerrottiin munista, mämmistä, virpomisesta.
Kukaan ei inahtanutkaan, että kysymys on kristikunnan suurimmasta juhlasta.
Luterilaisten usko pysähtyy pitkänäperjantaina ristille ja unnohdetaan se, miksi meillä on yleensä tämä uskomme:
- pääsiäisen ilosanoma on unohtunut.
Joo viidennellä vuosisadalla lännen kirkko omi ton auringon syntymän juhlan jouluksi se oli pakana juhla jossa mässättiin ja poltettiin kynttilöitä,sekä annettiin lahjoja,tota ei moni muuten varmaan ole tullut funtsineeksi,ensimmäisellä vuosisadalla vietettiin merkkihenkilöiden kuolinpäivää,ei syntymä päivää,sikäli olet oikeassa pääsiäisen suhteen,no eipä näitä paljon papit kertoile
Syntymäpäivää Raamatussa juhlittiin vain kerran ja tanssin päätteeksi Johennes Kastajan pää tuotiin hopealautasella.
Ulkomailla katselen hautamuistomerkkejä, joissa on vain kuoliaika, muttei syntymäaikaa ja ovat kristillisiä leposijoja.
Meilläkin jo pakanallisena aikana vietettiin kekriä, joka oli palkollisten pestuuaikaa ja se kesti pitkään usein nykyiseen jouluun saakka.
Meillä maalaisliitto eli nykyinen keskustapuolue on säilyttänyt tuon kekrin juhlinnan keskuudessaan.
Jukolan veljeksetkin juhlivat juomingeissaan saunoen niin, että joutuivat yön selkään kun talokin paloi.
Kekristä piti vilkaista tuonne tiedostoihin. Palstoillakin siitä on kerrottu. Se oli ennen karjanhoidon jumalan Kekrin, köyrin (rakkaalla lapsella monta nimeä) kunniaksi vietetty jo kauan sitten.
Mielestäni hyvän linkin löysin, jonka tähän laitan, koska nyt aletaan olla kohta kekrissä.
http://www.taivaansusi.net/historia/kekri.htm
Myös muissa kulttuureissa sitä on vietetty ja vietetään edelleen. Kuka muistaa islamilaisten
juhlinnan, josta juuri tv:-ohjelmakin esitettiin ?
Minä en ole kauheesti syventynyt tuohon joulun ns. kristilliseen puoleen, kun en kuulu kirkkoonkaan...mutta mukava on silti tietää aina uutta, kuten tuosta joulun juhlinnan taustastakin...muuten eikös islamilaiset vietäkin nyt jotain ramadaa, joka on jonkinlaista paastoaikaa...
se loppuikä jää melko lyhyeksi! :D
Tässä taitaa olla kysymys vähän samasta asiasta kuin eräällä paplla kun lääkäri totesi hänen sydämessään jotain vikaa.
"Kyllä se mun iän kestää."
Hesarin mukaan vanhukset ovat laitoksissa selvästi aliravittuja.
Mahtaako siellä olla pidennetty ramada?
Mitä mieltä itse olet paastosta?
Vanhukset juovat kuulemma liian vähän, auttaisiko Alkon ale?
Enpä tiedä minä mitään syytä oikein miksi pitäisi paastota...uskonnolliset syyt eivät varsinkaan sävähdytä...
Kun noudattaa kaikessa kohtuutta; niin ruuassa kuin juomassakin eiköhän se riitä!?
Niin, kuulin tuon uutisen kans vanhuksista; rahastahan tuossakin on taas kysymys; eli henkilökuntaa on liian vähän. Luulisin niin; ja tuskinpa ALKON ale siihen auttaisi:)
Mitä ajattelet itse tuosta?
Itse olen odottanut painoni alkavan pysyvästi laskea. Vajaassa vuodessa pudotin painoani neljänneksen nyt on tullut viidennes takaisin.
Jos alkupainoni oli 100 kg niin paljonko nyt painan?
En ole lainkaan ryppyyntynyt kuten rusinoille käy.
...sinun paastoaminen ole tainnut vielä tulosta tuoda:)...minä taas yritän lihottaa itseäni...painan puolet sinusta; eli paljonkohan?
Eikä se paino paastoamalla putoakkaan; kovaa liikuntaa se vaatii kans, joten liikkeelle vaan!
Paastoaminen ja erilaiset "laihdutuskuurit" saattavat olla hyviä, mutta elintapojen muuttaminen tuo hyvän tuloksen.
Diabeetikkona sain juuri ohjeen, että runsaasti hitaita hiilihydraatteja kun joku valisti hiilihydraatittoman dieetin erinomaisuutta.
Suo siellä, vetelä täällä.
Nyt kuitenkin ulos sauvat survaisen.
me yksinäiset erakot värssyn sanoin ...
"kun päivä hämärtyy illaksi, hitaasti himmenee valo, ei nukuta vierekkäin, vieri vieressä, kuten metsien puut, puu puun vieressä, illasta iltaan, oksat eri suuntiin suhisten" !:)
...voi kun kauniisti sanottu tuossa värssyssä yksinäisyydestä.
Ei tunnu enää ihan niin pahalta tämäkään viikonloppu!
olen niin masentunut
Et ole yksin. Jos se lohduttaa.
Tulis eis tupahiiri kamuksi,viime syksynä tuli sen jarrut ei toiminu laminaatilla ja törmäs mun jalkaan aamulla,no syötiin porukalla pullaa,mut sit sille tuli kamu,no lopun arvaatkin,rauha sen muistolle.
Toivon, että saat voimaa avautua.
Tiedän, että on helvetillistä kun joutuu olemaan yksin kun joskus taas tuntuu siltä, että on halvetillistä kun ei saa olla yksin ja nauttia rauhasta. Olen kokenut omassa elämässäni
nämä molemmat ääripäät.
Olla ystävä, saada ystävä on usein niin kovin pienestä kiinni. Ystävällinen ele, hymy, muutama sana saattaa olla alkuna hyvälle elämänmittaiselle ystävyydelle.
Väärinkäsitys tai torjutuksi tulemisen tunne saattaa katkaista alkuunsa orastavan ystävyyden kehittymisen.
- Tulis kesä ja kärpäsiä
niin olis köyhälläkin ystäviä.
Satiisi ja ironia auttavat usein.
Me kaikki emme vain aina tahdo ymmärtää näitä hienoja taiteenlajeja.
Vanhvan itsetunnon omaava voi kertoa
tällaista minusta paljon puhuvaa kerrontaa.
Sie oot sulone.
Olen nuori tyttö joka asuu maalla, kaukana kaupungin hälinästä. Ystäväni kyselevät minulta aina, että kuinka voin elää maalla, jossa ei ole naapureita, ystäviä eikä mitään tekemistä.
Viihdyn erittäin hyvin kotonani, en ole yksinäinen, eikä minulla ole koskaan tekemmisen puutetta. Ystäviä täällä ei asu, mutta tapaan heitä koulussa. Täällä on kaikkea mitä tarvitsen ja kaipaan. En usko että haluaisin asua suurkaupungin hälinässä, jossa nuoret viettävät nuorisokahviloisssa kaiket päivät.
En ole asunut koko elämääni maalla. Muutimme kaupungista olessani vielä ala-aste ikäinen. Silloin lapsena vietin kaiken aikani ystävieni kanssa, eikä kaikelta pienen pahan teoltakaan vältytty. Läksyt tein hutaisemalla enkä jaksanut keskittyä niihin kunnolla. Luulen että maalle muutto oli tähänastisen elämäni paras päätös, jonka vanhempani on tehnyt.
Maalla nautin rauhasta ja kiirettömyydestä. KOuluarvosanani nousivat huomattavasti muutettuani. En tunne, että mikään asia olisi mennyt huonompaan suuntaan muutettuani maalle. Kaverieni ihmettelystä vielä sen verran että alussa muutto tuntui kivalta: uusi, hieno, iso talo ja oma huone. Mutta sitten alkoi mielipiteeni muuttua. En halunnut enää asua maalla, poissa ystävien luota, keskellä ei mitään. Tuolloiseen mielipiteeseeni vauikutti varmaan alkava murrosikäni, jolloin ystävät ovat erityisen tärkeitä. Nyt kun olen alkanut ajattelamaan asiaa uudemman kerran luulen, että maalla asuminen on minua varten.
Parin vuoden päästä aloitan uudessa koulussa opiskelun ja luultavasti muutan johonkin lähellä olevaan suurempaan kaupunkiin, jossa voin kouluttautua tulevaan ammattiini. Silloin joudun muuttamaan kaupunkiin. Luulen kuitenkin sopeutuvani uudelleen, mutta se jää silti nähtäväksi.
Olen itse maalaispoika, joka on syntynyt ja kasvanut pienessä maalaiskylän perukoilla.
Kouluunkin oli useita kilometrejä.
Hämmästelen edelleen sitä aikaa, sillä ystäviä oli todella paljon. Omalle pihamaalle kokoontui usein paljon nuoria ja aikuisiakin liittyi kisailuun.
Heitimme tikkaa, pelasimme lentopalloa ja monenlaisia urheilukisoja kävimme; juoksimme, hyppäsimme, kuulaa, keihästä. kiekkoa heitimme ..
pyöräillen ympäri maakuntaa saatoimme pyhänsudulla liikkua. Kun peräkylän eräällä pihamaalla hyöri kymmeniä nuoria parhaillaan liki sata niin ihmettelen kun nykyisin kaupunkilähiöitten hienot pelikentät ovat usein aivan tyhjiä...Ennen riitti pelikentäksi karjahaka.
Ladut tehtiin ja aukaistiin itse, nyt "kunnanmiehet" tasoittavat ne aamuaikaisella hyvään kuntoon ja niitä on mukava hiihdellä valistuilla laduilla, lenkillekin pääsemme tasaisille pururadoille...
Monien elämänvaiheitten jälkeen olen asettautunut erään pikkukaupungin keskustan kerrostaloon.
Rauhallista täällä on; puisto yhdellä taholla, kansalaisopisto, kirjasto, teatteri, kirkko ja muut palvelut aivan ääressä. Yliopisto- opintojakin voi suorittaa.
Yhteyksiä olen pappaiällä alkanut pitää enenevässä määrin tämän netin kautta.
Jos ja kun olet nuori tyttö niin omasta puolestani toivotan Sinut tervetulleeksi keskusteluihin.
Minusta on hyvä, että kanssakäymistä ja keskustelua olisi enenevässä määrin eri sukupolvien kesken.
Vanhempiesi tapaan minäkin tein aikoinaan ratkaisun muuttamalla kaupunkilähiöstä maalle.
Eräs syy oli lasten soittoharrastus; pianon, pasuunan, käyrätorven, haitarin ja monien muitten soiton harjoittelu ei ainakaan vanhassa kerrostalossa tule kuuloonkaan.
Tilaakin maalla on usein enemmän.
mahottoman huono omatunto välillä kun en saa ajoiksi hakeutua, vaikka Punaisenristin kautta ystäväksi, ilman omaa syytään yksinäiselle immeisille. Tuntuu tosi pahalta ajatella ettei monella vanhuksella ole ketään jonka kanssa käydä ulkoilemassa tai vaikka jutella joutavia kahvikupin ääressä. Tekisi mieli organisoida joku vapaaehtoisten rengas josta käytäisi säännöllisesti tai edes joskus näiden ihmisten luona. Varmaan tämä tuntuu hölmöltä ja tekohyvältä vuodatukselta, mutta ihan tosissani olen aika usein kipeä sydämmeltäni tämän asian takia.
Out tänne asti piässy luuroomaan?
tämä ou ettäällä. Vuan outtako rakkaat lähimmäiset uatellu, että minkkäänlainen mykkä kansa ja koko immeiskuntakkii lie tulevaisuuvvessa tiällä muanpiällä, kun kaikki vuan kirjuttaa ajatuksijjaa ja ihan ventovierraille immeisille? Ihan sitä varmmaan säikähttää kun immeisiänen kuuloo livenä ja rupejjaa rapeloimmaan vuan näppäimisttöö, ennenkun tajuvvaa että suuhan se pitässiin aukasta!
Oun omalta kohaltaennii panna merille että helepompi on tutuille laettaa tiijotus messinkerillä kun alakaa puhelinnumeroo vuntsoomoo.
Tääty vissiinnii koettoo parantoo näetä turhannii moterneja tottumuksijjaa.
se luurooja tarkotti tuoola virkkeelläsä, selevitähän, kun ei nyt jummartana?
Eipä tässä mitään järjestöä ja organisaatiota tarvita. Soita tai piipahda jonkun luona tai kutsu hänet päiväkahville luoksesi.
- Voisit pirauttaa vaikka minulle tai laittaa tämän luettuasi meilin !
- Joku odottaa kirjettäsi(meiliäsi, soittoasi)
mainosti postikin aikoinaan kun se vielä palveli.
Sain itse tänään ystävältäni postikortin, joka postileiman mukaan on lähtenyt 14.9.2004.
Millaisia kokemuksia teillä on ?
Tuosta palvelusta juuri vastasin. Kyllä soitto tai meili tietysti messengerillä on nopein ja edullisin. Runsas kuukausi sitten lähetetty kortti saapui tänään.
Ystäväni on asiaa tiedustellut ja hämmästellyt.
Epäilee minua ja minä häntä - aivan syyttä.
Miten olet kokenut messengerin ?
Ennenmuinoin oli vanhoissa kaupungeissa ikkunaan kiinnitettynä peili, josta näki ketä kadulla liikkui. Nytkin jotkut katselevat verhon raosta tai peräti avaimenreiästä -
- oletteko syyllistyneet itse tirkistelyyn?
ja kuten sanoinkin, korvaa usein puhelimen.
Ootko sä meirän krannista?
osotteella, miehän kirjutan vaikka heti!
Minä en saa koskaan ajoiksi lähettää ns. vanhanaikaista postia - ulkomailtakin kannan repussa postikortit kotiin jotka aioin lähettää sukulaisille - joskus postimerkitkin jo valmiiksi ostettuina -ihan hävettää tunnustaa!
Laitahan vaikkapa pullopostia keskustelun avaajalle, hän ainakin saattaisi ilahtua?
Meilikin saattaisi mennä oikeaan osoitteeseen, luulisin?
tosiaan se vois olla hyvä idis..avaaja