EIVÄTHÄN HE EDES TUNTENEET TOISIAAN

(x-3).

Pojat tapasivat toisiaan salaa.
Poika ja kaveri.
Toisessa universumissa he eivät
olisi koskaan tavanneet.
"-"
Kyllä, he ovat rakastelleet.

Vanhemmistaan heillä ei ollut tapana puhua.
Arvet kaverin selässä
kertoivat, että tämän isä tiesi.

Toisinaan poika, huomaamatta,
varasti isänsä katseen.
Hän huomasi, että isässä ja kaverissa
oli jotakin samaa.
Ehkä silmissä sama hymy.
Hymy, jota kaverilla ei enää
ollut, kun he tapasivat viimeisen kerran.


(x-2).

Sitten kaveri ei vain enää tullut.
Tyhjät käytävät, tyhjä ruokala.
Poika ei menisi hautajaisiin.
Eiväthän he edes tunteneet toisiaan.

-"Sehän taisi olla hintti"
Poika halusi nylkeä itsensä.

Miten se tapahtui?
Keneltä kysyä?
Kenelle kertoa
heidän yhteinen salaisuus?
Mutta se salaisuus oli nyt yksin
pojan omaisuutta.

Tunteita täytyi tavoitella.
Niitä on niin hankala aistia.
Heidän pelejään täytyi pelata.
Voittaakseen
tai antaakseen toisten voittaa.
Tanssit tanssia,
yöt valvoa.
Etsiä puoliteholla itseään.
Pukea naamiaisasu
ja kasvattaa sen alla
ihonsa uudestaan
tuhat kertaa.

Kaverista ei enää puhuttu.


(x-1).

Joskus asia vain on liian hankala kertoa.

Missä on ne iltapäivät, kun odotti jotain?
Katseetta poika istuu sohvalla,
kun isä tulee kotiin.

Isä tulee viereen.
Lämpöä on niin hankala aistia.
Ohimo etsii hetken paikkaansa.

Koskettamatta poika kuiskaa isälle:
-"Tapa minut..."


(x).

kaappi
asekaappi
Isä tulee väliin,
tarttuu pojan käteen.
Kyyneleet valuen
poika kapsahtaa isän kaulaan.
Yrittää suudella.
-"Isä, mennään sänkyyn, opeta kuinka se tehdään."
-"Pyydät mahdottomia, poikani."
-"Poikaystäväni tappoi itsensä."