En voi päästä mihinkään koska en ole koulutettu

huono24

Olen 24 vuotias (joo joo olen nuori ja koko elämä vielä "edessä", 'älkää sitä jaksako jauhaa) ja puran nyt vain tässä tunteitani, en tiedä osaanko selittää mitä ajan takaa, mutta kuitenkin...

Haluaisin päästä sellaisiin ammatteihin joihin tarvitaan ties mitä kaikkea opiskelua. Ongelmana on aina ollut se, ettei motivaatio riitä opiskella niitä muita asioita mitä vaaditaan siihen ammattiin pääsemiseksi (lukio, amk yms.)

Olen käynyt pelkästään peruskoulun ja puolet aikuislukiosta, jonka lopetin koska en pärjännyt. Miksi en pärjännyt? siksi koska en pysty keskittymään tunnilla ja kaikki asiat menevät minulta ihan ohi. Ongelmana on myös liian kova jännittäminen aloittaa yhtään mitään uutta asiaa.

Ammatit joihin haluaisin päästä/haluaisin opiskella ovat yleensä jotain tutkimusaloja, kuten etologiaa, fysiikkaa, tähtitiedettä. Nuo asiat kiinnostaisivat minua kaikkein eniten. Tähtitiede ja fysiikka löytyy kyllä työnväenopistosta jonne voisinkin hakea, mutta mitäs sitten? käyn ne läpi mutta ei niistä mitään tutkintoa saa. Mikä pointti niihin on sitten edes mennä?

On varmaan joitain amiksia jotka vastaavat jollain tasolla noita aloja mutta pääsykokeet ovat olleet ylitsepääsemättömiä. Olen mm. hakenut kahteen kertaan eläinhoitoalaan mutta "pääsin" vasta johonkin varasijalle 100. Sama juttu oli hiusala (johon en oikeastaan halunnutkaan) jossa olin varasijalla 100 . Eli peruskoulun päättötodistuskin on keskiarvoa 6.

Huoh, tuntuu että kaikki kaatuu, kai pitää vaan mennä siivoushommiin loppuelämäksi kun en pysty opiskelemaan mitään...

ps. onko muilla vastaavanlaisia tuntemuksia? osaisitteko neuvoa tällaisissa tilanteissa minua?

8

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika Kuluu

      1) Selvitä 3-4 vaihtoehtoa, joita haluaisit opiskella (kuitenkin on hyvä olla vain 1 "pääkohde" ja muut kelpaavia varavaihtoehtoja)

      2) Selvitä näiden opintojen vaatimukset (esim. keskiarvo, pääsykoe) ja vertaa niitä itseesi (onko vaatimukset jo nyt täytetty, tarvitaanko jotakin)

      3) Suunnittele, kuinka saavutat opintoihin pääsemisen vaatimukset (keskiarvon korotus, iltalukio tms.)

      4) Työskentele määrätietoisesti suunnitelmaasi pääsemiseksi, jolloin saavutat haluamasi opinnot (motivaatio ja todellinen halu onnistua ovat tärkeitä, tästä syystä on tärkeää saada kohta 1 selkeäksi, jotta tiedät varmasti mitä haluat)

      Muista, ettet ole muutamien vuosien päästä enää "nuori". Aikaa pohdintaan on hyvä varata, mutta ei useita vuosia. Hankalia päätöksiä on tehtävä ja tämän voit aloittaa miettimällä, mitä haluat tehdä tulevaisuudessa ja mitä vaatimuksia tulevaisuuden ammatillasi on.

      T. itsekin hetki sitten "nuori"

    • ???????????????????

      Kannattaa selvitellä myös opiskelutaitoihin liittyviä asioita eikä oppimisvaikeuksienkaan kartoittaminen ole huono ajatus. Viittaat keskittymisvaikeuksiin, voisiko kyse olla adhd:sta tai lukihäiriöstä?

    • gg3ggg2

      Kannattaa olla realisti. Jos et ole koskaan oikein koulussa pärjännyt niin ei voi olettaa että yhtäkkiä vain alkaisit pärjätä. Mahdollista se tietenkin on, mutta kaikki on sinusta kiinni. Ite susta pari v nuorempana pääsin aikuislukiosta ja nyt aloitin amk, vähän susta vanhempana. Ei todellakaan oo liian myöhäistä mennä takaisin kouluun jos siltä tuntuu(jos pystyy).

      Ootko ikinä käyny missään adhd tjsp testeissä? jos ei ajatus pysy kasassa niin olis varmaan ihan hyvä mennä juttelemaan, jos ne siellä osais auttaa. Kannattaa olla varovainen, aika äkkiä siellä keksivät sulle masennuksen ja antaa "lääkkeitä"

    • myösminä

      hei,eipä meist kukaan voi tehdä "sydämensiirtoa" ettei olisi jotain kouluja käytävä...Niin se vaan menee.Eli aika moni haaveilee vaikka mistä,mutta jos kuitenkin pysyisit maan pinnalla ja tähtäisit ees johonkin ....Sorry,niin meistä suurin osa tekee.

    • Tutki tähtiä

      Koulutus vaatii ponnisteluja, se on aika raakaa raatamista.
      Epämieluisan sietämistä, että vaan sitkeästi otat kirjan käteen ja aloitat lukemisen.
      Teet viikkosuunnitelman, paljonko luet päivässä.

      Eteneminen palkitsee.

      Ja jos ajaudutkin siivoojaksi, sekin on työ. MUTTA pyydän pitämään ne mielenkiintoiset asiat edes sun harrastuskalenterissa. Ole kiinnostunut ja ota asiasta selvää. Harrasta tähtitiedettä, etologiaa ja fysiikkaa. Sitten kun löydät sen sun väylän, sulla on jo jotain tietoa aiheesta jolla edetä.

      Olet varmaan sikäli oikeassa, ettei opinnot välttämättä tuota työpaikkaa, siksi monet ovat ajautuneet "leipätyöhön".

      Jos olisin opo, auttaisin sinua löytämään sen sun välylän - ainakin tutkimaan sinulle mieleisiä ammatteja. Eli mitä ne ovat käytännössä, mitä siihen työnkuvaan kuuluu ja mitä sinä voisit siellä tehdä? Eihän valmiit rakenteet ole aina ne joihin PITÄÄ tähdätä. Tulevaisuus voi olla toisenlainen, ja onkin.

      Haluan nimenomaan uskoa siihen, että jos ihminen on kiinnostunut jostain, hän todennäköisesti voi myös loistaa ja kehittyä siinä asiassa.
      Eli jos tähtitiede ja fysiikka kiinnostaa, etsi se väylä - jolla voit aloittaa. Se minimi. Älä haukkaa koko kakkua kerralla. Pala kerrallaan.

      Tsemppiä matkallesi

    • minävain233

      Hei, itse opiskelen alaa, jolla ei ole töitä, tai niin kovasti sanotaan.
      Ammattikorkeakoulussa siis. Ei se ole yhtään niin hohdokasta miltä se näyttää joidenkin silmissä.

      Kannattaa vaan lähteä yrittämään! Itselläni kyllä on lukiopohja, valmistuin keskivertopapereilla. En meinannut millään päästä kouluun, mutta sitkeällä yrittämisellä kyllä.

      Pidän opiskelusta vaikka tulevaisuus pelottaa, en välttämättä saa enää duunarina hommia koska on kokemusta ja jossain vaiheessa olen ''liian korkeasti koulutettu''
      Elämä on shittii, mut muista että kaikki on mahdollista :)

    • jhjkhjk

      Ootko miettiny et kävisit jotain lyhyitä kursseja vaikka johonkin alaan mihin sulla on njo valmiiks työkokemusta. Sillon töitten saaminen vois olla helpompaa.

    • opoksihaluava

      Eikö amiksessa ole jokin valmentavaa luokka tai sitten peruskoulun kymppiluokka?

      Ja jos tähtitiede, fysiikka yms. kiinnostaa niin onhan olemassa yliopistojen ja amk avoimenväylä. Ja avoimessahan voi opiskella pohjakoulutuksesta riippumatta.

      Yhtenä vaihtoehtona suosittelen tet:n järjestämää uraohjausta. Studia messut ovat joulukuun alussa, sinne kannattaa mennä! Siellä on myös opo paikalla, jonka kanssa voisi keskustella.

      Kyllä kaikki järjestyy tavalla tai toisella :) Tsemppiä!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe