saatoin yli vuosi sitten menettää elämäni rakkauden. Olin pelkuri, arkajalka ties mikä. Toinen varmaan ajatteli, että itsekäs paskiainen. En kuitenkaan, olen vaan älyttömän ujo ja arka naisten suhteen.
Emme edes sen kummemmin tutustuneet toisiimme, mutta tunne oli erittäin vahva. Vieläkin kaipaan juuri häntä enkä saa yksinäisyydessäni aina edes unta öisin. En voi tietää, kokiko hän näin vai kävikö klassinen "toinen osapuoli on ihastunut ulkopuoliseen ja toinen luulee että häneen". Vai oliko kaikki vain kiusaa. Näkikö hän elämänkokemukseni ja yritti käyttää hyväkseen ja satuttaa lisää? Toisaalta, miten näin ristiriitainen ihminen voisi toisen kanssa edes elää? Miten oppisi luottamaan toiseen?
Nyt on jo liian myöhäistä. Asun muualla. Yritin lähestyä ennen sitä, mutta taisin mennä liian pitkälle. Jos sillä suunnalla oli jotain, aiheutti se varmaankin lopullisen perääntymisen. Jos ei, koki hän varmasti minut hulluksi.
Ajattelin muualle muuttamisen helpottavan. Ja aluksi se näin tekikin. Mutta joinakin aikoina on vain tuntunut kahta kauheammalta.
En ole tästä voinut kenellekään edes puhua. Ei ole sellaisia ystäviä. Eikä samanlaista tilannetta kokenut ja elänyt voisi muutenkaan ymmärtää.
Jos yhden toiveen saisi esittää, niin haluaisin tietää hänen tunteensa. Tai että oliko niitä. Oli vastaus miten päin vain, ehkä se helpottaisi. Tieto lisää tuskaa, mutta tietämättömyys loputonta jossittelua.
Tuskin tosin koskaan toteutuu. Naiset varmaan ymmärtävätkin, että ei niitä tunteita niin vaan teiltä kysytä pitkän ajan jälkeen. Eikä tämä ollut provo.
Emme edes sen kummemmin tutustuneet toisiimme, mutta tunne oli erittäin vahva. Vieläkin kaipaan juuri häntä enkä saa yksinäisyydessäni aina edes unta öisin. En voi tietää, kokiko hän näin vai kävikö klassinen "toinen osapuoli on ihastunut ulkopuoliseen ja toinen luulee että häneen". Vai oliko kaikki vain kiusaa. Näkikö hän elämänkokemukseni ja yritti käyttää hyväkseen ja satuttaa lisää? Toisaalta, miten näin ristiriitainen ihminen voisi toisen kanssa edes elää? Miten oppisi luottamaan toiseen?
Nyt on jo liian myöhäistä. Asun muualla. Yritin lähestyä ennen sitä, mutta taisin mennä liian pitkälle. Jos sillä suunnalla oli jotain, aiheutti se varmaankin lopullisen perääntymisen. Jos ei, koki hän varmasti minut hulluksi.
Ajattelin muualle muuttamisen helpottavan. Ja aluksi se näin tekikin. Mutta joinakin aikoina on vain tuntunut kahta kauheammalta.
En ole tästä voinut kenellekään edes puhua. Ei ole sellaisia ystäviä. Eikä samanlaista tilannetta kokenut ja elänyt voisi muutenkaan ymmärtää.
Jos yhden toiveen saisi esittää, niin haluaisin tietää hänen tunteensa. Tai että oliko niitä. Oli vastaus miten päin vain, ehkä se helpottaisi. Tieto lisää tuskaa, mutta tietämättömyys loputonta jossittelua.
Tuskin tosin koskaan toteutuu. Naiset varmaan ymmärtävätkin, että ei niitä tunteita niin vaan teiltä kysytä pitkän ajan jälkeen. Eikä tämä ollut provo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eli tämä siis oli provo -_-
Mulla on täysin sama tilanne...